Kolmas painos.
Uituansa yön ja päivän,
Melkein melottuansa
Näki pilven pikkuruisen,
Pilven longan luotehessa,
Sepä maaksi muuttelihe,
Niemeksi panettelihe.
Kalevala.
I.
Lemmon luola.
V—n pitäjässä Satakunnassa on vesiä yltäkyllin. Vesien lomassa on saaria — niitä myöskin yltäkyllin. Ne kaunistavat tosin seutua; mutta ne ovat pieniä, eikä niitä asuta. Ne eivät hyödytä omistajiaan.
Semmoinen vähäinen saari on tuo kivinen Kontio-saari, jossa tuskin löytyy ainoatakaan puuta. Se on kumminkin enemmän kun toiset saaret tunnettu, sillä siinä on kummallinen luola, jota kolkkoutensa tähden nimitetään Lemmon luolaksi.
Ennen vanhaan ovat sota-aikoina ihmiset tänne turvautuneet, ja Lemmon luola on antanut heille suojaa.
Lemmon luolaan ei osaa muu kuin se, joka siellä on käynyt. Saari ei ole viittäkymmentä syltä pitempi, leveys ei kahtakymmentä syltä. Saari on paljasta kivikkoa. Mutta etelärannalla on paasi kummallisesti nostettu pystyyn. Sen luulisi kuuluvan siihen kallioon, johon se nojautuu; niin luonnollisesti on se paikalleen sovitettu. Mutta kun sen nostaa syrjälle, joka on aivan helppo tehdä, koska tuo paasi on varsin ohut, näkyy vähäinen pimeä reikä, joka vie raunioiden sisälle. — Se on Lemmon luola.
Tätä luolaa ja luolan tähden koko saarta kammeksuu rahvas. Saaresta ja luolasta käy, näet, kummallinen satu.