»Jokapäiväisyyteen oli siis palattu.
»Kamreeri heräsi haaveiluistaan, heräsi vastenmielisesti. Mitä viereisessä huoneessa oli tapahtunut, oli häneen tehnyt vaikutuksen, joka ainaiseksi oli painautunut hänen sieluunsa, painautunut sitä syvemmälle, kun hän ei ollut mitään nähnyt.
»Pyydettiin ettei pastori toki näin yön selässä lähtisi. Eihän enää ollut pitkää aikaa aamuun; hän tarvitsisi lepoa; tuvassa hänelle valmistettaisiin vuode, sillä, ikävä kyllä, vieraskamarin ainoassa sängyssä makasi matkustavainen.
»Kamreeri oli tuskin saanut selville, mistä nyt oli kysymys, kun hän ryntäsi ulos ja äkkiarvaamatta seisoi kuolinhuoneen kynnyksellä, siinä ilmaisten kuulleensa, mitä oli puhuttu, ja tarjoten kamarinsa pastorille.
»Siten tapasivat he toinen toisensa ensikerran eläissään — pastori
Linsteen ja Jokelan kamreeri.
»Ihmeelliset ovat Herran tiet. Hän se oli heidät näin odottamattomasti yhteen ohjannut; Hän se oli avannut kamreerin sydämen, valmistanut sitä evankeliumille. Kuinka lieneekään kiivasluontoinen herra hämmästynyt, kun hän sai tietää, että hän sittenkin oli kuunnellut Linsteenin saarnaa, jota kuulemaan ei ollut hänen mielestään maksanut vaivaa kirkkoon mennä, kun pastori siellä vaalisaarnaansa piti.
»Ei sinä yönä Mäkelän kestikievarin vierashuoneessa nukuttu! Väliseinän takaa oli kamreeri kuullut herätyksen ja kehoituksen sanoja; — seinä, joka eilisiltaan saakka oli ollut hänen ja hänen Jumalansa välillä, oli nyt poistunut, ja katuvasta sydämestä lähti huuto: 'mitä pitää minun tekemän, että minä autuaaksi tulisin?'
»En osaa kertoa, mitä tuossa pienessä, matalassa kamarissa näinä aamuyön tunteina puhuttiin. Tiedän vaan sen, että tuo syksyinen yö oli kamreerin uudestasyntymisen yö, että hän aamun tullessa seurasi pastoria pappilaan, ja että hän, kun hän seuraavana päivänä sieltä lähti, 'meni iloiten tietänsä myöten', kuten muinoin Aitiopian kuningattaren kamaripalvelia Filippuksesta erottuansa.
»Kamreeri jatkoi matkaansa Turkuun, ja siellä sai hän kuulla, että Pileeni oli ollut arvelussansa oikeassa haasteeseen nähden. Tuomiokapituli oli todella aikonut panna vireille haasteen, mutta sitten esimiehen neuvosta päättänyt olla kirjeessä lausutuista solvauksista mitään välittämättä. Me muistamme, että kamreeri oli jotakin tällaista aavistanut ja että se oli kovasti suututtanut häntä. Nyt oli hän siitä hyvillään, ja vanha kunnon Melartin, arkkipiispa, jonka luona kamreeri useita kertoja kävi, oli myöskin hyvillänsä siitä, ettei haastetta oltu tehty.
»Jonkunmoisella uteliaisuudella odottivat varsinkin nimismies ja kapteeni kamreerin kotiintuloa. Edellinen oli usein sanonut pelkäävänsä, että Jokelan herra, kiivasluontoinen kun oli, pilaisi koko asian. Sitä suurempi oli sentähden hänen hämmästyksensä — hänen, kapteenin ja meidän kaikkien — kun kamreeri palasi mieleltään ja sielultaan aivan muuttuneena. Tämä nyt antoi aiheita puheisiin, sen saatte uskoa. 'Kamreeri on tullut herätykseen; hänestä on tullut kerettiläinen!' Suusta suuhun kulki ihmeen nopeasti tuo sanoma. 'Ystävät' olivat kuin puusta pudonneet; mutta heihin se kamreerin 'Turunmatkan viisaus' ei ottanut pystyäkseen. Lauantain peliseuroista tuli tietysti loppu, eikä kortteja enää pyhäaamuina nähty, kuten ennen, kamreerin pöydällä. Sen sijaan nähtiin tuolla samaisella pöydällä Uusi Testamentti. Se oli todella jotakin uutta.