«Onneton veljeni!« huokasi hän. «Sinä et palannut pahoilta teiltäsi. Sinä sait töittesi palkinnon, sinä vietelty, onneton veli! — Vaan jatkakaa julmaa kertomustanne, herra!«
«Hän oli vietelty, sen sanoitte oikein«, sanoi ylioppilas. «Katri tunnusti olevansa syypää hänenkin onnettomuuteensa, tunnusti kehoittaneensa Kyöstiä tuota tekemään. Kun Turku paloi, oli Katri seisonut linnan edessä ja viittauksillaan kehoittanut Kyöstiä itsemurhaan«.
«Elääkö Katri vielä?« kysyi kolkosti Klaus.
«Ei. Hän kuoli pahat tekonsa tunnustettuaan. Hän oli koettanut pelastaa erästä vanhaa rouvaa, jonka luona hän ennen oli saanut hyvää nauttia. Hän onnistui, mutta poltti samassa pahasti itsensä. Hän kuoli julmimman kuoleman«.
«Jumala olkoon hänelle armollinen!« sanoi Anna hiljaa. — «Hän onneton eli pahasti, vaan uhraten henkensä hyväntekiänsä pelastukseksi todisti hän samalla, ettei hänen omatuntonsa ollut kokonaan uupunut paatumukseen«.
«Vaan mikä oli hänellä syynä, että hän petti Kyöstin ja hauet viekoitteli?« kysyi Johannes. «Olivatko he liittolaisia?«
«Siltä näyttää«, sanoi ylioppilas. «Katri ei paljon tuosta syystä puhunut. Hän mainitsi vaan, että olisi paremman koston saanut, jos ei olisi Kyösti joutunut kiini«.
«Ja kreivi G?« kysyi Johannes.
«On luultavasti nyt toisessa elämässä. Ei ole epäilemistä, ettei Katri kuoleman kourissa olisi totta puhunut. Varmaa on, ettei kreiviä ole missään nähty, vaikka majuri Leist ja tuo naurava raatimies, jolle kreivi oli velassa, ovat tehneet mitä ovat voineet löytääksensä hänet«.
«Jumala, Jumala, missä ajassa elämme!« huokasi Maria ja painoi päänsä
Johanneksen rintaa vastaan.