«Hi, hi, hi … hoo! Leist, hi, hi!«
«Niin Leist!«
«Hän pitää enemmän naisista kun herrain nimipäivistä; hi … hii!…«
«Se on pelkkää valhetta«, lausui lihava raatimies. «Puolustakaa itseänne, luutnantti!«
Kaikki kääntyivät. Luutnantti Leist seisoi oven suussa, vaaleana kuin kuolema.
«Leist!« huusi kreivi. «En minä näe mitään savun tähden; mutta sen sanon, että jos se olisi Leist, ei hän tulisi noin hiljaa kuin hiiri«.
«Onnea, kreivi!« sanoi tullut liikutetulla äänellä.
«Mitä perhanaa nyt, Leist? Sinä, joka ennen olit itse virvatuuli siellä, missä Jumalan vetisiä lahjoja löytyi, mikä sinun nyt on?«
Luutnantti ei puhunut mitään. Hän otti kirjeen taskustaan ja luki:
«Veljeni!«