Viskaali kumarsi, mitään muuta vastaamatta.
"Mutta jos en minä seuraisi teitä?" kysyi kapteeni kiivaasti.
"Niin täytyy meidän väkisin viedä teidät mukanamme".
"Minua! väkisin!" huusi kapteeni, joka nyt jälle oli sama mies kuin ennen laivassansa.
"Luultavasti on tässä erehdys, joka piankin tulee ilmi. Meidän täytyy seurata käskyjämme, siis pyydän minä, ettette mitään huomiota tässä herättäisi. Te tiedätte itse mitenkä pian kulkupuheet leviävät. Te voitte meitä vastustaa, mutta uskokaa minua, te vaan sillä herätätte suurempaa huomiota kuin asia ansaitsee ja pahennatte sillä vaan omaa asiatanne".
Tähän tyyneesen, varovaan lauseesen ei ollut kapteenilla mitään sanomista. Hän mietti kotvan aikaa. — "Mutta mikä on syy tähän väkivaltaan?" kysyi hän vihdoin.
"Siihen on, niinkuin sanoin, meidän mahdotointa vastata" — lausui viskaali. "Minä en tiedä mitään muuta kuin, että aamulla sain tämän käskyn, joka vaati minun kohta lähtemään teidän luo".
Kapteeni mietti taasen vähän. "Te olette oikeassa" — sanoi hän vihdoin, — "minä tahdon seurata teitä". Hän huusi rouvaansa ja ilmoitti sivumennen lähtöänsä. Rouvaa tosin kummastutti vieraiden tulo ja hän oli varsin uutelias saadaksensa tietää heidän asiansa. Mutta hän oli tottunut kapteenin akkinäisiin lähtöihin.
Puolen tunnin kuluttua istui kapteeni kääseissään. Juuri kun hän portista ajoi ulos, kuului himeä huuto: "Isäni! minun isäni on murhaaja, nyt ne hänen vievät". Rattaiden kolina esti kapteenia kuulemasta tätä huutoa.
Lukia ehkä arvaa syytä kapteenin kiini ottamiseen. Se oli seuraus provastin käynnistä Jolsan Leenan puheella. Provasti oli, näet, tavannut Leenan kuolemaisillaan. Hän oli vähän aikaa kahden kesken puhunut Leenan kanssa, mutta kohta sitten oli todistajia käsketty Leenan vuoteen luo ja näiden kuullen oli eukko kertonut miten pieni Kaarle Kornman oli ryöstetty, miten hän oli jätetty Varpusten luo — sanalla sanoen: kaikki mitä lukia jo tietää, vieläpä miten hautuumaasta oli kaivettu ylös pieni lapsi, puetettu patronin pojan vaatteisin ja heitetty mereen, josta Sorvarin muori sitten löysi ruumiin. Leena kertoi sitten mitenkä miehensä Jolsan Matti oli päässyt pakoon, kun oli otettu kiini murtovarkaudesta ja Kontion Kallen surmaamisesta, ja kaikissa näissä Leenan kertomuksissa oli kapteeni Kornmanilla etevin osa. Provastille selkeni nyt kaikki, mitä hänelle oli himeää ollut. Häntä ynnä muita todistajia hirmustutti se jakso julmia rikoksia, joihin kaikkiin kapteeni oli syyllisin. Provasti tiesi, sitten kun oli eukko lopettanut, kertoa pienen Kaarle Kornmanin viimeiset elämän-vaiheet.