Hän oli levoton; hän tunsi ennaltaan, että joku vastakohtainen seikka häntä uhkasi, mutta mitä tämä seikka olisi, sitä ei hän ymmärtänyt. Hän haki levottomuudessaan lohdutusta Amandalta, tyttäreltään, mutta tytär istui yhäti sairaan Anteron vuoteen vieressä.
Päivä oli kulunut; ilma oli asettunut ja kapteeni oli jo käskenyt valjastaa hevoisensa, kun Rytilään jälle tuli vieraita. Kapteeni tunsi pian näissä tulleissa miehiä, joista hän ei suuresti pitänyt — ruununmiehiä. Hän kirosi itsessään tuhmuuttaan, ettei hän ollut, ilmasta huolimatta, lähtenyt kaupunkiin, sillä hän oli vakuutettu siitä, että vieraiden tulo oli likisessä yhteydessä eilis-illan tapauksen kanssa.
Mitäs ollakaan. Täytyihän kapteenin mennä vieraitansa vastaan-ottamaan. Hän saattoi heitä, samaten kuin eilisiä vieraitaan, suurella kohteliaisuudella sisään ja pakisi yhtä ja toista siinä, jota eivät herrat ymmärtäneet.
Mutta herrat eivät olleet tulleet pitoja varten nyt; kapteeni sai pian huomata, miten pahasti hän oli erehtynyt. Herrat pyysivät kohta saavansa kenenkään muun kuulematta puhua pari sanaa kapteenille. Tämä vakava pyyntö herätti kaikenmoisia ajatuksia kapteenissa. Sanaa sanomatta vei hän vieraansa velivainajansa kuolin-kamariin ja käskettyänsä herrat istumaan, katseli hän heitä. "Luultavasti on kysymys eilisestä onnettomasta tapauksesta?" — kysyi hän.
"Suokaa anteeksi" — sanoi toinen herroista, viskaali B., vastaamatta kapteenin kysymykseen — "että me tulemme häiritsemään teitä; mutta te tiedätte että käskyläisen velvollisuus on totella; siis ette panne pahaksi, että me pyydämme teidät kaikessa hiljaisuudessa seuraamaan meitä Waasaan".
"Ja minkä tähden, ja kenen käskystä?" ärjäsi kapteeni.
"Kysymykseenne: minkä tähden? en minä osaa vastata, mutta käskyn näette tässä" — ja viskaali näytti hämmästyneelle kapteenille asianomaisen kirjeellisen käskyn "ottaa kiini kapteeni Kornmanin ja viedä hänet Waasaan".
Kapteeni vaaleni kun tämän käskyn luki. — "Ja minkä tähden?" kysyi hän vielä kerran. Mutta hän rohkaisi itsensä jälle kohta ja lausui: "Minä olin valmis lähtemään K——n kaupunkiin; mutta asiain noin ollen tahdon seurata teitä Waasaan". Hän tahtoi tämän sanottua lähteä ulos kamarista. Viskaali seurasi häntä ja sanoi:
"Antakaa anteeksi, mutta me emme saa päästää teitä näkyvistämme".
Kapteeni seisahtui kuin olisi nuoli häneen sattunut. "Minä olen siis teidän vankinne?" kysyi hän.