»Ja nyt tuli maisterin vastata työstään.
»Miten hän siinä suoriutui — mitä hänen ja seksmannin välillä puhuttiin, kun he tuossa vesivärillä maalatussa kammarissa kahden kesken olivat, sitä ei tietäne kukaan muu kuin asianomaiset. Arvelen vaan, ettei nuori pappi juuri ihan huvikseen siellä ilmaissut, minkä kepposen hän oli seksmannille tehnyt. Ja minä tiedän, että hän silloin suuresti katui asiaan ryhtymistänsä.
»Me, seksmannin kuuliaisvieraat, joiden joukossa minäkin olin, emme nähneet mitään kummaa siinä, että maisteri ja seksmanni sulkeusivat kahden kesken kammariin, eikä aivan paljon siinäkään, että Lauri ja Aini sinne käskettiin; mutta sitä suurempaa kummastusta herätti meissä heidän katseensa, kun he kaikki neljä sieltä astuivat tupaan. Ja siihen lisäksi oli jo Muona-Matti ja Karja-Kaisa ehtineet antaa pieniä viittauksia… Seksmannin silmistä leimusi tuli, joka pelästytti; siinä ei ollut enää tuota entistä jääkylmää katsetta: siinä kuvastui — sen näki selvään — häädetty viha. — Lienee maisteri asettanut ukon eteen kuvastimen ja siinä antanut hänen nähdä oman itsensä oikeassa karvassaan; oli miten oli, maisteri ei sillä voittanut muuta kuin että seksmanni näki parhaaksi antaa asian jäädä semmoiseksi, jommoiseksi se oli muodostunut, nostamatta siitä mitään melua. Kaiketi ymmärsi hän, ettei hän käräjöimälläkään voittaisi muuta kuin ivaa ja häpeää, vaikka saisikin maisterin edesvastaukseen.
»Ikävät olivat nämä kuuliaiskestit, ikävimmät kaikista, missä olen ollut. Seksmanni ei puhunut sanaakaan päivällispöydässä, otti vaan hopeamaljasta aimo kulauksia — hän, joka aina oli tyytynyt veteen ja kaljaan — mutta ei tullut sen puheliaammaksi. Mitä hänessä liikkui, se näkyi silmäyksistä, jotka hän silloin tällöin heitti maisteriin ja kihlattuihin, ja vieläpä siitäkin, että hän, tuntematta kipua, pureksi ohuet huulensa verille.
»Ei auttanut maisterin kaunis puhekaan, jossa hän muun muassa muistutti kihlatuita siitä kunnioituksesta, jota he olivat velvolliset osoittamaan seksmannille, ja jonka johdosta Lauri nuorempi vastasi, että hän ja Aini aina tulisivat kohtelemaan isää niinkuin lasten tulee kohdella vanhempiaan ja että he kykynsä mukaan koittaisivat tehdä hänen vanhat päivänsä iloisiksi.
»Tämän päivän perästä ei seksmanni enää tullut entisellensä. Hän pysyi enimmäkseen kammarissaan, eikä kärsinyt nähdäkään poikaansa ja tämän morsianta. Häpesikö hän, katuiko hän vai kaiveliko salainen, sammumaton viha hänen mieltään? Hän ei ryhtynyt mihinkään, ei puhunut tuskin sanaakaan, ei komentanut edes Karja-Kaisaa. Ja eräänä aamuna — nuorten toisena kuuliaispäivänä — istui hän halvattuna kammarissaan. Kynttilä paloi pöydällä ja sen vieressä oli suuri velkakirja- ja setelikasa, hiukan palanut, mutta ei pilalle. Ukko oli tahtonut — polttaa ne kaikki. Mutta mammonan orjaan lienee tämä tällainen kosto — jolla hän itse omat epäjumalansa hävitti — koskenut liian kovasti. Kun hän vuoteelleen kannettiin, oli hänen vasemmassa kädessään Vierteen talonkirjat, ja kun niitä tahdottiin siitä ottaa, öyhki ukko ja ärisi. Hän oli kadottanut puheenlahjan ja hänen ruumiinsa oikea puoli oli tunnoton.
»Tuossa tilassa eli hän viikon päivät. Karja-Kaisa ruokki ja hoiti häntä niinkuin pientä lasta; muita hän ei sietänyt nähdä. Ja kädessään piti hän kaiken aikaa Vierteen talonkirjoja. Jos ken koitti niitä häneltä ottaa, silloin näkyi, että ukko eli.
»Tapana on, että kihlatut kolmantena kuuliaispyhänään ovat kirkossa kuuntelemassa, kun heidän nimensä saarnatuolista mainitaan. Lauri ja Aini eivät tätä tapaa noudattaneet. He olivat olleet kovin suruissansa siitä tosin sanattomasta, mutta kumminkin silminnähtävästä vastenmielisyydestä, vieläpä tuskastakin, jota seksmanni osotti, kun hän heidät näki. Nyt olivat he luulleet löytäneensä keinon, joka masentaisi ukon vihan. Aini kurkisteli ovenraosta kammariin ja viittasi kiireesti Laurille. Seksmanni oli muuttanut oikeaan käteensä Vierteen paperit. Oliko halvaus antaunut?
»Lauri avasi oven ja laskeusi, Aini vieressään, polvilleen vuoteen viereen, pyytäen että isä vihdoinkin leppyisi ja antaisi heille siunauksensa. Vierteen, Kilmalan talot — kaikki olisi isän; Lauri ei pyytänyt muuta kuin että isä laskisi kätensä heidän päälaelleen…
»Ja seksmanni ojensi kätensä — oikean. Ja Lauri ja Aini odottivat, että tämä käsi heidän päälaelleen laskeutuisi. Turhaan odottivat he. Kun he vihdoin loivat silmänsä seksmanniin, oli tämä — kuollut. Mutta käsi oli auennut ja Vierteen paperit makasivat Ainin helmassa…