Varovasti kulkee hän; hänen silmäyksensä lentävät milloin oikealle, milloin vasemmalle puolelle; vaan eteenpäin kulkee hän. Hän ei näe mitään, joka häntä voisi häiritä. Hän ei tiellään tapaa ketään. Ne, jotka eivät ole ammattinsa toimissa, ovat vetäyneet katsomaan komean laivan tuloa.
Turku on tänä iltana varsin rauhallinen.
Hän seisahtuu porvari Hellmanin talon pihalla. Hänen huulensa vetäyvät julmaan nauruun, joka ei ääneen kuulu.
Hän on nähnyt kynttilän valon huoneesta, johon hän silmäilee.
Hän lähtee kadulle pihalta. Vaan kohta on hän kadonnut lähimmästä portista. —
Kreivi G. istuu nyt sohvallaan. Pöydällä palaa kynttilä. Siinä on myös kirje. Toinen akkunaverho kätkee puoleksi akkunan.
«Se on harmillista!« huutaa kreivi väliin. «Huomenna rahaa! 300 riksiä! Ei niitä niin pian saa. Hullu, kun tulin tänne vielä! — — No, no!… Ehkä saan raatimiehen odottamaan, kun näytän hänelle tämän sormuksen ja sanon: «Tätä seuraa 20,000 riksiä ja vanha eukko!« Ha, ha!… Kreivi G. menee naimisiin! Hänen koukkuunsa tarttui viimein kala. — — — «Minun suloinen Josefani! Ha, ha, haa! Karsassilmäinen, punatukkainen, neljänkymmenen vanha neiti! Mutta itsepäinen kuin paholainen… Jos hän näkisi tämän kirjeen, hyvästi silloin aviosatamani rakastettu syli, johon olen aikonut upottaa, en itseäni, mutta kaikki karhulaiseni ja sitten rahojen jäännöksillä jättää… No, noh! — Se aika tulee, kun joutuu. Joka nääntymäisillään on, kiittää paholaistakin, kun hän apua tarjoo! — Hm! Majuri Leist saa mennä takaukseen… Mutta se peto ei mene; sen on hän minulle suoraan sanonut. — No … nero keinon keksii. Huomenna on myöskin päivä. Ei hätääkään!«…
Kreivi loi silmänsä pöydälle päin. Siellä oli kirje, ja sen nähtyään hän taasen rupesi kiroilemaan. — Mutta äkkiä hän nousi. «Niin! Huomenna lähtee posti. Pitäähän toki sulhasen kirjoittaa morsiamelleen, että hän onnellisesti on kotonaan ja että hänen sydämensä palaa rakkaudesta!«
Silloin kolkutti joku ovelle. Kreivi säpsähti.
Kuka paholainen se on? kysyi hän itseltään. Kovasti huusi hän: «Astukaa sisälle!« —