Ensimmäinen osa läpäistiin onnellisesti, ja vastaukseksi kapteenin käskyyn väännettiin nyt mela tiukasti sivulle suoriutuaksemme kanavan loppuosastakin. Mutta mela ei kestänytkään. Kuului ropsahduksia, kun köydet katkesivat ja tuo jykevä mela irtautui ollen vähällä pyyhkäistä peränpitäjät mereen. Kerran vielä joutui laiva sivuttain tuuleen, ja me ajelehdimme avuttomina ja voimattomina särkkää kohti.
Takanamme kohoava ääretön aalto tarttui Annabel Leehen, kuten lapsi varpaaseensa, kuljetti sitä uskomattoman nopeasti ja kauhealla voimalla eteenpäin, paiskaten sen lopulta kallioita vasten niin voimakkaasti, että sen mastot katkesivat kuin tulitikut ja vahvat lankkukyljet murtuivat kuin munan kuoret. Sitten seurasi toinen hirviö huolimatta ensimmäisen palaavista pyörteistä, kietoi laivan ja meidät sen mukana syleilyynsä nostaen pienen laivamme kokonaan karin yli ja paiskaten sen lopulta kyljelleen särkän toisella puolella olevaan tyyneen veteen.
"Hypätkää nyt mereen, jokainen!" huusi kapteeni malaijin-kielellä, eikä meitä tarvinnut kahdesti käskeä.
Jokainen hypätä loikkasi veteen, toiset onnettomuudeksi liian likelle, juuri kun kuunari kääntyi kyljelleen viimeiselle leposijalleen.
Ajattelin, että loppuni oli tullut samalla kuin Annabel Teenkin. Voimatta selviytyä sotkeutuneista köysistä ja revityistä purjeista imeydyin palaavan laineen mukana laivan alle. Törmäiltyäni muutamia sekunteja, jotka tuntuivat aivan iankaikkisuudelta, joitakin näkymättömiä esineitä vastaan ollen vähällä ruhjoutua, tulla sokeaksi ja tukehtua, suuni, korvieni ja nenäni täyttyessä vedellä niin, että olin vähällä pyörtyä, oli minulla kumminkin vielä sen verran ymmärrystä jäljellä käsittääkseni, että ellen voi vapautua ennen kuunarin lopullista kaatumista, murskaudun sen alle auttamattomasti palasiksi.
Huomioni ei ollut mikään ilahduttava, mutta se antoi minulle kumminkin voimia ponnistuksiin henkeni pelastamiseksi. Tartuin erääseen yläpuoleltani esiinpistävän parrun päähän ja ponnistaen raivokkaasti onnistuin kohottautumaan hieman saaden pääni veden pinnalle, mutta ruumiini ja jalkani olivat vielä kietoutuneet märkiin köysiin ja purjepalasiin, jotka vetivät minua alaspäin äärettömin voimin.
Jatkaessani kamppailua hurjasti, mutta melkein toivottomasti, tunsin jonkun suuren ja mustan esineen putoavan taakseni ja erään käden, joka ilmestyi jostakin sen yläpuolelta, tarttuvan käsivarteeni ja vetävän minua sitä kohti, veitsen välähdellessä minun ja ympärilleni kietoutuneiden köysien välissä.
"Nyt, tuan!" kuulin huudettavan niin kovasti ja iloisesti, että se vaimensi kaikki muut korviini kuuluvat äänet, herättäen sammuneen toivoni jälleen eloon.
Potkin raivokkaasti ja pääsin kun pääsinkin vapaaksi. Sitten veti käsi minua taaksepäin juuri kun rytisevät ja ritisevät katkenneet lankut putosivat paikkaan, jossa vasta olin ollut.
Se oli ohi muutamissa sekunneissa, ja minut oli nähtävästi nykäisty varman kuoleman kynsistä. Ensin en voinut oikein ymmärtääkään mitä oli tapahtunut, mutta huomasin sitten melkein vaistomaisesti pitäväni kiinni kumossa olevan pelastusveneemme kölistä kapteenin maatessa poikittain sen päällä ja kannattaessa minua kainaloista. Kun hän huomasi minun jo voivan pysytellä kiinni omin voiminenikin, voi hän peräytyä mukavampaan ja varmempaan asemaan, jolloin näin Kasimin istuvan hajasäärin kölillä aivan hänen takanaan ja asettavan juuri tikariaan vyöstään riippuvaan tuppeen. Hän siis oli katkonut nuo köydet, jotka vetivät minua syvyyteen kapteenin vetäessä minut esille laivan alta. Molemmat olivat antautuneet sitä tehdessään melkoiseen vaaraan, sillä siinäkin oli jo melkein tarpeeksi työtä, että jaksoi pysytellä märässä ja liukkaassa kölissä kiinni veneen keikkuessa ja sukellellessa korkeassa aallokossa.