«Kreivistä?«
«Ei, vaikka minä teidän tähtenne suututin maamme korkeimpia sukuja ja oman virkaveljeni. — Teidän kamarinne on valmis; saatte muuttaa sinne milloin teitä haluttaa. Minä tahdon myös ilmoittaa, että me, Maria ja minä, aiomme lähteä Harmaalaan. Maria lähtee huomenna, minä pääsen vasta tämän kuun lopulla. Minä pyydän teitä poissa ollessani hoitamaan isännän tointa.
Johanneksen katse kadotti kirkkaan valonsa. «Harmaala! — — Eikö se kartano ole K—n pitäjässä minun syntymäpitäjäni naapuripitäjässä?« kysyi hän.
«On, mutta mitä vastaatte? Saanko teidät isännäksi?« kysyi majuri kummastellen mitä Johanneksella oli Harmaalan kanssa tekemistä.
«Minä kiitän teitä luottamuksestanne, mutta en saata käyttää hyvyyttänne. Minä olen kesäsydännä aikonut käydä vanhempaini luona«, sanoi Johannes. Itsekseen liitti hän: «Ja Metsämaasta ei ole penikulmaakaan metsän poikki Harmaalaan«.
Tämä Johanneksen lause ei ollut majurille mieleen. »Kenen saan minä nyt taloni vartiaksi, kenen, johon uskallan luottaa?« kysyi hän.
«Minä tiedän«, lausui Johannes äkkiä. «Täällä asuu serkkuni, joka mielellään ottaa katsoakseen taloanne ja johon saatte luottaa pelotta«.
«Hyvä!« sanoi majuri. «Minä luotan myöskin häneen ja jätän pelotta taloni hänelle«.
Tosin tämä majurin lähteminen Harmaalaan oli jo kauvan ennen päätetty, mutta Harmaalan paroonin tulo ja äskeisen illan tapaukset kiiruhtivat sen pikaista toteuttamista, semminkin kun majuri nyt havaitsi, mitä hänen olisi pitänyt osaaman aavistaa, mutta mitä hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että nimittäin nuori nainen, ihana kuin Maria, ja nuorukainen, kaunis kuin Johannes, harvoin kauvan ovat yksissä, ennenkuin he toisissaan sytyttävät tuon tunteen, joka kerran oli majurinkin onnelliseksi tehnyt, vaikka hän sen ajan oli vähitellen unhottanut. Majuri tunsi tyttärensä kevytmielisyyden rakkausasioissa; majuri oli kuullut hänen pilkkaavan kosioitaan ja ilvehtien puhuvan lemmestä, ja nyt, kun majuri huomasi Johanneksen sydänsalaisuuden, oli hän iloinen, luullen eron pian sammuttavan alkavat tunteet.
Majuri meni hyvillä mielin Johanneksen kamarista. Hän ei nähnyt silmäyksiä, joilla Johannes seurasi häntä. Hän ei vielä tuntenut Johannesta.