Herra Colonel Lopez oli virkansa puolesta melkein koko ajan rannalla. Hän oli luopunut miekastaan, jolla oli ollut kumma taipumus tunkeutua hänen jalkainsa väliin ja kammeta hänet kumoon. Sen sijaan oli hän nyt varustautunut paksulla kepillä ja kävellä lylleröidessään sinne tänne lyödä huitaisi hän epäröimättä jokaista, jonka hän luuli laiskottelevan tahi muuten hätiköivän. Nuo molemmat toiset everstit pysyttelivät kunnioittavan matkan päässä "hänestä jäljitellen kumminkin vaatimattomasti hänen tapaansa saada miehet nopeasti tottelemaan. Saatoimme huomata, että heidän miehensä suhtautuivat upseereihinsa jonkinlaisin pelon tuntein.
"Tuollainen kuri ei mielestäni kelpaa, sillä se voi aiheuttaa kapinan", sanoi kapteeni tyynesti, kun herra Valdez oli kiinnittänyt hänen huomionsa asiaan.
"Niin, ja kapina on usein syynä tappioon", vastasi filippiiniläinen vakavasti. "Huomaan nyt, miksi minut? lähetettiin tänne. Kuten muutkin viisaat miehet, tietää kenraalimmekin enemmän kuin hän puhuu."
Siten työskentelimme koko pitkän kuuman päivän vain sellaisin väliajoin, jotka olivat välttämättömät aterioidaksemme. Kaikki pyssyt saatiin maihin ja vietiin sieltä kylän yleiseen kokoustaloon. Haalasimme jo viimeisiä ruutitynnyreitä ja raskaita kuulalaatikkoja kannelle, kun kapteeni sanoi minulle: "Williams, mene vapauttamaan Kasim mastosta! Ole hyvin tarkkaavainen, poikaseni, sillä en tiedä, kumpiko tulee ensin, tuuliko vai tykkiveneet, vai tulevatko ne yht'aikaa."
Puolen tunnin kuluttua huusin hänelle: "Näen mustan pilkun lounaassa ja tuulen aiheuttamaa värettä noin kolmen peninkulman päässä!"
"Pidä niitä molempia silmällä!" vastasi hän. Näin kumminkin, että laivan veneet erotettiin muiden joukosta ja hinausköydet kiinnitettiin niihin. Sitten määrättiin kanootit siirtymään peräpuolelle, ankkuri nostettiin ja veneemme alkoivat kiskoa kuunaria kauemmaksi särkästä. Kun kapteeni arveli meidän päässeen tarpeeksi kauaksi, ankkuroitiin laiva jälleen ja purkaminen aloitettiin taasen kuumeisin kiirein. Suuri pelastusveneemme ja ruuhemme eivät ottaneet kumminkaan enää siihen osaa. Ne oli sidottu laivan perään nostettavaksi kannelle heti kun tuuli kiihtyisi niin paljon, että voisimme koettaa pelastua niillä.
Jonkun ajan kuluttua huusin jälleen kapteenille: "Näen taivaanrannalla pari savujuovaa, joista toinen on hieman toisesta edellä! Tuulen väreitä samalla suunnalla kuin äskenkin, mutta leveämmällä alalla!"
Nyt hinattiin veneet laivaan, muutamia purjeita nostettiin, vallankumouksellisten lippu laskettiin alas ja perämies seisoi valmiina ankkuritouvin vieressä kirves kädessään — toinen nuristen suotu lahja, jonka Filippiinit saivat osalleen. Laivassa oli enää vain muutamia paaluja tavaraa, jotka heitettiin nopeasti mereen. Useat alkuasukkaat olivat kumminkin innoissaan palanneet liian aikaisin takaisin noutamaan enemmän lastia tottelematta määräystä tuoda soraa ja kiviä kanooteissaan meille painolastiksi. Laivamme oli nyt hyvin vähän veden pinnan alapuolella, ja se oli vaarallisesti keveä, jos se nyt joutuisi myrskyn kynsiin.
Mutta nyt ei ollut enää aikaa korjata epäkohtaa. Lounaassa olevat pilvet synkkenivät synkkenemistään ja jokainen vihurinpuuska tuli vain lähemmäksi ja lähemmäksi. Kapteeni käski tiukasti kaikkien vieraiden poistua laivasta, jolloin alkuasukkaat kiiruhtivat veneihinsä. Nuo kymmenen läksivät muiden mukana ja viimeiseksi Valdezit.
Nuori Luiz katsoi ylös huutaen jäähyväiset minulle.