Hiljaisuudessa keskustellaan salaisia asioita; hiljaisuuden pimeydessä puhutaan pimeyden töistä. Hiljaisuus kuulee, vaan se ei näe. — Kun semmoisia salaisia asioita puhutaan, ei silloin siedetä seudussa liikaa korvaa. —
Metsän hiljaisuudessa, suuren kuusen suojassa seisoo kaksi miestä. Vesi tippuu heidän vaatteistansa. Heidän tänne tullessaan on satanut. — Eikä sade ole lakannut.
Heistä on toinen vanhempi, toinen keski-ikäinen. Toinen heistä on pitkä, laiha; toinen lyhyt — vielä laihempi. Hän seisoo oksain alla miettien. —
«No, Kyösti, vieläkö mietit?« kysyi lyhyempi, vääntäen vettä lakistaan.
Kyösti, pitempi, katsoi kolkosti eteensä. «Kuulkaa, kuinka ankarasti ukko jyrisee; nyt on oikein Jumalan ilma!« —
«Ilma! Se on minun mieleeni. Kuta julmempi, sitä parempi! Nyt ei ainakaan kukaan kuule meitä. No, mitä mietit? Viisisataa riksiä ja aika oivallinen torpanmaa Kärmälän vainion takana; viisi tynnyrinalaa niittyä, kymmenen tynnyrinalaa peltoa. Hullu, ellet siihen tyydy!« —
«Mutta mitäs te saatte! Suuren kartanon, viisikymmentätuhatta riksiä! —
Minä kalvavan omantunnon ja kiinitulemisen pelon hyvässä torpassani«. —
«Ha, haa, kalvavan omantunnon! Sitä sanaa en ole kuullut sinun maininneen, sittenkun minun tyköni tulit, ja siitä lienee jo toistakymmentä vuotta. Kuule, Kyösti! Minun täytynee nyt, koska sinä noin olet epäileväinen, sanoa, mitä aijoin sanoa vasta työsi tehtyä:
Tee työ, ja sinä saat Leenan vaimoksesi!« —
«Sanasta miestä, sarvesta härkää! Jos Leenan saan, niin en torpasta pidä lukua — —«.