PETOS.
— "Tahdon teille huomauttaa suorin, selvin sanoin: Pimeyttä karttakaa ja turhaa kaikin tavoin! Kiinalaispakanat ovat omituisia."
Bret Harte.
Lukuunottamatta kanakapoikia, jotka nukahtivat mukavasti ja välittämättä mistään heti kun he saivat olla työttöminä hetkisenkään, eivät muut Annabel Leessä olevat saaneet sinä yönä nukkua ollenkaan. Silloin kun emme tehneet työtä nojauduimme laivanpartaaseen tahi kiipesimme rikiin tuijottaaksemme pimeyteen, ja otaksumisia lausuttiin erikoisesta asemastamme ja suoranaisista mahdollisuuksistamme.
Luonnollisesti olivat matkustajammekin yhtä levottomat kuin mekin. Molemmat vanhemmat Valdezit olivat kapteenin kanssa, näyttäytyen hyviksi luotseiksi heidän molempain niin hyvin tuntemallaan merellä. Nuori Luiz oli yhtynyt minuun ollen ystävällinen ja utelias, mutta hyvin hiljainen ja seuraten kaikkia toimiani poikamaisin mielenkiinnoin. Muut filippiiniläiset olivat kokoutuneet keulaan, jonne kiinalainen kokkimmekin oli mennyt heitä palvelemaan parhaansa mukaan. Milloin toi hän jollekin jotakin virvoittavaa, milloin hautoi hän jotakin ärtynyttä haavaa puhellen koko ajan ystävällisesti omituista mongerrustaan, jossa oli sanoja kymmenistä kielistä.
Abdulrahman ei ollut milloinkaan kaukana kiinalaisesta, lähestyen kumminkin silloin tällöin ruorissa olevaa Kasimia. Kerran sattuessani aivan heidän lähelleen kuulin palasen heidän keskustelustaan.
"Jos vain uskaltaisin käyttää tikariani, ei meillä olisi nyt eikä vastakaan mitään pelättävää häneltä", kuului Abdulrahman sanovan kiihkeästi.
"Sellainen ei käy nyt laatuun", vastasi Kasim synkästi. "Valkoisten miesten tapa ei ole sellainen, ja me olemme nyt heidän palvelijoitaan."
"Halloo, mitä tämä on?" ajattelin itsekseni. "Ketähän tuo villi malaiji haluaisi nyt pistää tikarillaan? Onko perämies sittenkin oikeassa, että olemme ottaneet laivaamme pari verenhimoista roistoa, jotka ovat valmiit pahoihin töihin?" Minut kutsuttiin kumminkin kokkaan, ennenkuin ennätin saada näihin kysymyksiin tyydyttävät vastaukset.
Tuuli pysyi aina vain samanlaisena, se kuljetti laivaa noin kuuden solmun nopeudella, ja Manilla oli jäänyt jo kauas taaksemme. Olimme niin ollen sivuuttaneet patterin, joka oli näkymättömänä mutta uhkaavana Cavitén vieressä, jossa olimme luulleet tuon pelätyn tykkiveneen odottavan meitä. Suurin vaara oli kumminkin vielä jäljellä. Aivan Manillan lahden kaulamaisessa suussa oli pieni Corregidor-niminen saari pattereineen, ja me lähestyimme juuri sen ja mantereen välistä kapeata salmea. Olimme kyllä kuulleet, että saaren tykit olivat vanhanaikaiset ja pienireikäiset, mutta se ei vaikuttanut suuriakaan asiaan. Meillä ei ollut mitään syytä pelätä, että espanjalaiset tykkimiehet koettaisivat tähtäämistaitoaan meihin, mutta jos he kerran avaavat tulen meitä vastaan, tehottomankin, heräävät mantereen puolella olevat vihollisemme ja sähköttävät Cavitésta tykkiveneen tahi pari ajamaan meitä takaa. Tämä oli meistä kohtalokkainta, sillä vaikka me hyvällä tuulella voimmekin uhmata noita pieniä aluksia, jotka oli luultu tarpeeksi päteviksi näille vesille, niin voittavat ne meidät kumminkin yhteisvoimin, jos tuuli sattuu tyyntymään.