«Kuka… Häh? Minä olen vanha mies. Minä olen paljon kokenut. Minulla on tässä kivi; sen omistaja elää kaksi vertaa niin kauan kuin Vapahtajamme ja puolen hänen elämänsä ajan lisäksi, se on: 82 ja puoli vuotta… Häh? — Mutta silloin sen voima loppuu. Uskovaisilleen jakoi Vapahtaja noita kiviä; 10 kappaletta niitä on maailmassa. Mutta eräälle juutalaiselle Vapahtaja antoi elämänkiven, vaikk'ei tiedetä mistä syystä. Sen omistaja elää niin monta tuhatta ajastaikaa kuin Vapahtaja vuosia; sitten hän otetaan ylös taivaasen. Häh! Se kivi on useammasta kappaleesta; sen voi jakaa osiin, ja kullakin osalla on kokonaisen kiven voima. Häh? Kuka sen minulle antoi, tämän aikakausien kiven?… Sen antoi isäni. Häh! Ja isäni sai sen isältään; tämä taasen isältään. Se on yksi niistä kymmenestä maailmassa«.
«Ja ovatko kaikki sen omistajat eläneet 82 vuotta?« kysyi Klaus, joka ei ensinkään ollut aavistanut noin paljon keskiajan taikauskoa elävän hänen likeisyydessään.
«Kaikki, paitsi isäni… Hän ei elänyt enempää kuin 60 vuotta, sillä kivestä oli, sen ollessa hänen hallussaan, kulunut pois tämä kulma…« Vääpeli osoitti kulmaa, joka oli paikattu…
«Ja te paransitte sen? Millä?«
«Kun kymmenen korppilintua keittää, saa niistä oivallista lääkerasvaa. Häh! Ulkomaalla asuu tohtori, joka osaa rasvaa kovaksi keittää ja liittää kiveen. Mutta kiveä on varovasti pitäminen, ettei liite putoa pois«.
«Ja te kävitte ulkomaalla?«
«Minä kävin ja tapasin tohtorin Ruotsinmaalla… Hän oli vanha pappi.
Häh! Hän keitti rasvaa kiinni kiveen«.
«Ja otti siitä aika maksun?«
«Otti«, sanoi vääpeli huoaten.
Klaus naurahti. «Heittäkää nyt tuo kivi järveen!« sanoi hän.