»Toimitus oli tähän saakka ollut hyvin ikävää; nyt tuntui se alkavan käydä hauskemmaksi. Pastorin ei enään tarvinnut järjestään piirtää luetteloonsa noita ijankaikkisia absejansa. Heinämäkeläiset olivat miehissä saapuvilla, ja 'Pummi!' — 'Maleeni!' kuului vuorotellen. Tuli Kolkkalan kylä. Sieltäkin olivat miltei kaikki ääntövaltaiset läsnä, ja 'Pummi' jokaisen suussa. Viimalan kylää huudettiin. N:o 1. Haaran seksmanni. Hän antoi tietysti äänensä Maleenille, ja hänen esimerkkiään seurasivat kaikki Viimalaiset. Lampilaiset äänestivät niinikään Maleenia. Vihdoin ehdittiin kirkonkylään. Huudettiin n:o 1. Siihen vastasi lukkari antamalla äänensä Maleenille. Mutta n:o 2:desta alkain muuttui ääni kellossa. Pummi pääsi esille, ja Pummia huudettiin järjestään n:o 16:teen — Jokelaan asti. Nyt olisi ollut kamreerin vuoro. Kahdesti huusi pastori häntä ja kääntyi ihmetellen, kun vastausta ei kuulunut, sakaristoon päin. Lukkarin naama, joka oli alkanut vähin synkistyä, selkeni, kun ei Jokelan herraa näkynyt eikä kuulunut. 'Hän lähti tiehensä', ilmoitti kapteeni kylmästi sakariston ovelta. 'Siis abs', sanoi pastori. Ei aavistanut hän eikä aavistanut silloin kukaan, mikä suuren suuri merkitys kamreerin poissaololla tulisi olemaan. Kapteeni äänesti tietysti Pummia, ja Pummia huusivat Kirkonkylän jälellä olevat isännät lähinnä viimeiseen saakka. Viimeinen oli Jooselan lautamies. Hän tahtoi Maleenia, ja Maleenin puolelle kääntyi hänen jälkeensä koko Koskikylä. Kun Metsä- ja Ylikyläläisten vuoro tuli, sai pastori taasen piirtää absejansa, joitakuita isäntiä vain kun oli saapuvilla. Nämä äänestivät paraasta päästä — kumma kyllä — Linsteeniä.
»Oli jo jotenkin pimeä. Vaali oli alkanut kello 12. Viidettä käydessä se päättyi. Pastori ilmoitti, että tulos seuraavana päivänä julistettaisiin pappilassa kello 6 illalla. Ei ollut enää monta tätä ilmoitusta kuulemassa. Kirkko oli vaalin kestäessä vähitellen tyhjentynyt.
»Kumpi oli valittu — Pummi vaiko Maleeni — sitä ei vielä osannut kukaan sanoa. Maleenin nimeä oli kyllä useimmin kuultu kuin Pummin, mutta manttaaliluvullahan sananvalta oli, ja suurimmat tilalliset olivat äänestäneet Pummia. —
»Jos postinkulku nytkään ei ole maaseuduilla varsin nopea, niin vielä hitaampi oli se siihen aikaan. Maanantaisin saapui se emäkirkolle, ja lauvantaisin lähti Saaralan muori 'laukkua' sieltä noutamaan. Tavallisesti palasi hän pappilaan niin hyvään aikaan pyhäaamuina, että kuulutukset saapuivat kirkkoon ennen kirkonmenon alkua. Vaalipäivänä oli mummo kumminkin myöhästynyt, jumalanpalvelus kun oli alkanut tavallista aikaisemmin; mutta vanhan tavan mukaan — kuten ainakin tällaisissa tapauksissa — lähetti Tarkki-vainajan rouva laukun kirkkoon. Sinne tuli se vähän sen jälkeen kuin kamreeri oli sieltä lähtenyt. Laukussa oli kyllä kuulutuksia, joiden nyt täytyi tulevaksi pyhäksi jäädä; sitten oli siinä pari kirjettäkin, molemmat maisterille. Hajamielisesti tyhjensin laukun ja asetin sen sisällyksen sakariston pöydälle, seuratakseni vaalin menoa.
»Kun vaali vihdoin loppui, oli, kuten jo sanoin, jotenkin pimeä. Maisteri, kun sakaristoon tuli, huomasi kumminkin pöydällä makaavan postin ja sieppasi kiireesti kirjeensä. Päivän viimeinen hohde valaisi hänen kasvonsa, kun hän akkunan viereen asettuneena avasi ja luki ne. Mitä lienevätkin sisältäneet. Toista lukiessa hymyili hän; toinen taasen teki häneen aivan päinvastaisen vaikutuksen. Näin selvään, että hän kalpeni, että hikipisara kiilui hänen otsallansa, ja vihaisen ja säikähtyneen silmäyksen loi hän minuun, kun uskalsin kysyä: 'Saitteko ikäviä uutisia?' Kiireesti pisti hän kirjeet taskuunsa, kokosi levottomasti vaalipaperit ja antoi ne minulle, käskien minun ottaa ne mukaani pappilaan. Samassa kuulin lukkarin hiljaa kuiskaavan hänelle: 'Taisimmepa sittenkin päästä voitolle', johon maisteri vastasi pienellä päännyökkäyksellä.
»Saatuani kirkonovet suljetuiksi, lähdin avaimineni ja tärkeine papereineni pappilaan. Siellä oli herrasväki jo asettunut päivälliselle, ja pöytään käski hyväntahtoinen kuuro rouva minutkin. Ihmeekseni huomasin siinä, että maisteri, joka kirkossa ja sakaristossa oli näyttänyt niin synkältä, nyt oli hyvin iloinen. Hänellä oli kumminkin raskas työ edessään, kunkin vaalisaarnaajan äänet kun olivat yhteenlaskettavat. Oletteko nähneet vanhoja vaaliluettelojen summia? Siinä oli murtolukuja niin pitkiä, että päätä pyörrytti. Niiden laskemiseen vaadittiin taitoa.
»Pöydässä vielä istuessamme saapui äkkiarvaamatta kamreeri ja nimismies pappilaan, ja nyt saatiin tietää, miksi viimemainittu ei ollut vaalissa saapuvilla. Hän oli näetsen ollut 'ääniänsä hakemassa' — käyttääkseni hänen omia sanojaan. Iloisella mielellä ja tyytyväisenä itseensä oli hän kamreerin kemuista lähtenyt kotiinsa; yönsä oli hän nukkunut rauhassa, mutta aamulla tuntenut itsensä kovin sairaaksi. Arvaatte kyllä, mikä häntä vaivasi. Siinä täytyi Liina mamsellin ehtimiseen sitoa kylmiä kääreitä hänen päänsä ympäri. Mutta oliko nyt nimismiehellä aikaa sairastaa! Onneksi ei häntä tarvittu ennenkuin vasta jumalanpalveluksen jälkeen. Hän makasi sentähden likemmä puoleenpäivään asti kuunnellen äänettömänä Liisa sisaren ripityksiä ja irvistellen hänen lääkkeilleen. Vihdoin täytyi hänen nousta ja valmistautua lähdölle. Sitä ennen tahtoi hän kumminkin järjestää paperinsa, mutta — missä olivat ne, missä laukku…? Ei missään! Kauan sitä haettiin. Mitä eivät Liisa mamsellin kylmät kääreet, ripitykset ja lääkkeet olleet vaikuttaneet, sen vaikutti tuo ihmeellinen katoaminen. Vallesmanni muisti eilisillan tapaukset ja hänen katumuksensa purkautui huutoon: 'Fileen, Pileen! kuinka olet käyttäytynyt!' — samoihin sanoihin, jotka olivat olleet Liisa mamsellin ripityksen tekstinä. Hän tuli ajatelleeksi Jokelaa; niin, sinne olikin häneltä laukku jäänyt. Hevonen oli jo kauan ollut valjaissa. Nimismies heittäysi rekeen ja ajoi tavatonta vauhtia Jokelaan. Kamreeri oli jo ehtinyt lähteä. Nimismiehen tärkeästä laukusta ei Jokelassa tietänyt kukaan. Ällistyneenä ja ensikerran eläissään kokonaan neuvottomana vaipui nimismies kamreerin mukavaan keinutuoliin. Siinä valitteli hän säälivälle kamreerin rouvalle onnettomuuttaan. Laukku oli ollut hänellä mukana, kun hän eilen tuli Jokelaan — hän muisti sen nyt aivan selvään. Arvaa sen, millä mielellä nimismies oli. Aina väliin katsoi hän kelloaan. Aika kului, tärkeä aika, mutta kateessa yhä oli laukku papereinensa. Etehinen, kamreerin kamari ja muutkin huoneet tutkittiin, sillä — 'kuka sen niin varmaan tietää, missä laukku on', oli kamreerska tuuminut. Silloin tapahtui jotakin odottamatonta. Kamreeri tuli tuimaa vauhtia ajaen pihalle, ja mukanaan tuo tärkeä kapine, nimismiehen tärkeä laukku — 'Pummin äänet.'
»Elävällä tavalla kertoi kamreeri kaiken tämän ja selitti sitten, miten laukku oli löytynyt. Hän oli vihoissaan lähtenyt kirkosta ja ajanut nimismiehen luo. Siellä oli hän saanut tietää syyn, niiksi Pileen ei ollut vaaliin saapunut, ja samalla, että nimismies oli lähtenyt laukkuaan hakemaan Jokelasta. Kamreeri jätti — viisaasti kyllä — kertomatta, miten hän noitten uutisten johdosta oli käyttäytynyt, sanoi vaan suoraa päätä lähteneensä ajamaan takaa Pileeniä. Silloin oli kumma tapahtunut. Kun hän jo kotiveräjää lähestyi ja kiukussaan mietti ankaraa läksyä Pileenille, oli hänen kyytipoikansa nähnyt jotakin hihnantapaista pistävän esiin lumesta tien vieressä, ja ennenkuin kamreeri oli ehtinyt ärjästä hänelle, oli poika näppärästi korjannut lumen peitosta — Pileenin laukun. 'Sanokaa nyt', lopetti kamreeri kertomuksensa — 'sanokaa nyt, ettei ihmeitä tapahdu ja että oikeus on kuollut!' Mitä Jokelan herra tuolla huudahduksellaan tarkoitti, en silloin ainakaan minä ymmärtänyt. Mutta kyllä sitä ihmeteltiin, miten nimismiehen laukku oli Jokelan veräjänsuuhun hankeen joutunut, ja kyllä sitä naurettiin kamreerin ja Pileenin vaalipäivän seikkailuille. Ne kumminkaan eivät vielä olleet tähän loppuneet.
»Kamreerissa oli, nähkää, kun hän sai käsiinsä nimismiehen tärkeän laukun, päässyt vireille ajatus, että koska vierasten miesten todistamat ja laillisessa muodossa kirjoitetut vaaliliput olivat olemassa, niin tehtäisiin Pummille mitä suurinta vääryyttä, jos ei noita ääniä otettaisi varteen. Jos olisi nimismies ollut vaalissa saapuvilla, niin olisivat äänet tietysti ilman muistutusta tulleet hyväksytyiksi; kadottaisivatko ne nyt voimansa, sentähden, että ikävä, selittämätön sattumus oli estänyt nimismiestä olemasta vaalissa läsnä? Ei; Pummille olivat ne ennen vaalia annetut, sentähden olivat Rajakyläläisten 'absien' sijalle heidän vaalilippunsa osottamat äänet merkittävät. Tuollaisella 'järkevällä' tuumalla aikoi kamreeri saada poistetuksi seuraukset nimismiehen poissaolosta vaalihetkenä. Jokelan herra oli vakuutettu tuumansa oikeudesta, vaikka hänen kyllä täytyikin Pileenin muistutuksen johdosta myöntää, 'ettei se taitanut olla aivan laillista; mutta' — väitti kamreeri — 'oikea se on, se sinun täytyy tunnustaa, ja kun laki vie ilmeiseen vääryyteen, niin on oikeassa pysyttävä.' — Tätä kysymystä olivat kamreeri ja nimismies jauhaneet matkalla pappilaan, ja miten oli, kun kamreeri puolisen jälkeen esitti tuumansa pastori V:lle, säesti häntä nimismies ehtimiseen huudoilla: 'veli on oikeassa, aivan niin!' Pastorista asia ei kumminkaan ollut aivan niin. 'Veli kamreeri kyllä oli yhdeltä puolen aivan oikeassa, mutta…' On sanottu, että kun joku oikein lämpimästi puhuu sydämensä sisimmästä vakaumuksesta, niin on tällaisella puheella ihmeellinen voima. Kamreeri puolusti tuumaansa tuollaisella vakaumuksella; hänestä tuli oikea kaunopuhuja. Jos Rajakyläläisten äänet hyljättäisiin, niin olisihan hyvin mahdollista, että seurakunta saisi sielunpaimenen, jota ei sen enemmistö ollut tahtonut ja joka siis vääryydellä olisi virkansa saanut. Eikö tuollainen tieto ainiaan kalvaisi veli pastorin omaatuntoa? Tuohon tapaan hän puhui, kunnon kamreeri, itse siinä kokonaan unohtaen oman omantuntonsa ja mitä se tiesi virkata tavasta, jolla nuo Rajakylän äänet olivat kootut. 'Veljen kädessä on nyt laki ja evankeliumi', sanoi Liina mamselli Jokelan herran huudahtaneen, kun tämä illalla pappilasta lähtiessään jätti hyväiset pastorille.
»Tästä kaikesta emme tietäneet mitään, kun maanantai-iltana kokoonnuimme pappilaan kuulemaan vaalin tuloksia. Ja utelijaita oltiin, sen saatte uskoa. Tupaan oli kerääntynyt väkeä niin paljon kuin siihen mahtui. Kauan saatiin odottaa. Vasta kello 8:tta käydessä huudettiin oven suusta: 'nyt ne tulevat!' Ja sijaa tehtiin suurella vaivalla pastorille sekä maisterille, kamreerille, kapteenille ja nimismiehelle, jotka tulivat hänen seurassaan. Lukkari, joka oli istunut pöydän päässä ja nyt siitä siirtyi, loi pikaisen silmäyksen maisteriin. Tämä huomasi sen ja nyykäytti päätään, omituinen ilkeä ilme kasvoissansa. Sitten otti pastori esiin vaaliluettelot, ja lausuttuaan muutamia sanoja puheen aluksi, ilmoitti hän, että eilisessä vaalissa pastori Pummi oli saanut ääniä 12-1/72 manttaalilta, pastori Maleen 8-6/6-4/7-7/7-2/7-9/8-1/8-8/5-1/6 Ja pastori Linsteen 67/72.