Kummastusta osoittava "Haa!" oli juuri pääsevä Anteron huulilta, kun hän tämän kuuli; mutta hän söi sen kummastushuudon ja lausui miettien: "Siitä on puhdasta voittoa ainakin 20,000 ruplaa, jos asia oikein ajetaan. — — Jos ei — niin — — —" Hän ei jatkanut. —
Hänessä ajoi toinen ajatus toista. Hän oli, jos mitäkin tapahtuisi, vaaratta, mutta voitto oli kumminkin hänen; mitään parempaa esitystä ei olisi kukaan voinut hänelle tehdä.
"Jos ei — — niin?" kysyi kauppias ja katseli pitkään Anteroa.
"Niin ei siitä vahinkoa, vaikka laiva menisi vakuuttamattakin haaksirikkoon".
"Aivan niin minäkin ajattelen" — lausui tyytyväisenä kauppias. "Mutta se onnistuu, se on varma asia; Kornman on ollut tuollaisissa ennenkin. Se on meidän välillämme sanottu" — lisäsi hän arasti.
"Se tietty!" vastasi Antero. Mutta itsessänsä ajatteli hän: "Hyvä on tietää"… Ja hän olisi epäilemättä koettanut saada ukkoa tätä kertomaan, ellei samalla joku olisi tullut puotiin.
II.
Naapuri-perheet.
Pappilassa kuluivat päivät hiljoilleen eteenpäin. Onni ja rauha vallitsi pienessä perheessä. Uusi jäsen siinä, Heikki, ei häirinnyt sitä.
Heikin asema pappilassa oli kumminkin vähän omituinen. Hän oli sivistymätöin nuorukainen, joka ei herrassäädyn siisteydestä mitään tiennyt. Hän oli luonnon lapsi, joka onnensa vaiheissa oli säilyttänyt, mitä omituista Luoja oli hänen luonteelleen antanut. Hänen sivistymättömyydessään ei ollut pappilan nuorille naisille seurastelijaa: hänen sanansa, mitkä hän kaikessa viattomuudessansa puhui, loukkasivat usein. Mutta pian astui kaikkien näkyviin hänen sydämensä, hänen tapojensa puhtaus ja hän voitti kaikkien suosion. Tämä taas sai aikaan, että häntä pappilassa kohdeltiin vähän eri tavalla kuin muita palkollisia, vaikka hän, Heikki, kohta niin pian kuin vammoistansa parani, asettausi sen palkollisten riviin.