«Herra, Herra Jumala!« kuului ääni pihalta. «Mikä kauhea yö, mikä hirmuinen yö! Missä, missä on Maria!«
Se oli vanha parooni, joka näin puhui. Vaivoin oli hän yhä kiihtyvässä ilmassa saavuttanut Harmaalan.
Hän havaitsi akkunat pirstana. Hän näki taittuneen koivun, joka vielä savusi. Hän samosi epäilyksen alaisena huoneesen.
«Maria, Maria!« huusi hän. —
Kalman karvaisena Klaus jätti isän huutamaan ja meni suoraan Marian kamariin.
Hän kolkutti ovelle, ja vapisevalla äänellä sanoi hän: «Maria!»
Hän kertoi tuon sanan kovemmalla äänellä, vaan hän ei vastausta saanut.
Hän meni sisälle.
Keskellä lattiaa makasi Maria, veden ja lasipalasien keskellä. Hänen otsassansa oli haava, josta juoksi verta.
Ei epäilemistä enää.