»Ja mitä?» kysyi Anna, joka itsekseen riemuitsi, kun hän nyt mielestänsä oli kiistassa täyden voiton voittanut.
»Sanoa teille jäähyväiseni ja toivottaa teille onnea Vilhelmin morsiamena; sillä minä näen nyt, että te olette laskenut leikkiä minun kanssani — tekin niinkuin… Jääkää hyvästi!»
Ja yhtä kiireesti, kuin hän oli tullut, erosi hän Annasta. Viimeisen lauseensa oli hän koettanut sanoa semmoisella äänellä, joka olisi samalla ilmoittanut, miten suuresti hän oli pettynyt, ja samalla, miten miehuullisesti hän vastoinkäymisensä kärsi.
Taaksensa katsomatta meni hän kiireesti huoneesen. Vähän ajan takaa näki Anna hänen tulevan sieltä ja puistoon päin katsahtamatta menevän maantielle päin.
Henkikirjoittaja oli menossa kotiin.
Kun Anna näki hänen menevän, ei hän häntä menemästä kieltänyt. Hän riemuitsi yhä vielä voitostaan. Mutta kun Löf ei palannut ja kun Anna näki hänen kiiruhtavan pois Katajalahdelta, katosi vähitellen voitonriemu. Hän istui siinä kauan ja, miten olikaan, nousivat kyyneleet hänen silmiinsä — — ensiksi vihan, sitten … sitten jonkun toisen tunteen. Hän otti esiin Vilhelmin kirjeen, ja sille valuivat hänen kyyneleensä. Hän puristi Vilhelmin kirjeen ruttuun ja heitti sen kauas ruohikolle. Hän käyttäytyi kuten huonosti kasvatettu lapsi, joka jollakin tavalla on tullut loukatuksi.
Vihdoin hän nousi. Hänen vihansa oli kääntynyt syyttömään Vilhelmiin. Hän juoksi kiireesti kamariinsa, ja siellä kirjoitti hän vähäiselle paperilipulle:
»Vilhelmi! Sinä pyydät lopullista vastausta. Minä en ole sinua koskaan rakastanut, en koskaan, enkä saata sinua koskaan rakastaa. Sinä et tiedä, kuinka paljon pahaa sinä rakkaudellasi olet minulle tehnyt. Voi hyvin ja unohda onneton Anna!»
Hän sytytti kynttilän, pani kirjeen kuoreen ja sulki sen sinetillä. Sitten juoksi hän saliin, jossa vielä postilaukku oli. Siihen pisti hän kirjeen.
Anna oli vastannut Vilhelmin kirjeesen. Sen tehtyään vetäysi hän jälleen puistoon, jossa hän istui samalle paikalle, missä hän äsken Löfin kanssa puhellessaan oli istunut. Sieltä näki hän postinkuljettajan, kun tämä Katajalahdelta lähti. Ja silloin valuivat uudestaan kyyneleet hänen silmistään.