»'Keitäkö kuulutettiin?' tuumaili Muona-Matti kummissansa. 'Johan tuon olen sanonut. Poikaanne ja Ainia siellä ensi kerta kuulutettiin; kuulinhan tuon omilla korvillani. Se kyllä huomiota herätti, sen saatte uskoa, vaikka kyllä se ei mitään odottamatonta ollut. Ja näinhän omilla silmilläni maisterin kirkkomäellä puristavan poikanne kättä, kun hän hänelle uudelleen onnea toivotti.'

»Seksmanni seisoi siinä, Muona-Matin vakuutuksen kuultuansa, niin puusta pudonneen näköisenä, että tuskinpa olisivat vieressä seisojat voineet olla kysymättä, mikä häneen oli mennyt, jollei vieraiden tulo samassa olisi vienyt koko heidän huomionsa.

»Jo kaiketi aavistatte asian oikean laidan.

»Seksmanni oli edellisenä aamuna ollut Ainin puheilla ja siinä suoraan pyytänyt häntä vaimokseen. Ukko oli kerskaillut suurista rikkauksistaan ja luvannut Ainille jos jotakin, vaikka 'vähällä voi toimeen tulla.' Mitä Aini, joka suurimmalla kummastuksella ja hämmästyksellä oli kuunnellut ukon tarjousta, tästä kaikesta ajatteli, kun hän huomasi, että hänen holhoojallaan oli täysi tosi mielessä, ei meidän tarvinne kertoa. Inholla työnsi hän tyköään vanhuksen, joka kumminkaan ei siitä näyttänyt olevan millänsäkään, hän kun sanoi tietävänsä, miten itsepäisiä tyttöjä saataisiin taltumaan. Sen enempää ei siinä oltu asiasta keskusteltu, mutta erotessaan oli seksmanni tullut ilmaisseeksi, mitä hänellä Ainin kiellon johdosta oli mielessä; oli sanonut suoraa päätä lähtevänsä pappilaan kuulutuskirjaa teettämään, ja 'huomenna ei Ainin enää sopisi potkia tutkainta vastaan, kun oli kuulutettu.' — Pappilassa oli asia päättynyt seksmannille mieliksi; vanha kirkkoherra oli kirjoittanut kuulutuskirjan, tosin muistuttaen, että Aini paremmin olisi sopinut nuorelle Laurille, seksmannin pojalle, mutta 'koska seksmanni itse vielä näytti olevan parhaimmassa miehuuden voimassa ja koska Ainikin, seksmannin sanojen mukaan, ei ollut vastaan tätä avioliittoa, joskin vähän kainosteli, niin sopihan se.' Tämä viimeinen lausunto oli niin erinomaisesti miellyttänyt seksmannia, jotta hän siinä, Vierteen rustholli mielessä, oli päättänyt tehdä poikkeuksen tuosta 'vähällä voi toimeen tulla' ja pitää kuuliaiskestit. —

»Ja nyt kun vieraat tulivat — kenenkä kuuliaiskesteihin tulivat ne? Ukko seksmanni tointui viimein siihen määrään, että sai raapituksi korvantaustaa ja itsekseen päätetyksi, että Matti oli joko kuullut väärin tahi että hän tahtoi laskea pilkkaa, ja jos niin olisi asian laita, niin — 'saisi hän sen vielä tietää', uhkasi seksmanni itsekseen. Hän meni tässä mielessä vieraitansa vastaan, mutta ei taasenkaan tiennyt mitä ajatella, kun näki poikansa maisterin ajopelien taka-istuimelta hyppäävän maahan. Näytti siltä kuin olisi hän nyt vasta häntä muistanut. Hänen harmaista silmistään leimusi viha, ja hänen ohuet huulensa olivat yhteen puristetut. Mutta eihän siinä käynyt kiukkua näyttäminen, vaikka täytynee tunnustaa, että seksmannin nykyisessä asemassa ei liene moni ollut. Kuuliaisia vietettiin, mutta sulhasta rupesi jo aavistuttamaan, ettei hän — ollutkaan oikea sulhanen.

»Vesivärillä maalattuun kammariinsa saattoi hän kumminkin nuoren pastorin, joka siinä käytti tilaisuutta kuiskatakseen pari sanaa hänen korvaansa, sillä seurauksella, että seksmanni sulki tupaan vievän oven. Kahden kesken jäivät he sitten kammariin. Mitä siellä he toimittivat, se on jäänyt heidän salaisuudekseen. Mutta kaiketi oli se jotakin vakavaa, koska jonkun ajan kuluttua heidän luokseen kutsuttiin ensinnä Aini ja sitten nuori Lauri, ja koska, kun vihdoin viimeinkin kaikki neljä astuivat sieltä ulos, jokaisen kasvojen juonteissa oli nähtävänä varsin erilaista mielenliikutusta.

»Mutta tahdotte kaiketi tietää, kuka tässä todellinen sulhanen oli, vaikka olen varma siitä, että sen jo itsekin arvaatte.

»Kun nuori Lauri tuli kotiin myllyltä ja tapasi Ainin, uskoi tämä tuskissansa ja pelossansa hänelle, mitä hänen ja seksmannin välillä oli tapahtunut. Ja siinä — siinä tuli myös selville, mitä tunteita Ainissa vallitsi lapsuuden leikkitoveria kohtaan. Lauri tunsi isänsä ja tiesi, ettei tämä koskaan heittänyt keskentekoiseksi, minkä kerran oli päättänyt, ja ettei hänellä myöskään ollut tapana keinoista välittää. Tuo tieto kauhistutti häntä, samalla kuin tieto, että Aini hänestä piti, täytti hänen sydämensä ilolla. Seksmannin itsekkäiset tuumat olivat tyhjiksi tehtävät. Lauri pukeusi pyhävaatteisiinsa kiiruhtaaksensa pappilaan, sittenkuin hän oli sopinut Ainin kanssa, että tämä myöhempään myöskin tulisi sinne. Muuta keinoa eivät nuoret keksineet. Suoraan tahtoivat he kirkkoherralle puhua, miten asia todellisuudessa oli. Ainakin toivoivat he voittavansa aikaa.

»Sill'aikaa, kun seksmanni oli kutsumassa vieraita Kilmalaan kuuliaisiin — onnekseen ei hän ollut sanonut kenen — kuunteli kirkkoherra nuorukaisen valitusta säälillä; hänen oli vaikeata uskoa löytyvän isää, joka sokeassa itsekkäisyydessä, petoksella ja väkivallalla tahtoi tallata jalkoihinsa lastensa onnen: hän kyllä tunsi Kilmalan seksmannin, mutta tällaiseksi ei hän toki ollut häntä ajatellut. Nuorukainen voitti kohta, mitä alussa oli tarkoittanut: ettei huomispäivän kuulutuksesta tulisi mitään. Mutta kammarissa, jossa tätä asiaa keskusteltiin, oli ollut kolmaskin, joka ei ollut puheeseen sekaantunut: kirkkoherran nuori apulainen. Tämä, joka keskustelun kestäessä oli selaillut kirkonkirjaa, ikäänkuin ei hän olisi kuullut mitään koko keskustelusta, nousi äkkiä, kun Lauri vihdoin jäähyväiset kirkkoherralle sanottuaan lähti, ja seurasi häntä ulos. Hänen kävi sääliksi nuorukaisen kohtalo. Hänkin oli tullut tuntemaan Kilmalan seksmannin, tuntemaan lyhyessä ajassa paremmin kuin vanha kirkkoherra vuosikymmenien kuluessa. Hän oli ollut samassa tilassa kuin Lauri nyt — vielä kovemmassa, sillä hänen armaansa oli pakoitettu menemään toiselle. Hän antausi puheeseen Laurin kanssa. Hän sai tältä tietää, että Aini odotti läheisyydessä, saadaksensa pikemmin kuulla, mitä kirkkoherra oli vastannut. Hän kulki Laurin rinnalla miettien ja ääneti, kunnes nuorukainen poikkesi polulle, jonka varrella pienen kuusen suojassa Aini häntä vartosi. Ja kun hän siinä ujon tytön suusta kuuli, millä siteillä nuoret olivat toisiinsa sidotut, näyttivät hänen mietteensä kypsyneen päätökseksi. Hän katseli hyvin omituisella katseella nuoria, jotka siinä seisoivat ja ujostellen tirkistelivät maahan, sitten kun Lauri oli tehnyt tilin käynnistänsä kirkkoherran luona. Vihdoin sanoi hän, kääntyen Lauriin: 'Sinä olet Lauri, isäsi on Lauri, ja iso-isäsi oli myös Lauri', ja kun Lauri tämän myönsi, lisäsi maisteri, alussa hiukan hymyillen, mutta sitten vakavana: 'Minä luulen, että löytyy keino, joka pikemmin voi viedä asian perille kuin kaikki keskustelut, rettelöt ja kentiesi vielä käräjänkäynnitkin. Joka kuopan toiselle kaivaa, langetkoon itse siihen… Minä tahdon teidät huomenna kuuluttaa. Tosin on seksmanni Ainin holhooja ja siis isän sijainen, mutta isä, joka tällä tavalla käyttää valtaansa, ei ole isä.' Lauri ja Aini ensinnä hyvin hämmästyivät tätä puhetta, mutta sitten, ajattelematta sen enempää asian mahdollisuutta ja luottaen nuoreen pappiin, puhkesivat he yksin suin hiljaisiin kiitoslauseisiin. Ja juuri samassa ajoi seksmanni heidän ohitsensa, osaamatta mitään pahaa aavistaa, varmana voitostaan, kuuliaiskestit mielessään. Nuoret, jotka seisoivat vähän matkaa tieltä, näkivät hänen, hän onneksi ei heitä. — Ja seuraavana päivänä kuulutettiin: nuori mies Lauri Laurinpoika Kilmala ja nuori neiti Aini Vierre.»

* * * * *