Shelley.
Sellaiset, jotka osaavat niitä hakea, löytävät varmasti "idästä" pieniä satamia, joissa tapahtuu paljon kummallisia asioita.
Ne voidaan helpommin löytää sieltä, missä Euroopan holhous tahi Kiinan tahi Siamin yliherruus painavat keveimmin kuninkaitten ja rajahien, mahtavien tahi vähäpätöisten, enimmäkseen vähäpätöisten, valtaa, hallitsijain, jotka ovat itsenäisiä kaikissa muissa suhteissa paitsi nimellisesti, kunhan he vain vuosittain lähettävät lähetystöjä ja veroja, joita sanotaan tavallisesti "lahjoiksi", Singaporeen, Pariisiin, Pekingiin tahi Bangkokiin. Tuollaisiin satamiin tulee kaikenlaisia laivoja monenlaisin omituisin tarkoituksin, ollen täynnä tahi hakien kaikenlaista omituista lastia, ja varustettuina paperein, jotka mitä häpeämättömimmin valheellisuuksin vievät voiton kaikesta, mitä milloinkaan on esitetty poliisituomioistuimien ratkaistavaksi kotona.
Tuollaisesta pienestä satamasta olimme mekin saaneet lastimme, jota oli sukkelasti nimitetty "maanviljelysvälineiksi", "rautapumpuiksi" ynnä muuksi ja joka oli huolellisesti sullottu pitkiin, vastenmielisesti ruumisarkkuja muistuttaviin lautalaatikkoihin. Ne oli tuotu, se ei kuulu asiaan miten, eräästä erityisestä puolueettomasta valtakunnasta, jonka välit Espanjan kanssa olivat nähtävästi mitä parhaimmat, mutta saatuamme ne laivaamme olimme myös saaneet ohjeita Annabel Leen isännistöltä — salamerkki sähkösanoman eräässä paikassa, johon eräs kaapeli loppui — että purjehtisimme erääseen toiseen pieneen paikkaan odottamaan "matkustavaisia" ja lopullisia ohjeita. Sittemmin poikkesi pari sotalaivaakin sinne täydellisesti ystävällisin aikein tutkiakseen jotakin merikarttaa tahi ottaakseen selville, olivatko heidän ilmahavaintonsa oikeat, tahi jossakin muussa merkityksellisessä ja tärkeässä asiassa. Sitten kuin kapteeni oli ovelasti tyydyttänyt kaikenlaisten erisuuruisissa veneissä luoksemme tulleitten kohteliasten meriupseerien uteliaisuuden ja kuten hän itse sanoi "heiluttanut tähtilippua heidän silmiensä edessä niin kauan kunnes heitä oli alkanut pyörryttää", oli hänen pakko myöntää, että oli aika lähteä jo liikkeelle.
Mutta tuo liikkeellelähtö ei ollutkaan niin helppoa kuin olisi voitu luulla, sillä kolme kertaa emme saaneet muita ohjeita kuin "tehdä joku kauppa ja matkustaa" — johonkin muualle. Vihdoin saimme hyvin huonoja uutisia. Odotettuja merkityksellisiä matkustajiamme, joiden läsnäollessa eivät tuon maakunnan, johon olimme matkalla, kapinallisten liikkeet tulisi onnistumaan, oli kielletty lähtemästä eräästä kaupungista, joka oli vielä liian kuuma, jotta he olisivat voineet olla siellä turvassa. Meidän oli pantava kaikki vaaralle alttiiksi ja mentävä sinne heitä noutamaan — lähdettävä Manillaan, joka oli Filippiinien ja espanjalaisen vallan pääkaupunki idässä.
"Suoraa hulluuttahan sellainen on! Sehän on aivan sama kuin pistäisimme päämme leijonan kitaan ja pyytäisimme sitä puremaan sen poikki", sanoi perämies vihaisesti.
"Kyllähän se on hieman onnenkauppaa", vastasi kapteeni miettiväisesti, "mutta juuri senvuoksi voi se juuri onnistuakin. He eivät voi milloinkaan uneksiakaan, että julkeamme purjehtia heidän satamaansa silloin, kun ruumamme on täynnä aseita kapinallisille, ja sitäpaitsi ei sotaa ole vielä julistettukaan, eivätkä he milloinkaan tule näkemään tähtilipulla huomattavammasti pöyhkeiltävän kuin tässä kuunarissa. Luullakseni eivät he uskalla tarkastaa laivaamme, ja kaikissa tapauksissa on meidän toteltava määräyksiä."
Arvailin, kuka miehistämme oli ennustanut meidän olevan matkalla Manillaan. Oliko se vain onnellinen sattuma, vai oliko se jonkun tietävän varma ennustus? Jos asian laita oli niin, niin kuinka se oli tullut hänen tietoonsa, ennenkuin kapteenikaan oli kuullut siitä mitään? Koetin saada urkituksi sen Kasimilta, mutta hän sanoi unhottaneensa koko tuona yönä tapahtuneen keskustelumme, ja tietysti olin minäkin niin varovainen, etten ilmaissut mitään kysymyksilläni. Hämmästyin ensin hetkeksi, mutta päätin ottaa asiasta selvän jolloinkin myöhemmin.
Tällä välin purjehdimme Keltaisen meren poikki lounaisesta puhaltavan monsuunin hännän kuljettamina ja saavuimme asianomaisesti Manillan satamaan. Sitten me ankkuroimme ulommaksi, vaikka laivamme tarvitsi todellisuudessa niin vähän vettä, että hyvin olisimme voineet purjehtia jokeenkin. Satamaviranomaiset tulivat laivaan ja heitä seurasi tuo tavanmukainen alkuasukasten veneitten joukko myytäväksi tuomineen hedelmineen, kasviksineen ja monenlaisine muine kauppatavaroineen. Meidän tavaton tulomme ei herättänyt kumminkaan mitään huomiota. Viranomaiset eivät olleet erikoisemmasti uteliaita eivätkä varustajammekaan olleet lähettäneet meille mitään erikoisia ohjeita, joten kapteeni jälleen tiesi, että hänen oli pysyttävä paikoillaan, odotettava eikä kysyttävä mitään.
Omasta puolestani suostuin mielelläni odottamiseen. Katselin tuota kaunista, outoa ja aina vaihtelevaa taulua arvostelevin silmin, taulua, joka oli täynnä tuon idän päihdyttävää tuoksua, jolle me kaikki murisemme, mutta jonne me kaikki ikävöimme takaisin kuollaksemme. Näin tuon kaiken hyvin ruusunhohteisten silmälasien värittämänä.