Ylhäiset ja alhaiset

by K. J. Gummerus

Aika kului. Katri ihastutti kauneudellaan ihmisiä, ja moni nuori herra kävi teeskenneltyä asiaa leipurilla, kun oli Katri ehtinyt viidenteentoista vuoteensa. — Vaan Katri, joka elämänsä kovassa koulussa oli runsaan läksyn lukenut, kohteli heitä, niinkuin muitakin, kylmästi. Hänen sydämensä oli jo elämänsä aamuna saanut päällensä sen jääriitteen, joka tosin kerran suli — kun ei enää auringon säteet voineet sydäntä lämmittää. —

Katri luuli itseänsä väkeväksi ja — niinkuin useimmiten silloin aina käy, kun ei nainen hae väkevyyttä juuri viattomuudestaan — hän lankesi. Toinen, enemmän koeteltu kuin Katri, olisi myös langennut. — Katri ei ollut viekas, päinvastoin itse rehellisyys. Hän ei osannut aavistaa petosta tuossa kauniissa, kiiltävässä sotaherrassa, joka ensin niin kylmästi kohteli häntä, että hän suuttui, mutta joka sittemmin aikaa voittaen leppyi ja vihdoin ujosti tarjosi Katrille vähäisiä lahjoja. Kun Katri ensimäisen näistä otti vastaan, näki hän unessaan isänsä, joka kyynelsilmin viittasi lahjaan ja sanoi rukoillen: «Polta se!« Vaan kun Katri aamulla heräsi, huusi hän innossaan: «Isä, sinä et tunne rakastettuani!« Katri tunnusti jo silloin itselleen, mitä hän vähän ajan takaa punaposkisena tunnusti sotaherralle. Tämä — kreivi G. — oli voittanut voiton, viattoman sydämen.

Kun Katri pian huomasi, mitä hän ei ensimältä tahtonut uskoa — että hän oli petetty — kun leipurin kisällit, jotka kaikki, mutta turhaan, olivat Katria suosineet, pilkaten kutsuivat häntä kreivinnaksi, silloin tapahtui Katrissa suuri muutos. Hän vaaleni, niinkuin kukka, joka huonelämpimään tottuneena heitetään ulos kylmään; hän itki, vaikka hän ei kyyneliään kenellekään näyttänyt, ja hänen sydämessään rupesi nyt ensimäiset kostontunteet nousemaan. — Kun hän sittemmin havaitsi, minne hänen luottamuksensa kreiviin oli hänen saattanut, oli hänellä elämänsä maali maan päällä tiedossa. — Ja kun hän kaikki ihmistunteet kuolettaen eräänä pimeänä yönä heitti äsken syntyneen nuoren lapsensa Aurajoen laineisin, oli hänen elämänsä ovi hänen takanansa isketty kiini. — Hän eli tosin vielä, mutta hänen elämänsä tarkoitus oli yksin kosto, kosto! Se häpeä, joka häntä oli kohdannut, jota hän oli hyvin osannut salata, oli saanut ensimäisen ja samalla hirmuisimman rikoksen matkaan. Se rikos ei näkynyt häntä rasittavan; hän eli niinkuin ennenkin leipurin luona. Hän nauroi, hän puhui, mutta helvettiä kantoi hän sydämessään.

Miten kostaa? Se kysymys oli aina Katrin mielessä. Miten saada kreivi siihen vaivaan, johon hän itse oli joutunut?

Katri tapasi auttajan jonkun aikaa sen jälkeen, kun Johannes oli kadonnut, kun kosto oli jo hänen sydämessään vallan saanut. Katri tapasi Kyöstin. Miten he tutuiksi tulivat, ei tässä tarvinne kertoa. Jonstonin Tiinan luona, jonne Kyösti, kun Kärmälä hänen ensikerran petti, oli tullut hakeakseen Turussa työtä, tapahtui tuo ensi tuttavuus. Turussa lisäytyi se, Kyöstin siellä palvellessa. Vaan Kärmälän isäntä kutsui luoksensa taasen Kyöstin, luvaten hänelle runsaan voiton, jos hän vaan vääpelin surmaisi. Silloin unhotti Kyösti, jota Kärmälä viekkailla sanoilla osasi houkutella, entiset vääryydet ja meni Kärmälään. Kun hänen voittonsa taasen tyhjään raukesi ja Kyösti tuli yleisön mielessä kanteen alaiseksi, vaikka todistajain puutteessa häntä ei voitu kiini panna, ajoi Kärmälä hänen pois «kotorauhan tähden, vaikka syyttömäksi Kyöstin tiesi«. Kyösti tuli nyt takaisin Turkuun ja sai palveluspaikan saman raatimiehen luona, jota Katri nyt palveli. —

Vaan Kyöstin mieli ei enää työhön vienyt. — Hän ajettiin syksyllä pois palveluspaikastaan varkauden tähden. Nyt kun Kärmälän «kävi sääliksi« vanhaa palkollistaan, jotta otti Kyöstin uudestaan kirjoihinsa, lupasi hän hänelle suuria antimia, jos kerta vielä ottaisi koettaakseen saada hengiltä vääpeli. — Kyösti nyt ei tosin suuresti uskonut Kärmälää, mutta paikan puutteessa suostui hän kumminkin kauppaan, ja kun hän Kärmälään muutti, seurasi Katri — Kyöstin vaimona. — Jouluaamuna lähti Kyösti täyttämään surmalupaustaan, ja Katri seurasi häntä. Vaan tämä retki sai Kyöstin rautoihin. Vuoden kuluttua pääsi hän irti, ja nyt oli hänen kostonsa kääntynyt Kärmälään. Tekisimme Kyöstille väärin, ellemme sanoisi tässä, että hän ei itsestään olisi kolmatta kertaa seurannut Kärmälän kutsumusta, ellei Katri olisi häntä siihen kehoittanut. Katri tarvitsi Kyöstiä ja teki kaikki mitä voi, yllyttääkseen hänessä toimeen kaikki ne pahat henget, jotka jo Kyöstissä olivat saaneet suuren vallan. — He antausivat nyt kulkusalle. Kyösti teki työtä missä milloinkin, mistä milloinkin varasti hän. Katri oli häntä kaikissa auttamassa. — Katri ei kaikella tällä tahtonut muuta, kuin saada Kyösti aivotun julman rikoksen alaiseksi. Katri oli surmannut lapsensa, jota tekoa ei kukaan osannut aavistaakaan, Kyöstin piti surmaaman vääpeli tahi Kärmälä — sama Katrille, kumpi niistä saisi murhaajan nimen Kyöstille. Kerran surman tehtyään ei saattaisi Kyösti kieltää apuansa Katrilta kreiviä vastaan. Syvä, pirullinen ajatus! Mutta Katri antoi kaikki alttiiksi, saadakseen nähdä pettäjänsä onnettomuuden. — He hakivat Kärmälän likeisyydessä tuntemattoman asuntopaikan; he löysivät semmoisen penikulman päässä Kärmälästä. He löysivät semmoisen Lemmon saarella. — Kärmälä tiesi heistä, että he valvoivat, että heillä oli paha mielessä. — Hän pelkäsi sitä enemmän, kun hän tiellä oli nähnyt Katrin ja Kyöstin, joka yllytettynä kohotti varastetun pyssyn häntä vastaan ja ampui — vaikka Katrin mielipahaksi ei osannut.

Tämä työ oli tehty samana päivänä, jona nämä onnettomat näemme Lemmon saarella. He nukkuvat nyt. Huomenna miettivät he uusia.

Vaan sinä, lukiani, olet ehkä hämmästyen lukenut näitä katkelmia väärälle tielle joutuneiden ihmisten elämäkerrasta. Saattaako semmoista ihmistä, kuin Katri on, löytyä maailmassa? Saattaa, sen pahemmin. Hänen elämänsä voisi yksikseen antaa ainetta julmimpaan hirmujuttuun, mitä olla saattanee. Kahdeksan vuoden kuluessa on hän muuttunut semmoiseksi, kuin hän nyt on. Minä olen kertonut muutamia ulkonaisia tapauksia hänen elämästään. Hänen sydämensä oli se ahjo, jossa hänen työnsä mietteet syttyivät; se ahjo — ennen puhtauden — oli nyt muuttunut pirujen pesäksi. — Minä olen koettanut saada nämä hänen julmat elämänsä tapaukset supistetuiksi niin kokoon kuin olen voinut, jotta tulisi ilmi vaan se, miten hän voi tehdä ne työt, joita hän mielessänsä kostona pitää, omaa turhaan kulunutta elämäänsä vastaavana. —

Ja nyt, kun Lemmon luolan salaisista pimeyksistä olen vähäisen väreen antanut tulla päivänvaloon — käy vielä nukkuvaisen naisen luo ja näe, mitä hän unessa näkee! Hän lentää mustana lintuna yli maailman. Kaikilta, joita hän tapaa, kysyy hän: «Oletteko kreiviä nähneet? Hän on käsistäni kadonnut! Minun kostoni ase on kohta terävä; nyt minä tahtoisin tietää, missä kostoni esine on?« — Ja taasen muuttuu hänen unensa. Hän näkee surmatun lapsensa, joka häntä vastaan nostaa pienet kätensä, mutta joka hirmustuneena kääntyy pois, kun äiti tahtoo häntä syliinsä ottaa ja rintaansa vastaan painaa. Silloin kiristää Katri hampaitaan ja huutaa: «Kohta, kohta saan minä sinua syleillä! Minä tahdon nyt ruveta hakemaan sitä, joka sinun surmasi. Minä en ole surmaajasi, vaikka minun käteni surman teki«.

* * * * *