"He eivät välitä siitä enempää kuin mekään heistä", sanoi perämies ivallisesti mennessään täyttämään määräystä.
Hänen ennustuksensa, ainakin tykkiveneitä koskeva asia, toteutui pian. Ne lähenivät molemmat päättäväisesti, ja vaikka niiden ilman vuoksi olikin suotava meille laaja liikkumistila, pysyttelivät ne kumminkin ampumamatkalla ja kuulia alkoi tipahdella tiheästi. Heidän tähtäämistaitonsa oli kumminkin yhtä huono kuin ennenkin ja me suhtauduimme luoteihin, jotka joko lensivät ylitsemme tahi putosivat läiskähtäen mereen milloin millekin puolellemme hyvin välinpitämättömästi. Mutta juur kun taistelimme muudatta äkäistä vihurinpuuskaa vastaan, tuli eräs luoti vinkuen ja paremmin sattumalta kuin taidokkaan tähtäyksen perusteella, uskallan sanoa, rikkoi peräsimemme, peräsinvartemme, ja suuren osan ympäröivästä laudoituksesta.
Laiva kääntyi heti poikittain tuuleen, kallistui ja alkoi ajelehtia tuulen mukana. Kasim ja muut malaijit alkoivat valmistaa malaijilaismallista peräsintä meidän muiden koettaessa ohjata laivaa purjeiden avulla, mutta tuuli oli liian voimakas meille. Vinkuen köysistössämme kuin riemuiten vihollisemme voitosta kuljetti se meitä vain lähemmäksi noita peloittavia tyrskyjä.
Vastustajillamme ei näyttänyt olevan hiventäkään ritarillisuutta. Seuraava laukaus pudotti isonmaston nokan muutamaan kannen nurkkaukseen piiloutuneitten kanakapoikien päähän ja hartioille. Toinen kuoli heti ja toinen vahingoittui niin pahasti, että hänkin kuoli suuria tuskia kärsien muutamia minuutteja myöhemmin. Jostakin syystä olimme me muut kaikki samaa mieltä tapahtuman ikävästä vaikutuksesta, että nämä ystävälliset, pelkurimaiset olennot, jotka olivat vaarattomimmat ja avuttomimmat meistä kaikista, saivat ensimmäiseksi kärsiä lainrikkomuksestamme. Mutta sen sijaan, että tapaus olisi tehnyt meistä katuvia ja nöyriä, kuten sen ehkä olisi pitänyt vaikuttaa, synnytti se vain rintaamme kiihkeän toivon saada kostaa. Laivassamme ei ollut yhtään miestä, eloonjääneet kanakapojatkin mukaan luettuina, joka olisi vapaaehtoisesti suostunut sillä hetkellä laskemaan lippumme alas, vaikka kaikki tiesimme, millaiseen kuolemanvaaraan olimme joutuneet. Ja mitä siihen tulee, niin luullakseni ei antautuminen olisi meitä ollenkaan hyödyttänytkään. Tykkiveneet eivät nimittäin uskaltaneet tulla niin lähelle, että ne olisivat voineet ruveta hinaamaan kuunaria tahi pelastamaan meitä, vaikka ne olisivat sellaista halunneetkin. Ja todella, niiden ainoa halu näytti nyt olevankin saada pieni laivamme tuhotuksi. Epäilemättä olivat ne jo huomanneet kevyestä kellumisestamme vedessä ja vaikeista liikkeistämme, että olimme jo purkaneet lastimme, ja halusivat enää vain tuhota meidät päästäkseen palaamaan Tumabongiin.
Ne koettivat ampua laivamme runkoon ja onnistuivatkin pari kertaa osaamaan veden rajan alapuolelle. Vettä alkoi virrata sisään ja se pani jo ennestäänkin kovan kohtalon alaiseksi joutuneen pienen kallellaan olevan laivamme yhä enemmän kallelleen, parantaen kumminkin jossakin suhteessa tilaamme, sillä se lisäsi laivamme painoa, ja me ajelehdimme nyt hitaammin tyrskyjä kohti. Malaijilainen peräsin oli saatu lopultakin kuntoon, vaikka se ei toiminutkaan kehuttavasti. Mutta huolimatta halkaisijasta ja etupurjeesta, jotka olivat vielä ylhäällä, ja ponnistuksistamme, emme voineet kääntää laivaamme tuuleen. Me taistelimme ja ajauduimme meikein kyljittäin tyrskyjä kohti; mutta vauhtimme vähentyminen ja melamme osittainen teho peränpidossa olivat herättäneet kapteenissa heikon toivon säilyttää henkemme ja vapautemme, ellei juuri laivaamme.
Vähän matkan päässä edessämme olevassa särkässä oli aukko, jota ei oltu merkitty karttaan, mutta joka selvästi oli aivan vapaa kivistä. Sen kummallakin puolella särkyivät aallot vaahdoksi kallioihin, mutta siinä kohden ne vyöryivät murtumatta, kuten meistä ainakin näytti, lannakseen. Jos me vain onnistuisimme pääsemään portista turvallisesti, saapuisimme jälleen tyynempään veteen särkän sisäpuolelle. Syvyys oli ehkä niin vähäinen, että kuunari lannakseen päästyään tarttuisi kiinni, mutta se ei kumminkaan pirstoutuisi niin nopeasti palasiksi siellä kuin särkän ulkopuolella olevilla kallioilla. Silloin olisi myös meillä jonkunlainen mahdollisuus pelastua hengissä vähine tavaroinemme, sillä tykkiveneet eivät voineet seurata meitä sinne eivätkä lähettää veneitänsäkään myrskyn kestäessä.
Yritys oli onnenkauppaa, mutta se oli nyt ainoa mahdollinen, ja kaikki miehet tekivät voitavansa, että se voitaisiin panna toimeen. Hitaasti mutta varmasti ajelehdimme aukkoa kohti onnistuen vaivoin pysyttelemään tyrskyjen ulkopuolella ennen sen suun kohdalle pääsemistämme. Mutta silloin, juuri kun iloitsimme luullessamme saavuttaneemme tarkoituksemme, näimmekin jotakin, jonka sumu ja särkkää vasten särkyneitten aaltojen tyrskyt olivat tähän asti piilottaneet meiltä.
Sillä ainoastaan kanavan suupuoli näyttikin vain olevan vapaa kallioista. Ei kolmannesosankaan matkan päässä siitä rantaan oli toinen pienempi ja kallioisempi, melkein vedenalainen kari, josta silloin tällöin kuohuvan veden sitä huuhdellessa paljastui joku terävä kiven nokka. Sen kummallakin puolella taipui särkkä sisäänpäin, kuten puolikuu, jättäen ainoastaan kapean kanavan kallioiden väliin. Kauniillakin ilmalla, vaikka pieni kuunarimme olisi ollutkin hyvässä kunnossa ja totellut peräsimen pienintäkin vääntöä, olisi sitä tuskin mitenkään voitu ohjata kanavasta läpi, saati sitten nyt, ja kaikki luultavasti huomasivatkin sen mahdottomuuden.
Mutta haaksirikkoutuminen tuolle sisemmälle särkälle ei ollut hetikään niin peloittava asia kuin pirstoutuminen ulompia kallioita vastaan. Olivatko ne kummatkaan edullisemmat vangiksi joutumista ja vankeutta oli asia, josta emme nyt kyenneet päättämään, sillä väännähdys tuolla kömpelöllä perämelallamme oli kääntänyt kuunarin keulan maata kohti vieden meidät tyrskyihin, jotka kohisivat ympärillämme nakellen meitä aallon harjalta toiselle. Suunnan muuttaminen oli niin ollen aivan mahdotonta. Malaijilainen perämies ei voinut tehdä muuta kuin ohjata laivaa tuulen suuntaan ja antaa sen ajelehtia.
Kuunari oli nyt kallistunut niin paljon, että jokaisen miehen oli tarrauduttava johonkin kiinni pysyäkseen mukana. Kapteenin ääni hukkui tuulen ja aaltojen synnyttämään kohinaan, aaltojen, jotka ajoivat takaa toisiaan kuin raivostuneet hevoset, lähtiessään ulommaisen särkän kummastakin päästä, sisemmästä särkästä, takaisin paiskautuvia kuohuja vastaan ja taistellen puolivälissä niiden kanssa vallasta. Hän viittasi kumminkin kädellään varmasti suunnan, jota oli seurattava, ja nuo molemmat malaijit ponnistivat kaikki voimansa pysyttääkseen laivan siinä, sillä he tiesivät varmasti, että jos laiva törmäisi tässä karille, se kaatuisi ja tuhoutuisi heti.