Elias ja Aato olivat veljekset; sama äiti oli heitä synnyttänyt, sama isä heitä siittänyt, sama rakkaus oli nuoruudesta juurtunut molempain sydämmiin. Köyhyys oli heitä kohdannut elämänsä aamulla, kuolema käynyt heidän kodossansa ja net ainoat, joita toistansa enemmin rakastivat — isänsä ja äitinsä oli kuoleman enkeli samalla hetkellä hautaan saattanut. Silloin oli Anströmi haudalla kuullut orpojen valitusta, ja isänsä hautauspäivänä söivät veljekset ensikerran armo-pöydällä. Kauppamies oli ollut heille isä, isän rakkaudella heitä kasvattanut, äitin rakkaudella oli samasta hetkestä vaimonsa heitä kohdellut, sisaren helleydellä oli Hanna — kauppamiehen ainoa tytär — heidän kanssa lapsuudesta leikkiä laskenut.
Nyt oli ajat muuttuneet. Yliopistossa, jossa Elias jo oli käynyt kaksi vuotta, oli sama tyhjyys kuin koko maakunnassa. — Tyhjyys! sillä tyhjät olivat talot, metsä ja pako kaikki korjannut — ja missä elävä henki löytyi, siinä kuultiin valitus ja surun surkea huuto. Kaikki jotka paeta taisivat, hakivat piilopaikan. Kauppamies Anströmin talossa ei kukaan paennut; isäntä ei tahtonut maatansa jättää; vaan vaara eneni, päivä päivästä, ja vihdoin päätti ukko muuttaa majaansa ja Ruotsissa hakea turvaa. Elias ja Aato päättivät jäädä talon sekä maan — isän maan puollustukseksi ja päätöksensä oli luja, luja kuin kallio, jot' ei tuuli eikä myrsky voi kaataa. — —
Nyt olivat veljekset seuranneet kasvatus-vanhempiansa paattiin, he olivat nähneet paatin taivaan rannalla katoavan, — nyt seisoivat he yksin, nyt olivat he toistensa turvana.
— Veljeni — sanoi Aato — tule! työ odottaa; suru ei auta.
— Niin on, — huokasi Elias, — niin on, mennään! jätetään meniät
Jumalan haltuun!
Vaan takanansa kuului huokaus!
— Kuka siellä, — sanoi Aato ja käänsi päätänsä kohdalle josta huokaus, väen keskeltä kuului; kuulinko oikeen, niin on Maria seuranut meitä, sillä Marian oli huokaus, niin ei kukan tunne kuin hän, niin ei kukaan rakasta tätä rakastettavaa isänmaata kuin tuo nöyrä-päinen, hullu tyttö! Maria, — sanoi hän, ja meni tytön luo — Maria mitä tuumaat, mitä näet?
— Surua, surkeutta … ne menivät … ne tulevat … ja ne tuovat … vaan mitä ne tuovat, sen tietää Jumala … ne tuovat … ja kamalalla äänellä kuiskutti tyttö Aaton korvaan … ne tuovat kirouksen.
Tyttö oli hullu, — hullu, siitä päivästä jona hän unessa oli nähnyt rakastetun ylkänsä kaukana Venäjässä kaatuvan — hullu, mutta kumminki tuntui Aaton sydämmessä, kun olisi miekka sen läpi käynyt. Hän huokasi nyt itse ja Jumala kuuli rukouksen: salli Herra tytön ennustuksen hulluudeksi.
— Tule! — sanoi Elias.