Vähän matkan päässä noista toisista oli pieni ryhmä miehiä. Herra Valdez makasi maassa pitkin pituuttaan kääritty nuttu päänsä alla, kuolonkalpeana ja hengittäen lyhyesti, säännöttömästi ja vaikeasti. Hänen valkoinen takkinsa oli auki, ja sekä se että hänen paitansa olivat aivan veriset. Hänen veljensä oli polvistunut hänen viereensä ja hänen päänpohjissaan seisoi eräs noista kolmestatoista ladatuin pyssyin. Tarvitsin vain vilkaista tämän viimeksimainitun kasvoihin huomatakseni, että hän oli päättänyt henkensäkin uhalla puolustaa kuolevaa johtajaansa kaikilta mahdollisesti vielä sattuvilta onnettomuuksilta. Tällaisin päätöksin ja vaipuneena suruunsa ei hän ollut vielä huomannutkaan, että taistelu oli jo lakannut. Kapteenin lähestyessä häntä kohotti hän päänsä vihaisesti ja sormi lähestyi jo uhkaavasti liipasinta, mutta sitten hän tunsi tulijan ja tervehti pyssyllään mumisten joitakin kuulumattomia sanoja.
Kenraali koetti heikosti kohottautua käsivartensa varaan, mutta hänen veljensä painoi hänet lempeästi takaisin käskien hänen kuiskaten makaamaan hiljaa. Sitten hän antoi kenraalille jotakin virkistävää eräästä ohuesta pullosta, ennenkuin hän viittasi kapteenia tulemaan hänen paikalleen kuolevan miehen vierelle. Käskettyään vahdin vetäytyä etemmäksi olisi hän itsekin poistunut, ellei hänen veljensä olisi pyytänyt häntä jäämään.
"Minulla ei ole mitään salattavaa sinulta, Matteo", sanoi hän hiljaa katsoen hellästi häneen, "eikä rakkaalta Luiziltanikaan, eikä muiltakaan rakkailta ystäviltäni", lisäsi hän tervehtien meitä ystävällisesti hymyillen. Sitten hän ojensi kätensä kapteenille. "En voi sanoin ilmaista teille, miten tervetullut olette, herra kapteeni", sanoi hän innokkaasti. "Huomaatte kai, miten asiat ovat täällä kehittyneet? Varoituksenne oli oikeutettu. Tuo petturi onnistui pujahtamaan vartijain ohi ja haavoittamaan minua tänä aamuna. Hän luuli ehkä, että kun minä olen poissa, pääsevänsä tämän paikan itseoikeutetuksi päälliköksi, mutta hän ei ottanut huomioon miesten lojaalisuutta eikä noiden toisten häntä kohtaan tunteman vihan katkeruutta." Hän katsahti erääseen kauempana olevaan ikkunaan päin, jonka vieressä nyt näin nuo pari muuta tumabongilaista everstiä, Hapenin ja Cuevasin, keskustelevan vakavasti ja samalla katselevan sinne päin, jonne kapinalliset olivat paenneet.
Kapteenin katse sen kääntyessä noista toisista jälleen kenraaliin oli hyvin epäilevä, mutta tämä viimeksimainittu hymyili luottavaisesti. "He ovat rehellisiä ja lojaalisia, luullakseni", sanoi hän espanjan kielellä. "He ovat kyllä tyhmiä ja uskomattoman turhamaisia, mutta he olisivat suojelleet minua ja tulevat suojelemaan seuraajianikin. Heidän miehensä ovat samaa mieltä. Nyt, herra kapteeni, pyydän teiltä erästä suosionosoitusta."
"Jotakin siis, jonka voin suorittaa, arvaan", vastasi kapteeni vaatimattomasti ja suoraan.
"Teidän on vain vietävä sana kenraali Aguinaldolle. Jos voitte saada laivanne läpi, kertokaa hänelle nämä tapaukset ja pyytäkää häntä lähettämään tänne joku mies minun sijaani — joku voimakas mies päälliköksi. Veljeni pitää huolta asioista siksi kunnes hän saapuu."
"En ole mikään sotilas", sanoi tohtori Valdez päättäväisesti.
"Tiedän sen." Kuoleva mies näytti huolestuneelta. "Mutta sinä olet uskollinen asiallemme ja teet senvuoksi parhaasi, ja —"
"Odottakaa hieman!" keskeytti kapteeni muuttuen yhä vakavamman näköiseksi. "Ajateltuani asiaa, luulen, etten voi suorittaa pyytämäänne tehtävää."
"Mitä? Ah niin", Valdezin kalpeat kasvot punastuivat, "olin unhottanut. Tehän olette muukalainen ja tietysti on tehtävä hyvin vaarallinen, joten —"