«Se ei ole totta«, vastaa vanha voutiukko. «Minä olen viidettäkymmentä vuotta täällä ollut, ja minä voin vakuuttaa, ettei hän ole täällä ennen käynyt«.
«Teillä on huono muisti«, vastasi tyttö. «Ette muistane maisteria, joka saarnasi silloin, kun minä ensikerran kävin Herran ehtoollisella?«
«Mitä! Olisiko vieras maisteri Johannes, Metsämaan Jaakko vainaan nuorin poika? Se on mahdotonta! Näissä ei ole mitään yhtäläistä. Maisteri Johannes kulki kuin unissa; tämä on virkku ja elävä kuin kevätlintu«.
«Saattaa Miina olla oikeassa«, lausui toinen palvelustyttö. «Miksi olisikaan hän muuten eilen kohta tultuansa kysynyt niin tarkoin Metsämaan Jaakosta, Kärmälän Kyöstistä ja Raisolan Aaposta! Ei, tottamari! Hän on maisteri Johannes, joka ulkomaalla on tehty tohtoriksi«.
«Sitä sanon vieläkin valheeksi!« ärjäsi ukko. «Maisteri Johanneksen hivukset olivat mustat, kiherät; tämän ovat jotenkin vaaleat ja suorat. — — Sanalla sanoen niissä ei ole mitään yhtäläistä!«
«Onkohan siinä perää, että Kyösti paloyönä on hirttänyt itsensä linnassa?« kysyi toinen palvelustytöistä, «ja että Kärmälän entinen Katri on palanut?«
«Mitäpä niistä, jos he hirttivät tahi polttivat itsensä, paholaisen he olivat. Hän kyllä ne muutenkin olisi korjannut«, ärjäsi ukko. «Mutta miten on kultasepän ja suutari Stenströmin laita; paloikohan heiltä kaikki? — — — Kas tuossa tulee parooni ja ulkomaalainen kamarista. — — — Vai niin! Talolan vaari juttelee heille, luulen, vääpelin kuolemasta. Kukahan hänetkin saa periä? Saakohan Talola kaikki?«
«Mene kysymään, Miina, paroonilta, kuka tuo vieras on«, sanoi toinen palvelustyttö silmäillen herroja, jotka saattoivat ulos talonpoikaista miestä
«Mene itse, minä sen jo tiedän! Joka ei sanojani usko, kysyköön itse!«
«Jos tuo herra olisi Johannes, Metsämaan Jaakko vainaan poika, tottamari tietäisi Sakku siitä«, puhui nuori renki, joka oli Miinan ylkä. «Mitä sinä sanot, Sakari, onko tuo herra sinun setäsi?«