Kauempana olivat Abdulrahman, perämies ja siamilainen Froggie, kaikki pysytellen kiinni veneessä. Muista miehistä ei näkynyt jälkeäkään. Luullakseni olivat he kuunarin kaatuessa joutuneet sen alle ja murskautuneet kuoliaiksi, tahi hukkuneet surkeasti sotkeuduttuaan purjeiden mutkiin kuin rotat loukkuun.
Sukeltaen, hyppien ja heiluen, ollen milloin milläkin kyljellä ja pudistellen meidät paikoiltamme melkein joka liikkeellään, ajautui vene hitaasti eteenpäin tarttuen lopulta pohjaan kiinni. Silloin se kääntyi kyljelleen heittäen heidät kaikki veteen, mutta madaltuva vesi oli valmisranut meidät siihen ja me onnistuimme kääntämään sen jälleen kohdalleen. Sitten työntäen sitä edellämme horjuimme tyrskyjen läpi ja vedimme sen korkealle maalle. Ja suojassa välittömältä vaaralta ja tuntien sellaiseen tilaan joutuneitten ihmisten tavoin omituista avutonta laiskuutta, istuuduimme tuolle asumattomalle rannalle katselemaan edessämme olevaa vieläkin autiommalta näyttävää merta.
X.
KUINKA KAPINALLISTEN LUKUMÄÄRÄ ENENEE.
"Mutta rumpu vastasi: 'Tulkaa!'"
Bret Harte.
Pitkään aikaan emme puhuneet sanaakaan, sillä mitäpä puhumista siinä olisi ollut. Tuolla oli Annabel Leen hylky pohja ylöspäin, ollen enemmän kuolleen valaan kuin laivan näköinen. Joskus ei sitä näkynyt juuri ollenkaan, mutta joskus paljastui sen kuparoitu pohja kokonaan aaltojen kohistessa sen yli ja ympärillä, ja rikkoen sitä yhä enemmän. Se oli mennyttä kalua, ja nuo tyhmät espanjalaiset, jotka olivat tuhonneet sen, ampuivat siihen yhteislaukauksia särkän meren puolelta. Niin, siinä se oli, sille ei voitu enää mitään, ja ajatellessani sen kohtaloa purskahdin nauruun kurkkuni samalla omituisesti kuristuessa.
Luulen kumminkin heidän todellisuudessa koettaneen ampua meitä, eikä se hämmästyttänyt minua ollenkaan silloin, että heidän vihansa menettämänsä saaliin johdosta kiihoitti heidän kostonhimoaan niin, että he rupesivat ampumaan haaksirikkoutuneita, aseettomia ja avuttomia vihollisiaan. En tiedä, näkikö heidän tähystäjänsä meitä sumun ja tyrskyjen läpi, mutta heidän oli täytynyt arvata, mitä kuunarille oli tapahtunut, ja niin ollen olisivat he voineet säästää meidät noilta yhteislaukauksilta. Luodit eivät kumminkaan aiheuttaneet meille mitään vahinkoa, sillä niin pitkältä matkalta, jossa heidän oli pakko pysytellä, ei heidän tykeillään voitu ampua tarkasti neljännespeninkulmankaan päähän meistä, ja me katselimmekin noita hyödyttömästi ammuttuja veteen putoavia luoteja välinpitämättömästi.
Perämies muodosti kumminkin yhden poikkeuksen, sillä hänellä oli ehkä enemmän syytä valituksiin kuin meillä muilla. Pienet säästönsä oli hänellä ollut mukana laivassa, ja nyt hän oli menettänyt ne, sekä paikkansa. Hän oli jo vanhemmalla puolella ikää ja hänen mahdollisuutensa näyttivät todellakin synkiltä, semminkin kun hän tällä haavaa kärsi kovia ruumiillisia tuskia. Kun mastot katkesivat, löi muudan putoava raa'an nokka häntä kovasti päähän, ja veri oli hyytynyt ja maksoittunut hänen kasvoilleen, jotka olivat aivan sen peitossa. Hänen ylpeytensä oli myöskin saanut kovan kolahduksen, sillä kuulin, että hänen oli kiittäminen hengestään Froggieta, jota hän ehkä oli halveksinut ja moittinut enemmän kuin muita miehiämme. Mies oli kumminkin kiskonut hänet esille hylystä aivan samoin kuin kapteeni jälkeenpäin minut. Mies-raukan häviöt, hänen tuskansa ja vielä lausumattomat kiitokset painoivat luullakseni raskaasti hänen mieltään, mutta puhuessaan haukkui hän vain espanjalaisia, heidän keinojaan ja toimiaan niin tarmokkaasti ja sujuvasti, että se hämmästytti meitä kaikkia. Sitten hän keskeytti äkkiä, kääntyi Froggien puoleen ja alkoi puhua sopertaen kuin juopunut tuota omituista malaijin, hindustanin ja puolen tusinan muun kielen sekoitusta, jota hän tavallisesti käytti keskustellessaan miesten kanssa.
"Kuulehan sinä Hui-Hai", aloitti hän, "sinä pelastit henkeni äsken, enkä minä ole kiittämätön. Jos minä vielä joskus maailmassa pääsen perämieheksi johonkin laivaan, jonka miehistöön sinäkin kuulut, niin saat sen huomata aivan varmasti. Ota tämä", ja hän kopersi housujensa taskusta vanhan hopeaisen taskukellon ojentaen sen siamilaiselle, "muistoksi minulta, sillä se on ainoa noiden espanjalaisten minulle jättämä esine, jolla on jotakin arvoa."