Mutta Maria! Hän oli iloinen. Hän nauroi Johannekselle. Hän näki unessa, miten kreivi G— riiteli Johanneksen kanssa. Hän taputti käsiänsä.
XII.
Uusi päivä, uusi mieli.
Vielä nukkui Johannes sikeässä unessa, kun majuri astui hänen kamariinsa. Nukkuvan nuorukaisen kasvoilla lepäsi rauha, hänen huulensa hymyilivät jollekulle, jota hänen sielunsa katseli. Hän oli tuossa sangen suloinen ja kaunis. Majuri seisoi hänen vuoteensa vieressä kauvan herättämättä häntä.
«Hm!« Ja majuri kirosi itsekseen. «Mikä piru minulla on, että minä tuota nuorukaista noin rakastan? Vieras, outo on hän. Kummallinen on hän ja kiittämätönkin, ja kumminkin pidän minä hänestä. Kunpa sen ymmärtäisi —«.
Hän oli juuri herättää Johannesta, kun tämän huulet taasen hymyilivät, ja majuri kuuli nukkuvaisen sanovan: «Maria«.
Majuri säpsähti; hän hieroi silmiänsä… «Kiitos Jumalan, että se on päätetty!« sanoi hän itsekseen, ja nyt laski hän kätensä Johanneksen otsalle.
«Herätkää!«
Johannes avasi silmänsä, ja nähtyään majurin hypähti hän äkkiä ylös.
«Antakaa anteeksi!« sanoi hän.
«Se oikein; ei sotilas sukkelampi… Minä tulin jatkamaan eilistä puhettamme«.