»Mitä maisterilla oli mielessä, kun hän lupasi hankkia seurakunnan äänet Maleenille, sitä en osaa sanoa. Kentiesi luotti hän tuohon vanhaan sananparteen: 'nero keinon keksii.' Jos niin oli laita, niin kaiketi oli tuo 'keino' nyt keksitty, vaalipäivään kun enää oli vain muutamia tunteja.

»Kamreeri oli tuona lauantai-iltana erinomaisen iloisella tuulella, vaikka 'papin takia' ei nyt korttia hänen luonaan pelattukaan. Huomispäivän suuri voitto mielessänsä huvitteli hän 'veli pastorin suosiollisella luvalla', vieraitansa kaskuilla ja jutuilla, varsinkin pappijutuilla, joille sitte nauroi täyttä kurkkuansa. Tämä isännän iloisuus tarttui 'ystäviin.' Rommitoti teki myös tehtävänsä, saaden kielet yhä nopeampaan vauhtiin. Ja juttuja piisasi. Huomispäivän voittoon vähä väliä kumminkin palattiin. 'Peli sekin, ja oikein jännittävä', sanoi kamreeri. Mutta vaalin lopputulos näkyi käyvän yhä varmemmaksi, kuta useampia kulauksia 'voiton kunniaksi' otettiin. — 'Pileenikin oli kuin toinen ihminen', sanoi sittemmin tästä illanvietosta puhuessaan Salmelan kapteeni, sitten verkalleen lisäten: 'olisi kumminkin ollut suotavampi, ettei hän olisi toiseksi ihmiseksi ruvennut.' Kun, nähkää, kunnon nimismiehemme tavallinen määrä oli 'kaksi lasia ja palanen päälle', niin meni tuo palanen tänä iltana täydestä ja sitten vielä — 'palanen päälle.' Häntä oli viikon ankara työ ja alituinen matkalla-olo kovin rasittanut, mutta — 'mainiosti se kaikki onnistuikin', kerskaili nimismies, kun omaan itseensä tyytyväisenä oli muutamilla tuollaisilla 'palasilla' virkistänyt voimiansa. Kun sitten vielä uusi palanen oli kuohuttanut muulloin niin harvapuheisen miehen innostuksen korkeimmilleen, joutui hän kerrassaan haltioihinsa, teki alusta loppuun selkoa viikon toimista ja ilmaisi muun muassa äänellä, jonka oli määränä laskeutua hiljaiseksi kuiskaukseksi, mutta joka päinvastoin soi kuin torventoitotus, että hänellä oli laukussaan valtakirjoja, jotka voisivat tehdä Pummista 'vaikka sotaprovastin eli -kamreerin — kumman veljet tahtovat.' 'Ystävät', jotka eivät koskaan ennen olleet nähneet nimismiestä tuollaisessa tilassa, katselivat vuorotellen häntä ja toisiansa, kunnes vihdoin kamreeri, joka oli hyvillänsä siitä, että pastori oli vetäytynyt rouvasväen puolelle, veitikkamaisesti ja silmää tovereihin iskien huudahti: 'luulen, totta mar, että veli Pileen on saanut vähän per nonkkis', sitten vakavammin lisäten: 'sillä tuollaisista asioista ei julkisesti puhuta.' — No niin, ei ollut tässä väkijuoma ensi kerta näyttämässä, kenen asioita se ajaa. Oli herra tahi talonpoika, humalaansa on moni saanut katkerasti katua.

»Ja kyllä sitä sittemmin katuikin Pileen — 'tuota ainoata iltaa koko nimismiesajallani. Jollen olisi juuri silloin joutunut pölinään, ei olisi Linsteeni tullut näille mainkaan eikä veli kamreerista kerettiläistä. — Kuka olisi sitä uskonut!' — Tuota hän kerran valitti minullekin, mutta minusta tuntuu, että nimismiehen 'pölinä' oli ollut 'sallittu' — käyttääkseni rahvaan sananpartta tapauksista, joissa se näkee Jumalan sormen.

»Jälestäpäin ottivat kamreerin lauantai-illan vieraat muistaaksensa, että maisteri, joka tavallisesti aina ennen oli loistavin silmin nähnyt totitarjotinta tuotavan kamreerin kamariin, nyt ei heittänyt montakaan silmäystä noihin kolmeen suureen karahviiniin, joiden hopeisissa kilpilevyissä oli luettavana: 'Rhum' (rommia), 'Arrack' (aarakkia) ja 'Portvin.' Maisteri oli tänä iltana ihmeellisen vakava. Kahdesti sai kamreeri kehottaa häntä 'panna sulamaan', ennenkuin hän lähestyi totipöytää, jonka herkut eivät näyttäneet häntä maittavan. Hän kyllä otti osaa keskusteluihin, nauroi eli koetti nauraa kamreerin jutuille, ja tiesipä itsekin niihin lisätä muutamia hullunkurisia; mutta jos 'ystävät' olisivat olleet hiukankin tarkkasilmäisempiä, niin olisivat he huomanneet, että maisterin ajatukset liikkuivat muualla.

»Salmelan kapteeni oli ainoa, joka tänä iltana ei oikein tuntenut maisteria — kuten hän sittemmin vakuutti. Mutta hän oli ajatellut, ettei maisteri tahtonut esimiehensä läsnä-ollessa näyttää kotitapojaan. Kapteeni muisti myöskin jälestäpäin, että samaan aikaan kuin Pileenin innostus oli korkeimmillaan, maisteri yhtäkkiä oli lähtenyt ulos ja viipynyt sillä tiellään isomman aikaa. Ja kamreerin rouva muisti tavanneensa vähää ennen illallista etehisessä maisterin, joka oli seisonut päällysvaatteiden vieressä ikäänkuin hakien jotakin ja joutunut kovin hämilleen, kun rouva oli sanonut: 'ethän vielä aio lähteä? Illallinen on kohta valmis.' Yhden seikan muistivat kaikki — itsepä Pileenikin — sen, että päinvastoin tapaansa maisteri, joka aina oli viimeinen kemuista lähtemään, tänä iltana koetti saada seuraa eroamaan kohta illallisen jälkeen, ja että hän etehisessä auttoi turkit nimismiehen päälle, vieläpä vyötti ne hänen ympärilleen.

»Ei aavistanut kamreeri eikä kukaan hänen vieraistaan, kun he iloisella mielellä jäähyväisensä sanoivat, huomenna kirkossa yhtyäksensä, että illan tapaukset sittemmin tulisivat tarkan tutkinnon alaiseksi, ja kaikesta vähemmin saattoi Pileen ajatella, että hän, joka koko ikänsä oli koettanut punnita sanojansa ja siitä syystä tullut tunnetuksi harvapuheisuudestaan, ennen elämänsä iltaa tulisi syytetyksi — lörpötyksistä.

»Vaalipäivä koitti. Kylmä ja pilvinen se oli. Kävi läpitunkeva viima, tuollainen ilman hyinen henkäys, joka jäähdyttää pahemmin kuin ankarin pakkanen.

»Olin aikaisin liikkeellä tuona aamuna. Toimitin suntion virkaa, vanha Lassi-suntio kun makasi sairaana. Tehtäviini tänään kuului muun muassa avata kirkon ovet. Menin pappilaan avaimia noutamaan. Jollen olisi tiennyt, mikä päivä meillä nyt oli, olisivat jo väkijoukot, jotka kirkolle päin olivat matkalla, ilmaisseet, että jotakin tärkeätä oli tekeillä. Kirkkomäellä seisoi Jooselan lautamies, ympärillään muutamia akkoja, jotka tuntuivat olevan Pummin ihailioita. En joutanut kuuntelemaan heidän jupakkaansa. Pappilan salissa tapasin lukkarin ja seksmannit. Maisteri antoi minulle kirkon avaimet. Hän näytti minusta hyvin hermostuneelta. Tarkki-vainajan kamarista tuli samalla pastori V., ja häneen kääntyen sanoi maisteri: 'mitä arvelee setä, eiköhän olisi parempi, että tänään kirkossa käyttäisimme lyijykynää; pelkään, että muste jäätyy?' Pastorin vastausta en ehtinyt kuulla. Riensin avaamaan temppelin ovet.

»Kirkko oli muutamassa minuutissa täyteen ahdettu. Siinä oli vastakkaisia mielipiteitä, mutta piiloissansa ne nyt lepäsivät. Tavallista aikaisemmin alkoi jumalanpalvelus. Maisteri saarnasi, ja tällä kertaa oli hänen saarnassansa sisällystä. Sitä täytyi väkisinkin kuulla. Loppupuolella hän kosketteli päivän tärkeää toimitusta, ja sydämestä tuntuivat hänen sanansa lähtevän, kun hän vaaliin rukoili Herran ohjausta. Ruumistani karsii, kun nyt ajattelen, mistä mielestä ne todella lähtivät, nuo herttaiset sanat. Loppupuolella saarnaa tuli kamreeri kirkkoon; sakariston ovelle hän asettausi ja teki kumarruksen pastori V:lle, joka istui papin penkissä. Kohta jälestä tuli Salmelan kapteeni. Ihmettelin, ettei nimismiestä näkynyt. Samaa lienee kamreerikin ihmetellyt, sillä hänen ensimäiset sanansa kapteenille olivat: 'mihin on veli jättänyt Pileenin?'

»Jumalanpalveluksen päätyttyä kannoin sakaristosta alttarin edustalle pöydän, jolle sitten maisterin käskystä vein puhdasta paperia ja muutamia lyijykyniä. Johtui siinä mieleeni, mitä pappilan salissa olin kuullut maisterin ehdottavan. Näin nyt, että vaalinpitäjä oli ehdotukseen mukautunut.