Olomme rannalla olisi muodostunut tukalaksi, ellemme olisi löytäneet noita tarvitsemiamme raa'an kappaleita mastoa ja airojamme varten, ja avattua ja särkynyttä vesitynnyriä, jonka me kumminkin onnistuimme korjaamaan ja täyttämään virrasta. Myöhemmin pelastimme eräälle hukkuneelle miehellemme kuuluvan arkun, jonka sisältö jaettiin heti epäröimättä meidän eloon jääneiden kesken kapteenin ottaessa haltuunsa siitä löydetyt muutamat dollarit, joita ei niiden omistaja luultavasti milloinkaan enää tulisi vaatimaan takaisin.
Sitten söimme aamiaisen toivorikkain mielin ja iloiten kaikesta huolimatta. Noita pelkäämiämme savuja ei ollut vielä ilmestynyt taivaanrannalle. Jos meillä oli vain hiemankin onnea, luulimme pääsevämme Tumabongiin ennen pimeätä, mutta jos meidän oli pakko kätkeytyä päiväksi, oli meidän sitten yöllä otettava menetetty aika takaisin päästäksemme perille seuraavana aamuna. Toivoimme kenraalin toivottavan meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja suovan meille kaikkea mahdollista apua. Me puolestamme luulimme pääsevämme sinne siksi ajoissa, että voimme auttaa heitä tykkiveneitten hyökkäyksen torjumisessa.
"Ottaen huomioon Tumabongin aseman, eivät espanjalaiset voi sille mitään suuremmitta joukoitta, ja luullakseni tyytyvätkin he vain viidakon pommittamiseen. Tiedän sen, mutta luulen kumminkin heidän pistäytyvän tännekin matkallaan koettaakseen saada meidät vangituksi. Jos me vain pääsemme matkaan hyvissä ajoin, on meidän asetettava tänne pieni ansa heille — joku väärä viidakkoon johtava polku, sitten kuin kaikki lähtömme jäljet on huolellisesti peitetty. Nähdessään pienen laiva-raukkamme surulliset jäännökset ruuhen palasten kelluessa sen vierellä, eivät he voi aavistaakaan, että suuri veneemme on säilynyt, ja luullakseni tuhlaavat he tunnin tahi pari etsiessään meitä tuosta metsästä."
"Niin minustakin!" huusin suu täynnä ruokaa.
Perämies, ollen sairas jälleen ja "jonkunlainen naismatkustaja", kuten häntä nimitin hänen äärettömäksi mieliharmikseen, oli saanut haarukan käytettäväkseen. Me muut nautimme ruokamme malaijien tavoin sormin ja veitsin, mutta nälkä ja kiire muodostivat sellaisen kastikkeen, että se maistui äärettömän hyvältä. Sitten aloimme virkistynein voimin ja mielin korjata ja kuormittaa venettä.
Kaikki saatiin valmiiksi ennen keskipäivää, jolloin heti lähdettiin matkalle. Se ei ollutkaan ollenkaan liian varhain, sillä sammuttaessamme tulta ja laittaessamme väärän viidakkoon johtavan polun niin uskottavan näköiseksi kuin uinkin, ilmoitti pisimmän palmun latvaan kiivennyt tähystäjämme näkevänsä ohuen savupilven koillisella taivaanrannalla. Ennen poistumistamme tästä pienestä lahdesta oli tuo ohut savujuova pidennyt viivaksi, ja katsoessamme kiikarilla näimme sen takaa ilmestyvän toisenkin savujuovan näkyviin. Molemmat tykkiveneet olivat siis jälleen alkaneet ajaa meitä takaa.
Maatuuli oli tietysti tyyntynyt jo aikoja sitten, mutta sen jälkeen oli alkanut tuulla idästä, ja kun kuiva monsuuni yhtyisi siihen pian, oli se juuri sellainen tuuli, jota halusimmekin päiväksi tahi pariksi. Mutta kuten on tavallista tuulen kääntyessä, oli se nytkin kieppuva ja puuskainen, ja matalassa vedessä, jossa oli paljon kareja, näkymättömiä kallioita ja kartoittamattomia matalikkoja, oli pientä venettämme ohjattava hyvin taitavasti. Kapteeni ja Kasim saivat yhdessä vastata sen rikistä meidän muiden muodostaessa tarvittavan ja lopulta toivottavankin apujoukon, mutta tulokset eivät tyydyttäneet heitä kumminkaan. Vene pysyi kyllä hyvin tasapainossa, sen masto raakoineen kesti hyvin purjeen painon ja se purjehti niin päin tuuleen kuin kukaan ikinä voi toivoakaan, mutta kuuden miehen paino, tahi viiden miehen ja yhden suuren pojan, jos nyt niin halutaan sanoa, oli sille aivan tarpeeksi painaen sen niin syvälle veteen, että huonosti tukitut reiät vuosivat melkoisesti. Yksi mies ammensi kuitenkin vettä alituisesti, ja toiset soutivat aina silloin kun tuuli tyyntyä eikä purjeesta ollut mitään hyötyä. Silloin tällöin nousi aina joku perätuhdolle seisomaan tarkastellakseen vihollisen liikkeitä.
Nuo pari savujuovaa seurasivat uskollisesti toisiaan. Joko tuo nopeampi alus sovitti vauhtinsa toverinsa vauhdin mukaan tahi oli se kärsinyt jonkun vaurion törmätessään karille pari päivää sitten, menettäen siinä paremmuutensa. Olkoonpa nyt syy ollut mikä tahansa, olivat olosuhteet meille näin ollen suotuisammat, vaikka laivat tälläkin vauhdillaan tavoittivat meitä tasaisesti. Maan asema kätki niiden rungot vielä näkyvistämme, ja me toivoimme sen piilottavan vielä meidätkin melkoiseksi ajaksi niiden mastoihin kiivenneiltä tähystäjiltä. Näimme kumminkin selvästi savujuovan suunnasta ja sen läheisyydestä maahan, että ne hakivat meitä, ja ellei jotakin tapahtuisi, joka muuttaisi niiden suunnan, pääsisivät ne tunnin tahi parin kuluttua niin lähelle, että ne huomaisivat meidät.
Tämän kaiken kestäessä katselimme sopivaa lahtea tahi jokea, johon voisimme piiloutua. Luultavaa oli, että meidän oli ohjattava veneemme maihin, vedettävä se rannalle ja kätkettyämme sen paettava viidakon hämäriin lehtoihin. Mutta jo nytkin näkivät luultavasti mastoihin kiivenneet tähystäjät tämän korkean ja jyrkän rannan peninkulmien pituudelta ja niin ollen luultavasti meidätkin ajakseen meitä tarmokkaammin takaa. Suuntamme oli kuitenkin meille ainoa mahdollinen.
Mutta kuten jokainen mies oli toivonut ja ehkä rukoillutkin sydämessään, seurasivat veneet suuntaa, jonka kapteeni oli ennustanutkin. Kun ne saapuivat, kuten me otaksuimme, särkässä olevalle aukolle, josta me olimme edellisenä iltana pelastuneet, alkoi savu nopeasti haihtua kadoten lopulta kokonaan.