«Tuota en ole vielä ajatellut… Minä luulen, että Johannes ei Metsämaassa menestyisi, sillä hänen halunsa ei vie työhön; hän istuu mieluummin ja lukee«.
«Niin minäkin luulen. Mikäs on sitten tehtävä Johanneksesta — annetaanko hänen mennä palvelemaan, vai miten?«
«Hm!… Jumala tiennee huolisiko kukaan hänestä!«
«No, mutta sillä tavalla tulee hänestä joutoihminen?« Kirkkoherra hymyili.
«En … minä ole tuota ajatellut…« vastasi miettien Jaakko.
«Jumala varjelkoon!« huusi Eeva.
«Teillä on oikein«, sanoi kirkkoherra nyt vakavasti. «Johanneksesta ei tässä maailmassa voi tulla työmiestä, mutta Jumala on hänet kumminkin jotakin varten luonut. Tiedättekö, mitä varten? Mihin luulette Johanneksen kelpaavan?«
Jaakko mietti kauvan. «En tiedä … ellei lukumieheksi, mutta…«
«Aivan oikein«, sanoi kirkkoherra; «muuksi kuin lukumieheksi ei Johannes kelpaa. — Totta puhuakseni olen minä täällä nyt juuri Johanneksen tähden. Minä tahdon ottaa hänet luokseni ja opettaa hänelle tiedon alkeet, sitten saanee hän Turussa asua maksutta tätinsä tykönä; hänen elatuksestaan kyllä Jumala murheen pitää«.
Jaakko katsoi kummastellen kirkkoherraa. Hän mietti. Mutta Johannes, joka oli kaikkia aivan tarkasti kuunnellut, ei nyt saattanut hillitä iloansa. Hänen silmistänsä virtasi kyyneleitä; hän lähestyi kirkkoherraa ja puristi hellästi tämän kättä.