«Jos sinä olet minua seurannut, jos huokaus metsässä oli sinun«, sanoi Kyösti, joka nyt oli tointunut ja noussut seisaalle, «niin tiedät syyn, miksi minä tähän työhön ryhdyin. Sinä tiedät, että minä olen köyhä ja siis onneton«.
«Minä tiedän syyn; mutta onnettomampi sinä olisit, jos olisi työsi onnistunut. Nyt mene, sano isännällesi, että ilman tätäkin työtä hänen on tili tehtävä nuorukaisesta, siitä nuorukaisesta, joka tänään haudattiin. Mene ja sano, että tapasit minun; mene ja pysy ammatissasi, palkollisena! Muista, että tänä yönä olet tavannut veljesi! —«
Tuon sanottuaan Johannes jätti Kyöstin.
Metsämaan Eevan nuorin ja vanhin poika — koska tapaavat he jälleen toisensa?
Kärmälän isäntä odotti tulisoihtua kesäyönä. Hän näki aamupuolella katuvaisen Kyöstin. Hän kirosi. Kyösti ei sanonut oikeaa syytä, miksi hän työnsä kesken jätti; hän sanoi vaan: «Minä tiellä tapasin pirun; piru vahtii kartanoa, ei sinne uskalla mennä«.
Johannes kulki eteenpäin, kulki kartanon ohitse. Hän ei suojaa hakenut. Hän kääntyi ja antausi uudelleen metsäpolulle. — Johannes tuskin muisti, että hän oli ollut välikappale Jumalan kädessä ihmisen pelastukseksi. Johannes kulki kuin elävänä kuollut. —
Se polku, jota Johannes seurasi, vei Metsämaahan. Hän ei ajatellut, että hän syntymäkotoansa lähestyi. Hän ei ajatellut mitään. Hänen sydäntänsä poltti. —
XXIV.
Johannes.
Kalajärven laineet kävivät vaahtoisina. Ruuhi rannalla nousi ja laskeusi laineiden läikkyessä. Kalajärven rannalla olevassa pirtissä olivat ihmiset valveilla. —