Hän on nyt eronnut ihmiskunnasta. — Me olemme nähneet hänen valmiina työhön, josta sattuma sai hänen pelastetuksi. Mutta sattuma ei voinut kumota hänen sydämensä himoja. — —
«Katri! Laita valkea!« huusi hän luolasta vaimolle, joka syömään arveli ruveta.
«Laita itse, laiska; vai pitääkö minun aina sinua palvella!« —
«Laita valkea tahi… Lempo vieköön…«
«Tuo puut tänne veneestä!« sanoi vaimo hiljemmällä äänellä. — «Älä nyt ole kärtyinen! Mitä toki siitä, ettemme onnistuneet, että Kärmälä hakee sinua ja pelossaan hukuttaa rahaa sinua takaa ajaen«…
«Kärmälä! Se mokoma!« ärjäsi Kyösti ja heitti vaimon eteen veneestä noudetut puut. «Ei hänellä ole hauskoja päiviä, sen sanot oikein. Mutta piru vieköön, ei hän vielä ole havainnut, ketä hän petti!«
«Elä taasen rupea uhkaamaan! Tiedät itse, että minulla on paljon suurempi syy kostaa, mutta minä en puhu mitään«.
«Niin sinä! Sinä olet hullu, kun saatit uskoa herroja ja semminkin semmoista herraa. — Kostat omaa hulluuttasi, et, peto vie, muuta«.
«Ole vaiti, et sinä ymmärrä, miten minulla on syytä kostoon. — — Sinä! No, mitä siitä, ettei Kärmälä antanut sinulle mitä lupasi, etpä sinä, vaikka kolmasti koetit surmata vanhaa vääpeliä, saanut toimeen muuta kuin että hän kirjoitutti testamenttikirjan…«
«Ei sekään lie ollut mitään, että toista vuotta sain istua raudoissa, että Kärmälä, jolla olisi ollut hyöty serkkunsa kuolemasta, itse syytti minua! — Ja hän kuitenkin lupasi vannoen kaikissa tapauksissa kuolinpäivääni pitää minua Kärmälässä ja vielä palkaksi 200 riksiä, vaikka en onnistuisikaan. — En puhu mitään siitä, että hän, jos kiini joutuisin, lupasi tehdä tyhjiksi kaikki kanteet… No, entäs Leena, sen se peto kihlasi jo aikoja ennen kuin sillä minua rupesi houkuttelemaan«. — —