«Saapa tuota nähdä! Jos merellä on puoleksikaan niin hupaista kuin sinä kerrot, en totta tosiaan katuisi. Mutta kun muistan, miten Tiina tätini miehen kävi, niin vähän pelottaa«. —
«Kuoleehan maalla kumminkin enemmän väkeä, sinä narri!… No, kävitkö eilen Metsämaassa? Mitä isäsi sanoi?«
«Perhana! Isä oli pahalla tuulella, eikä äidistä ollut mihinkään. Sinä tiedät, että minulla on nuorempi veli, Johannes, hän, joka saarnasi juhannuspäivänä K—n kirkossa, jota saarnaa kaikki ihmiset sanovat aivan erinomaisen kummaksi. Toissa päivänä oli Metsämaahan tullut Harmaalan nuori parooni itse ja kysellyt Johannesta, joka Harmaalasta äkkiä oli kadonnut. Eilen parooni taasen vähää ennen minua oli siellä ollut ja sanonut Johanneksen kadonneen koko maailmasta. Lienee varmaan surmannut itsensä, niin luuli isäni. Johannes oli niin metsämaalaisten mielessä, etteivät liene ymmärtäneetkään, mitä minä sanoin merillemenostani«. —
Nyt tulivat Aapon rattaat pihalle.
Liisa ja pikku Sakku kättelivät Sakaria ystävällisesti… «Saas nähdä, miten asiat ovat, kun takasin tulet«, sanoi Liisa. «Kolme vuotta on pitkä aika«.
«Tuoko tetä makeitia pikku Takulle?« kysyi poika.
«Tuon, ja vielä päälliseksi aika suuren rinkelin«, vastasi Sakari setä. —
He lähtivät. Metsämaan Jaakon toinen poika, Sakari, lähti merimatkalle,
Aappo, hänen lankonsa, häntä saattamaan Turkuun.
«Jumala suokoon Sakarille onnea! Hän on paras veljistäni«, jupisi Liisa. —
* * * * *