Konrad, joka muutama silmänräpäys oli nukkuvaa katsonut, läksi kiiruusti. Provasti, kun näki hänen menneeksi, lausui itselleen:
"Jumala tietää…!"
Mitä hän ajatteli, kun hän nämä sanat lausui, sitä ei hän ilmoittanut.
Hän siunasi pientä nukkuvaa.
III.
Rikos.
Kun herra Kornman tuli kotiinsa, oli jo yötä kotvan kulunut. Kynttilä paloi hänen kamarissaan ja keski-ikäinen nainen istui sen valossa, sukkaa kutoen. Tämä nainen oli varsin uninen; monesti oli hän säikähdyksellä herännyt unelmistaan. Kun hän vihdoin kuuli ovea avattavan ja näki Konradin astuvan sisään, huokasi hän: "Jumalan kiitos!"
Konrad iski häneen epäilevän silmäilyn. "Onko kukaan käynyt minua tapaamassa?" kysyi hän synkällä äänellä.
"On, käsipuolinen merimies on teitä jo kauan odottanut".
"Ei kukaan muu!"
"Ei!"