"Ja hänkö siis on paras miehemme, tuo hurjimus!" huudahti perämies seuraavana päivänä kuultuaan mitä oli tapahtunut. Sillä ottaen huomioon, että tuollaisia kohtauksia voi ehkä sattua Kasimille tulevaisuudessakin, olin kertonut kaikki kapteenille, ja pienessä omituisessa tasavallassamme, jossa vain muutamia valkoisia oli kaikenvärisiä miehiä vastaan, oli asioista keskusteltava vapaasti meidän kolmen kesken. "Siunatkoon, mehän tanssimme aivan toimivan tulivuoren laella."
"Luullakseni ei tässä tanssiminen paljonkaan auta, ainakaan mitä sinuun tulee", sanoi kapteeni katsellen meidän happamiin naamoihimme.
"Tanssia tahi kiroilla, se on samantekevää eikä se meitä liikuta. Mutta miten luulette tämän kaiken loppuvan?"
"Meidän on annettava kaiken vain mennä menojaan. Nykyään on päähuolemme nykyisyys, joka ei näytä niinkään synkältä kuin sinä sen luulet olevan. Pieni laivamme osoitti viime yönä, miten se voi suoriutua kovastakin tuulesta. Se on tarpeeksi merikelpoinen näille leveysasteille huolimatta hirmumyrskyistä, joita eivät Atlantilla kulkevat postilaivatkaan voisi kestää. Ja Kasim, jos hän tulee raivoon, kuten voi tapahtua, niin tietysti —"
"Luullakseni ei meidän tarvitse pelätä sellaista enää", sanoin nopeasti väliin.
"Hyvä, toivokaamme parasta", sanoi hän hitaasti, hymyillen perämiehen epäilevälle ilmeelle. "Ja kaikesta huolimatta on hän paras merimies, mitä milloinkaan olen hänen heimostaan tavannut, eikä se ole mikään vähäarvoinen asia."
Tähän mielipiteeseen yhdyin minäkin sydämestäni, vaikkakin itsekseni, sillä tietoni meriasioista olivat vielä hyvin mitättömät, asia, jota perämies ei sallinut minun niinkään pian unhottaa.
III.
MANILLAAN.
"Satain polvien ajan on meitä tuuditettu rakkauden ja vihan harhakuviin kummiin, mutt' jokaisest', jok' valvoo nukkuessa veljen, on totuus pahempi, kun verrataan sit' näkemyksiin tummiin."