"Ei minua ole kukaan lähettänyt", aloitin, mutta nähdessäni tuon omituisen hymyn jälleen puhetoverini huulilla keskeytin äkkiä. Oliko minut lähetetty? Senkövuoksi siis, että satuin osaamaan useita malaijilais-murteita ja voin niin ollen ymmärtää hieman Manillan filippiiniläisten kieltä, tagalogiakin, vai senkötähden, että nuoruuteni ja vähäpätöisyyteni tekivät minusta luotettavan välittäjän, minun oli sallittu kierrellä kaupungissa niin vapaasti, olipa perämies monesti vapauttanut minut töistänikin, jotka olivat osa velvollisuuksistani, ja lähettänyt minut maihin muristen hyväluontoisesti pojista ja huvituksien paljoudesta, joitta he eivät voi elää?
"Kapteeni näyttää olevan viisaampi kuin olen osannut aavistaakaan", sanoin itsekseni puoleksi vihoissani, puoleksi hyvilläni, lisäten sitten ääneen: "No sanokaa nyt asianne!"
"Sanokaa hänelle, että hän valmistautuu lähtemään millä hetkellä hyvänsä Tumabongiin. Hänen tietämänsä miehet tulevat huomenillalla laivaan matkustaakseen sinne. Ymmärrättekö?"
"Tuleeko miehiä huomenna laivaamme matkustaakseen kanssamme
Tumabongiin?"
Hän nyökäytti päätään. "Sanokaa hänelle myöskin, että Cavitéssa oleva pieni tykkivene pitää silmällä Annabel Leetä, joten sen on tämä sivuutettuaan jatkettava matkaansa Kiinaan päin jonkun matkaa ja palattava sitten Tumabongiin. Ymmärrättekö?"
"Kyllä, Annabel Leen on petettävä Cavitéssa oleva tykkivene ja palattava sitten Tumabongiin. Onko vielä muuta?"
"En tiedä enempää. Eräs mies, eräs hyvin mahtava mies", sanoi hän halveksivasti hymyillen, "tulee laivaanne ja kertoo enemmän, kun kapteeninne vain sanoo tagalogin kielellä: 'Ne viisikolmatta haluavat matkustaa Tumabongiin.' Älkää vain unhottako tätä ja erittäinkin on teidän muistettava tuo sana 'viisikolmatta'. Ei, ei ollenkaan!" huudahti hän huomatessaan, että aioin kirjoittaa nuo sanat muistiin taskukirjaani. "Älkää kirjoittako, sillä se voi olla hyvin vaarallista." Hän vilkasi pelokkaana yli olkansa taakseen kuiskaten sitten: "Ehkä meitä vahditaan, ja jos joudutte kiinni, takavarikoidaan kirjanne ja kaikki tulee ilmi. Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän", vastasin ja katsoin vuorostani taakseni,, sillä hänen ilmeinen vaaranpelkonsa oli tarttunut minuunkin. Tulla äkkiä yllätetyksi ja ryöstetyksi ei ollut mitään tavatonta tähän aikaan, ja minulla oli yksinäinen pitkä matka edessäni hämäriä kapeita katuja pitkin satamaan, ja ilta alkoi jo pimetä. Pistin siis kirjan jälleen taskuuni ja käännyin sanoakseni jäähyväiset toverilleni.
Mutta hän oli hävinnyt yhtä äänettömästi kuin hän oli ilmestynytkin, jättämättä mitään jälkeä, luullakseni johonkin oviaukkoon, joita oli kummallakin puolellani. Tällainen ilmeinen pelko hänen puoleltaan vahvisti jollakin tavoin omaakin säikähdystäni ja senvuoksi aloin kiiruhtaa niin nopeasti kuin suinkin laivaa kohti. Matkani kulki erään kaupunginosan kautta, joka ei milloinkaan ennenkään liene ollut hyvässä maineessa, saati sitten nyt, jolloin ilma oli täynnä häivyttäviä huhuja ja jolloin kerrottiin, että kapinalliset pääsivät silloin tällöin tuntemattomina kaupunkiin ryöstämään ja murhaamaan vihaamiansa valkoisia miehiä, heidän itsensä joutumatta juuri milloinkaan kiinni. Niin ollen oli epävarmuus niillä tienoin suuresti lisäytynyt.
Rientäessäni eteenpäin olin silloin tällöin kuulevinani, takaani varovaisia hiipiviä askelia, jotka lisäsivät vauhtia silloin kun minäkin ja loittonivat silloin kun seisahduin kuuntelemaan, jota, tunnustan sen suoraan, en tehnyt usein. Sitten ilmautui vielä toinenkin toivottomuuden syy. Suoraan edessäni olevalta kadulta, jonka kautta minun nyt oli kuljettava, kuului meteliä, huutoja, kirouksia ja lyöntejä. Siellä ryöstettiin varmaankin parhaillaan jotakin, joten sinne meno oli ilmeisesti vaarallista, mutta takaa päin uhkaava vaara oli ehkä vieläkin suurempi. Seisahduin hetkeksi miettimään tilannetta, mutta kiiruhdin sitten eteenpäin tietäen kaikissa tapauksissa jokaisen askeleen vievän minua lähemmäksi laivaani.