Niin, kuka oli hän? Tuohon kysymykseen ei Johannes itsekään olisi osannut vastata. —
— — «Huu! Kuinka kauheaa se mahtoi olla?« kuuli Johannes Marian sanovan, kun tuli hänen viereensä. «Mutta kreivi, ettekö pelännyt teidänkin vuoronne tulevan kuulain lentäessä, kanuunain paukkuessa?«
Kreivi G— nauroi. «Jos sotilas sodassa rupeisi ajattelemaan omaa vaaraansa, niin olisi tappio valmis kaikissa sodissa — — —«.
Johannes kumarsi. Maria tarjosi hänelle kättä niinkuin vanhalle tuttavalle ainakin. «Kreivi G— ja maisteri Johannes», esitti hän, »elleivät herrat tunne toisiansa«.
Kreivi G— ja Johannes kumarsivat toisilleen kylmästi.
«Kuten kuulitte«, sanoi Maria kääntyen Johannekseen, joka aikoi vetäytyä syrjälle, «on täällä kysymys sodasta. — Niin, mitä aioitte sanoa, herra kreivi?«
Johannes jäi seisomaan Marian viereen.
«Minä sanoin«, puhui kreivi, «että sodissa, olkoot ne mitä laatua tahansa, sotilas ei saa katsoa omaa vaaraansa, jos toivoo voittoa. Miten linnaan rynnistettäisiin, jos sotilas jäisi miettimään pääseekö haavatta pulasta? Miten naisen rakkauden nuori mies voittaisi, jos pelkäisi saavansa kylmyyttä tulensa palkaksi eikä tuota peläten uskaltaisi piirittää naisen sydäntä«.
Maria nauroi. «Te vertailette, kuulen minä, kanuunilla varustettua linnaa naisen sydämeen; mitä te sanotte, herra maisteri?«
Kreivi G— silmäili kylmästi Johannesta.