»Jokelan vanha herra oli kadonnut; hän, jota me kamreeriksi sanoimme, ei enää ollut tuo vanha entinen. Hänen luonteensa kiivaus kyllä vieläkin tuli näkyviin, mutta ennenkuin se ehti saada hänestä voiton, oli hän kukistanut sen. Ettei se taistelutta tapahtunut, sen huomasi selvään. Kun näin kamreerin tuollaisissa tilaisuuksissa innostuvan ja kiihtyvän, mutta siinä samassa äkkiä vaikenevan ja väliin kiireisesti lähtevän ulos huoneesta, muistui mieleeni Herran sanat Nikoteemukselle: 'Tuuli puhaltaa, kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa ja et tiedä, kusta hän tulee taikka kuhunka hän menee: niin on jokainen, kuin hengestä syntynyt on.' Jos olisi joku, joka tiesi, mimmoisena kamreeri lähti Turkuun, sanonut meille, mimmoisena hän siltä matkaltaan palaisi, niin kyllä olisi semmoiselle puheelle naurettu. Vanha kamreeri Paavo Ruotsalaisen miehiä! Kukapa olisi mitään sellaista osannut ajatellakaan? Vähimmän kaikista ainakin kamreeri itse.
»Tuo ihme oli kumminkin tapahtunut, ja meistä — ainakin minusta — tuntui, että jotakin uutta oli tullut seurakuntaan. Mutta jos olisi joku kysynyt: 'mitä uutta?' en olisi osannut sitä selittää.
»Sillä välin menivät ulkonaiset asiat tavallista menoaan. Vaalivalituksen johdosta vaihdettiin kirjoituksia ja tehtiin selityksiä. Seurakuntaa kuulusteltiin, vaalipappeja ja vaalinpitäjää. Näissä kuulusteluissa ja selityksissä tuli nyt kamreerin toimesta ilmi paljo sellaista, joka oli omiansa pilaamaan sitä asiaa, jota 'ystävät' ennen olivat ajaneet. Että Pileeni ja kapteeni siitä kovin närkästyivät, sen kyllä ymmärrätte. Siinä kesken kaikkea siirrettiin maisteri yhtäkkiä kauas pois meidän seutuvilta. 'Sen hyvän sai toki Jokelan herra toimeen kirotulla Turunmatkallaan', sanoi tämän johdosta nimismies, ja samaa mieltä oli maisteri itse, joka kumminkin näytti olevan uuteen määräykseensä tyytyväinen — 'jos sillä ei vain ole muita seurauksia.' Maisterilla oli syytä tuollaisiin aprikoimisiin, sillä uuden määräyksensä ohessa oli hän — vaikka hän meiltä sen salasi — saanut kutsun tulla Turkuun arkkipiispa Melartinin puheille. Hän lähti matkaansa, emmekä sen jälkeen ole hänestä mitään kuulleet. Hän olisi kyllä piankin unohdukseen joutunut, ell'ei kauan olisi puhuttu kepposesta, jonka hän tuona vaalipäivän edellisenä iltana oli tehnyt Pileenille. Sillä, nähkää, maisteri se todellakin oli, joka silloin anasti nimismiehen laukun ja kätki sen ynnä siinä olevat tärkeät paperit Jokelan veräjän suuhun hankeen — jotteivät Rajakyläläisten äänet joutuisi Pummin hyväksi. Maisteri oli kerran 'eräässä iloisessa tilaisuudessa' tullut tuon ilmaisseeksi kertoessaan mitä kaikkia hän oli 'kiittämättömän Maleeni lurjuksen' hyväksi tehnyt; olipa hän vielä ilmaissut senkin, että hän vaalipäivän aamulla asiansa menestymisen varalle oli ehdottanut lyijykyniä vaalitilaisuudessa käytettäviksi — voidaksensa tarpeen vaatiessa mukavammin muuttaa ääniä sekä omassa että pastori V——n vaaliluettelossa. Neljättä vuotta kesti vaaliriitamme, johon kamreeri yhä edelleen otti osaa, mutta toisella tavalla kuin ennen. Linsteeni oli nyt hänen miehensä, sen ymmärtää. Mutta jotta Linsteeni voisi tulla kysymykseen, oli uusi vaali aikaan saatava. Oli omituista kuulla kamreerin puhuvan tuon ennen niin ylönkatsotun vaalipapin puolesta. Ei hän siinä säästänyt itseään. 'Minä halusin syntitoveria, hauskaa syntitoveria', sanoi hän eräässäkin tilaisuudessa, jossa oli koolla suuri joukko isäntiä; 'että me tarvitsimme pappia oli ajatus, joka ei silloin juolahtanut mieleenikään. Nyt — onko kummaa että soisin saavani sielunpaimeneksi hänen, joka Jumalan kädessä oli välikappale kääntymiseeni synnin tieltä.'
»Nämä tällaiset puheet ja tunnustukset vaikuttivat hyvin moneen — nimismieheen, kapteeniin ja lukkariin ne vain eivät pystyneet. Lukkari oli riidan kestäessä päässyt mahtiin, niin luuli hän ainakin itse, ja kyllä oli siinä perää, että häntä 'kanaparvi seurasi', kuten Pileenillä oli tapana sanoa. Varsinkin yltyi lukkari mahtavaksi, kun vihdoin viimein pitkällinen riita tuli lopulliseen päätökseen ja 'hänen meininkinsä oli saanut voiton', asia kun lykättiin uuteen vaaliin.
»Oli omituista nähdä kamreeria, kun tieto tuli siitä, että edellinen vaali oli mitättömäksi julistettu. Arvaa sen, kuinka hän olisi riehunut, jollei tuota suuren suurta muutosta olisi hänessä tapahtunut. Nyt kirkastuivat hänen kasvonsa, ja ikäänkuin olisi hän ollut varmana siitä, miten asia toisessa vaalissa tulisi päättymään, huudahti hän: 'Kiitos Jumalan!' Mihinkään vaalipuuhiin hän ei osaa ottanut, mutta mielipiteitään hän ei myöskään salannut. Toisin oli nimismiehen ja lukkarin laita. 'Uudestaan he alkavat vanhaa rallia', sanoi Sutelan isäntä, joka ei enää ollut äänivaltainen. Niin kyllä — uudestaan! Ja kovaa siinä pantiin kovaa vastaan. Intohimoja kiihotettiin, ja — niin sitä mentiin kirkkoon sielunpaimenta valitsemaan! En huoli kertoa, mitä vehkeitä siinä oli pidetty ja miten Maleenin ja Pummin puoltajat yksissä mielin olivat parjanneet Linsteeniä — hänen vuoronsa oli, nähkää, nyt tullut — samassa kun he ylistivät oman puolueensa ehdokasta ja koettivat mustata toisen.
»Vaalipäivä tuli. Kirkko oli reunojaan myöten täynnä ihmisiä. Uusi maisterimme, nuori herttainen mies, jota kumpikin puolue kaiken mokomin oli koettanut pauloihinsa kietoa, piti pontevan saarnan, ja vielä pontevamman puheen piti vaalitoimitusta alkaessaan uusi vaalinpitäjä. Tällä kertaa oli Pileeni saapuvilla — laukkuinensa. Tarvitsi vain luoda silmänsä häneen, lukkariin ja kapteeniin, huomataksensa, millä mielellä he vaaliin osaa ottivat.
»Nyt se alkoi. Rajakylä n:o 1. Liisa Matintytär Tuohikoski huudettiin. Eukko oli itse saapuvilla, ja Linsteeniä hän äänesti. Rajakylä n:o 2, n:o 3 — Linsteeniä hekin äänestivät. Tuli sitten n:o 4, n:o 5 j.n.e. Verkalleen astui nimismies esiin, kädessään valtakirjoja Pummin hyväksi. Heinämäkeläisten äänet menivät jakoon jotenkin tasan Pummin ja Maleenin välillä. Koikkalaiset huusivat kaikki Linsteeniä. Viimalaisista oli Haaran isäntä ainoa, joka Maleenia äänesti; muut kaikki menivät Linsteenin puolelle, vaikka vielä aamulla olivat lukkarin luona kirkkoryyppyjä ottaessaan luvanneet pysyä entisissä äänissänsä. Kun vielä Kirkonkyläkin — lukkaria ja muutamia muita lukuunottamatta — kallistui Linsteenin puolelle ja samaten suurimmaksi osaksi Koski-, Metsä- ja Ylikyläläiset, niin on selvää, että Linsteeni oli saanut suuren enemmistön äänet. 'Miten on se mahdollista?' oli Haaran isännällä kyllä syytä nytkin kysyä, hänelle kun — kuten lukkarille — hyvin moni niistä, jotka sittemmin äänestivät Linsteeniä, vielä vaalipäivän aamulla oli sanonut äänestävänsä Maleenia. Jos Haara olisi ollut kuulemassa, mitä kamreeri vaalitoimituksen päätettyä puhkesi sanomaan, niin olisi hän saanut vastauksen kysymykseensä. Kamreeri oli sanonut: 'Jumalalta on se tapahtunut, ja se on ihmeellinen meidän silmiemme edessä.'
»Niin saimme Linsteenin pastoriksemme», lopetti vanha haudankaivaja verkalleen pitkän kertomuksensa. Sitten lisäsi hän vielä hiljaisella äänellä: »Vanha pastori on nyt tilinteolle kutsuttu Herransa ja mestarinsa eteen. Me, me saamme valmistautua — uuteen vaaliin; mutta tuskinpa enää saamme vainajan kaltaista; sillä harvassa on semmoisia.»