Hän ojensi minulle kiikarinsa ja minä kiipesin nopeasti mastoon katsellen levottomasti osoitettuun suuntaan. Sumu oli nyt jo haihtunut, aurinko noussut ja ilma oli ihmeellisesti kirkas. Pohjoisella taivaanrannalla ei näkynyt pilkkuakaan ja tiesin voivani erottaa höyrylaivan savun noin kahdentoista tahi kolmentoista peninkulman päähän, Niin pitkälle oli siis kaikki hyvin, olimme heistä hyvän matkaa edellä. Jäin maston nokkaan joksikin ajaksi, kunnes joku miehemme vapautti minut, jolloin laskeuduin kannelle syödäkseni aamiaisen. Sen oli valmistanut eräs hurjimman näköinen mies noista filippiiniläisistä, mutta joka tohtori Valdezin sanojen mukaan oli erinomainen kokki.
VII.
KIPERÄ PAIKKA.
"Nopeus oli nyt ainoa tarinamme."
Bret Harte.
Syötyäni aamiaisen kiipesin jälleen mastoon jääden sinne joksikin ajaksi. Tuijotin etäisyyteen levottomin mielin, kunnes joku luotettava vahti vapautti minut.
Aamulla oli maatuuli kokonaan tyyntynyt, mutta pian kumminkin alkoi säännöllinen monsuuni puhaltaa. Vuodenaika oli kumminkin niin myöhäinen, ettei se enää ollut oikein tasainen. Sitäpaitsi tiellämme olevat lukemattomat saaret ja Mindoro-nimisen suuren saaren pohjoisrannikolla olevat vuoret vaimensivat sen voimaa muuttaen sen myrskyiseksi ja puuskaiseksi, merivirtojen vielä siinä sivussa häiritessä kulkuamme, mutta itse asiassa edistyi matkamme kumminkin melko nopeasti. Koko matkallamme oli vauhtimme ollut keskimäärin noin viisi solmunväliä tunnissa, ja me tiesimme, etteivät tykkiveneet, koska ne olivat vanhat ja korjauksien tarpeessa, vaikeasti lämmitettävät ja riittämättömästi miehitetyt, voineet kulkea tuota matkaa puolta nopeammassa ajassa, tahi sinne päinkään. Kun olimme ottaneet huomioon kaikki asiat — pitkän etumatkamme, heidän tavallisen hitautensa matkalle lähtiessä ja heidän epäilyksensä välittömistä aikeistamme — arveli kapteeni, ettei nopeinkaan niistä ilmesty näkyviimme ennen keskipäivää. Sitäpaitsi ei se tällaisen hyvän tuulen meitä auttaessa saisi meitä kiinni, ennenkuin kolmen tahi neljän tunnin kuluttua siitä, jolloin se saa meidät näkyviinsä. Senvuoksi jatkoimmekin samaan suuntaan niin täysin purjein kuin kuunarimme suinkin vain voi sietää.
Aamupäivällä hätyytettiin meidät kumminkin turhaan monta kertaa. Joskus luuli nimittäin jännittynyt tähystäjämme jotakin saarta, hiekkamatalikkoa tahi vesilintuparvea joksikin sotalaivaksi. Kello oli kuitenkin jo kaksi, ennenkuin mastonhuipussa oleva mies ilmoitti takanamme olevalla taivaanrannalla näkevänsä pilkun, joka todellakin näytti leviävän pitkäksi savujuovaksi.
Nyt kiipesi kapteeni itse mastoon käskien minun tulla mukaan.
Tarkasteltuaan huolellisesti tuota mitätöntä mustaa juovaa huokaisi hän.
"Luullakseni on se muudan niistä", sanoi hän hitaasti. "Jää sinä tänne, Williams, ja pidä sitä tarkasti silmällä puolisen tuntia. Tule sitten ilmoittamaan minulle, miksi sitä arvelet. Älä huuda, sillä on turha hälyyttää miehistöä vielä. Menen nyt alas keskustelemaan asiasta Valdezien kanssa."