«Aningaisten mäki palaa«, huudettiin kadulla.
Majuri, Anna ja Maria sanoivat: «Kiitos Jumalan! Ei ole meillä vaaraa«.
Nuori lääkäri hämmästyi. Hän antoi muutamia käskyjä Annalle ja riensi kiireesti pois. Hänen kotinsa oli Aningaisten mäellä; siellä oli hänen vanha äitinsä.
Mutta Aningaisten mäellä ei nyt kiitetä Jumalaa. Porvari Hellmanin ja lähimäiset talot ovat yhtenä tulipesänä.. Tulen liehuva, moniteräinen nuoli lipoo jo kieltänsä, ja ympäri Hellmanin pihaa juoksee kiehuva, sihisevä tali.
Hätä on käsissä. Hädän keskellä kuullaan monen kiroovan sitä, joka tähän hätään on syyllinen. Syyllisenä pidetään palvelustyttöä.
Onko hän syyllinen?
Kiehuvan talipatansa vieressä on hän istunut; hän on rouvan mentyä vaipunut somiin unelmiin. Hiljaisessa syys-illassa on hän lauluansa laulanut. Hän on muistanut lähestyvän Köyrin; silloin hän saa rakentaa oman pesänsä sen kanssa, jolle sydämensä antoi. Silloin on hän avannut leipomahuoneen oven, istunut kynnykselle ja siellä laulanut omalle sydämelleen. Hän unhotti silloin tehtävänsä. — Ja nyt, nyt kuulee hän kummallisia sanoja kreivin kamarista, Hän hämmästyy, hän kuuntelee tarkemmin. Ja hän näkee valkeanvaaran. Hän näkee kynttilän sytyttävän akkunaverhon, samalla kuin hän kuulee kovan kolahduksen. — Hän huutaa silloin. Hän odottaa, että kreivi sammuttaisi tulen, vaan kun kamarin akkuna silmänräpäyksessä kokonaan joutuu tulen valtaan, silloin säntää hän rouvan luo.
Tyttö raukka! Jos hän olisi jättänyt kreivin kamarin sillensä, jos hän olisi tointansa hoitanut, niin ei häntä ihmiset sittemmin olisi syyttäneet. Hän luuli tekevänsä oikein, kun hän emäntänsä luo juoksi; vaan kun hän tuli takaisin pihalle, kauhistui hän. Valkea oli omiin haltuihinsa jätettynä päässyt leipomahuoneessa valloilleen. Kiehuva tali oli syttynyt, oli halkaissut padan ja kastaa nyt kuumilla pisaroillaan lakastumaisillaan olevaa piharuohoa.
Nyt ei enää huomattu tulta kreivin kamarissa. Se siellä rauhassa syö seinät ja huonekalut — syö ahnaasti.
Lähimäiset naapurit kuulivat huudon. He tulivat apuun; he pelkäsivät omia huoneitaan. Vaan mikä voi sammuttaa tulimeren, jonka laineet ulottuvat huippuinensa huoneiden korkeudelle saakka. Silmänräpäyksen ratisee tuli vihoissaan, kun on joku uskaltanut ruveta sitä häiritsemään. Sitten yltyy se yltymistään, näyttäen voimattomille ihmisille valtansa suuruuden.