»Sinäkin siellä, Antero!» huusi ukko, joka tunsi poikansa äänen.
»Mitä, Jumalan tähden, teemme?» kysyi Vilhelmi. »Ovi on luja, sitä ei voi saada rikotuksi, ja mies, jolla avain on, on poikessa».
»Lyö se pirstaksi, olen minä sanonut!» huusi patroni.
»Oletteko yksin, herra patroni!» — kysyi Löf.
»Kuka perhana olisi minua tänne seurannut, tolvana?» ärjäsi patroni ja koetti voimainsa takaa puskea oveen.
Se yritys oli turha, niinkuin edellisetkin.
»Koetetaan eikö olisi mahdollista saada ovi saranoilta pois» — esitti Vilhelmi —. »Ovessa on kissanreikä. Jos saataisiin kanki, ehkä onnistuisimme».
»Niin, koettakaa, koettakaa!» — rukoili patroni.
»Keitä siellä kartanolla on?» — kuului samalla ääni taempaa.
Eräs vahtimestari, joka asui viereisessä talossa ja jonka huone oli ihan seinitysten liiterin vieressä, oli kuullut kolinan ja huudot ja avasi ikkunansa Björkin kartanolle päin, kuullakseen mitä naapurissa tapahtui. »Keitä siellä kartanolla on?» kysyi hän.