»Kilmalassa kasvoi Aini; siellä viihtyi hän. Kilmalan emännästä sai hän uuden äidin, joka jakoi äidillisen rakkautensa hänen ja oman ainoan poikansa Laurin välillä. Mutta seksmanni yhdisti Vierteen viljelykset omiin viljelyksiinsä, ja sehän soveltui mainiosti; rajatustenhan tilat olivat. Ei tietänyt aivan moni, että pieni Aini antoi holhoojansa hoidettavaksi koko suuren omaisuuden. Sitä paremmin tiesi sen seksmanni, joka alusta aikain oli ottanut pitääksensä tämän omaisuuden omanaan. Hänen luonansa Aini kasvoi, kehkeytyi kuni kukka nupustaan; ja Ainin vieressä kasvoi Lauri, seksmannin ainoa poika. Yhdessä leikkivät he lapsuutensa ajan; toisilleen uskoivat he viattomia havaintojaan. Mutta sillä välin oli tytöstä tullut — Laurin huomaamatta — neito, Laurista — Ainin huomaamatta — nuorukainen. Tämän onnellisen ajan kuluessa oli yksi ainoa, mutta katkera suru heitä kohdannut. Kilmalan kunnollinen emäntä oli saatettu lepoon vainajien majoihin. Yhdentoista vuotinen Aini seisoi itkien hänen hautansa reunalla, ja Ainin vieressä seisoi kyynelissä silmin kuudentoista vuotinen Lauri. He näkyivät sydämessään tuntevan, kenen he olivat kadottaneet. Mutta kylmänä kuin patsas seisoi heidän takanaan seksmanni. Ei sanonut väräyskään hänen kasvoissansa, kenen hän maan poveen kätki…

»Aika huojentaa surun, uusi päivä hoivan tuo. Kilmalassa meni kaikki entistä menoaan, joskin kohta huomattiin, että emännän käsi ei enää ollut toimimassa, että seksmannin järjestelmä 'vähällä voi toimeen tulla' yhä suurempaa alaa voitti. Vaimonsa eläessä oli seksmanni hyvin vähän kajonnut lasten kasvatukseen; nyt kajosi hän siihen vieläkin vähemmän. Hän ei nähnyt, ei huomannut muutosta, minkä aika lapsissa oli tehnyt, ei ennenkuin eräänä päivänä muuan naapuri sattui viittaamaan siihen, että Aini kohta oli naima-ijässä. Silloin heräsi seksmanni. Hän näki viittauksen todeksi, ja ajatus, että Vierteen rustholli oli Ainin perintö, että tilinteon päivä lähestyi, että hänen oli antaminen pois — toiselle — suurin kirstunsa, se ajatus iski salamana hänen mieleensä. Hän ei puhunut mitään, mutta hänen ohuet huulensa vetäysivät kokoon, hänen kellahtavissa poskissaan näkyi omituisia väräyksiä, ja hänen kylmät silmänsä näyttivät vielä kylmemmiltä. Hän rupesi pitämään lapsia silmällä, ja siinä silloin tapahtui hänessä hyvin omituinen muutos, joka ei jäänyt huomaamatta kotiväeltä yleensä, vielä vähemmin Laurilta ja Ainilta. Nuo kylmät, harmaat silmät kääntyivät, näet, usein hyvin omituisella katseella poikaan ja tyttöön. Näytti siltä kuin olisi seksmannilla ollut jotakin mielessä. Hän seurasi heitä silmillään, missä hän heidät näki; saattoipa vielä keskellä pihaakin jäädä heitä katselemaan. Tuota kesti jonkun aikaa, ja se antoi jo kotiväelle aihetta kaikenmoisiin miettimisiin. Aini ei tästä kaikesta ollut millänsäkään. Jonkunmoisella arkuudella kohteli hän yhä edelleen holhoojaansa, tämä kylmyys kun häneen jo hänen lapsuudessansa oli pelkoa vaikuttanut. Mutta arkuus ei hänen iloisuuttansa häirinnyt. Lauri-poikaa taasen, joka paremmin tunsi isänsä salaperäisyyden ja itaruuden, arvelutti alussa isän muutos. Lauri oli nyt yhdenkolmatta vanha, ja hänellä oli jo joku aika ollut selvillä, mitä laatua ne tunteet olivat, jotka hänen Ainiin sitoivat, vaikka siinä aina oli jotakin tiellä, joka esti hänen näitä tunteita suoraan Ainille tunnustamasta. Kun isä tähän aikaan salaa tähysteli poikaansa ja holhottiansa, niin hakivat nuorukaisen silmät kaikkialta vaan Ainia. Ja kun eräänä päivänä se kumma tapahtui, että isä — kasvoillaan jotakin hymyn tapaista — taputteli Ainin päälakea ja lausui: 'sinä olet kaunis ja kiltti tyttö!' niin osoitti vaikutus, minkä jörön ukon käytös nuoriin teki, heidän kehityskantansa eri asteita. Aini purskahti nauruun ja huudahti iloisella, veitikkamaisella äänellä: 'olenko todellakin!' Lauri taasen, joka tässä hyväilyssä näki hyviä enteitä, loi kiitollisen silmäyksen isäänsä. 'Saadaanpa vaan nähdä, että seksmannin Laurista tulee Vierteen isäntä', sanottiin kaikkialla, ja taisipa tämä tuuma todellakin asua ukko Laurin mielessä; siihen luuloon antoi aihetta ainakin hänen käytöksensä nuoria kohtaan.

»Mutta äkkiä tapahtui seksmannissa uudelleen muutos, ja tämä oli paljoa omituisempi, paljoa huomattavampi kuin edellinen. Mikä lieneekään uusi ajatus pölähtänyt ukon päähän. Alussa näytti hän taistelevan oman itsensä kanssa. Niinpä käski hän eräänä päivänä poikansa kahdenkeskiselle puheelle, mutta vaan lausuaksensa — ettei hänellä ollut mitään erityistä sanottavaa.

»Kyllähän seksmannin nytkin kuultiin käyttävän vanhaa sananparttansa 'vähällä voi tulla toimeen;' mutta suureksi kummakseen huomasi talonväki, että hän alkoi tehdä yhä suurempia poikkeuksia tuosta lempilauseestaan. Tähän aikaan sai vanha asuinrakennus tuon uuden pärekaton, josta jo puhuin. Sitten maalautti seksmanni — tosin vaan vesivärillä — oman kammarinsa ja Ainin kammarin seinät, vaikka — 'kyllähän ne maalaamattakin olisivat kelvanneet.' Kummallisemmaksi muuttui kuitenkin hänen käytöksensä poikaansa kohtaan. Näytti siltä kuin olisi tämä aina ollut hänen tiellään, kuin isä ei enää olisi poikaansa suvainnut. Jos oli mitä asiaa pappilaan, kirkonkylään tahi kaupunkiin, sai Lauri-poika ne toimitettavikseen.

»Niin, isä Lauri ei näyttänyt enää suvaitsevan poikaansa likeisyydessäänkään. Hän lähetti hänet ulkotöihin jos jonnekin, näyttipä oikein erinomaisella huolella estävän hänen ja Ainin yhdessä-oloa, samalla kun hän itse pyrki Ainin likeisyyteen.

»'Mikä seksmannia riivaa?' sanoi eräänä kesäkuun lauantai-aamuna Karja-Kaisa, kun näki ukon pyhäpukuun puettuna kepein askelin kulkevan poikki etehisen Ainin kammariin. 'Eihän vaan se vanha kanto itse…'

»'Niin, kukapa noita seksmannin nykyisiä vehkeitä ymmärtää', vastasi Matti, muonamies. 'Näitkös, Kaisa, kuinka kiireesti hän äsken lähetti poikansa myllylle?'

»Ei ollut kukaan kuulemassa, mitä seksmanni Ainille tuona lauantai-aamuna puhui; mutta kylläpä pian saatiin vihiä siitä, millä asialla hän oli ollut. Synkkänä ja ärtyisänä palasi ukko Ainin tyköä ja meni sitten suoraa päätä valjastamaan hevosen, johonkin lähteäkseen. Että holhoojan ja holhotin kesken jotakin ikävää oli tapahtunut, sen ilmaisivat sitten Ainin kalpeat kasvot, kun tyttö seksmannin lähdettyä tuli kammaristaan. Mutta vielä suurempaa hämmästystä herätti talonväessä nuoren Laurin toimenpiteet, kun hän myllyltä kotiin tultuaan oli Ainin luona hetkisen viipynyt. Kiireesti juoksi hän luhtikammariinsa, tuli pian sieltä, pyhäpukuun puettuna hänkin, kävi pikimältään vielä kerran Ainin luona ja lähti jalkapatikassa seksmannin jälkeen.

»Mitä palkolliset ja Muona-Matti tästä kaikesta tuumailivat, se jääköön heidän kesken; mainitsen vaan, että he kyllä eivät aprikoimisissaan suuresti erehtyneet ja ettei sanottavaa työnjälkeä tämän lauantain osalle tullut.

»Iltapuoleen saapui seksmanni kotiin, iloisena kuin kiuru keväällä. Eikä tämä hänen iloisuutensa näyttänyt suuresti lannistuvan siitäkään, että kuuli Ainin naapuriin johonkin lähteneen. Näytti siltä kuin olisi ukko kymmeniä vuosia nuorentunut. Poikaansa ei hän kysynyt. Tapahtuiko tuo muistamattomuudesta vaiko muusta syystä? Sananpartensa 'vähällä voi toimeen tulla' oli hän niinikään unhottanut, sillä suureksi kummaksensa sai Karja-Kaisa käskyn iskeä juottovasikka penkkiin, sillä välin kun muut piiat siivoisivat ja pesisivät pöydän ja lavitsat puhtaiksi.»