"Päätös on mielestämme hyvin harkittu. Lupaamme palvella teitä uskollisesti", vannoivat he kapteenille, joka tuijotti heihin melkein hullunkurisen pettymyksen ilmeellä.
"Mutta enhän minä osaa heidän kieltänsäkään", vastusteli hän vielä.
"Nuori toverinne osaa kumminkin", sanoi tohtori Valdez katsahtaen minuun. "Ja minäkin lupaan olla tulkkinanne niin kauan kuin sellaista tarvitsette. Uskokaa minua kapteeni", lisäsi hän kiihkeästi, "Veljeni on oikeassa. Tähän päällikkyyteen tarvitaan joku voimakas mies, kykenevä ja varovainen", hän katsoi surullisesti veljeensä, "ja ennen kaikkea sellainen, joka on johtanut miehiä. Kaikista nyt täällä olevista olette te ainoa sopiva siihen hommaan. Ettekö halua ottaa sitä vastaan?"
Kapteeni katsoi heitä ja meitä kasvoihin ja sitten kuolevan johtajan kiihkeästi rukoileviin silmiin. Kaikissa, paitsi yhden, oli sama ilme, kaikki, paitsi yksi, pyysivät häntä ottamaan tuon vastuunalaisuuden hartioilleen. Ainoastaan perämies näytti epäilevältä ja mumisi: "Ajatelkaa, George Hemingway, millaiseen vaaraan antaudutte. Jos espanjalaiset saavat teidät vangiksi, tappavat he teidät säälimättä."
Luullakseni se ratkaisi asian. "Otaksun, etten rukoilekaan armoa", sanoi hän hymyillen ja kohottaen päätään. "Suostun pyyntöönne, hyvät herrat. Jos joskus erehdyn, on teidän suotava minulle anteeksi, mutta parastani tahdon koettaa."
XIII.
KENRAALI HEMINGWAY.
"Kapteeni on hyvin rauhallinen;
hän ei ole kiireissään, eikä hänen äänensä
ole kova eikä matala,
ja hänen silmänsä suovat meille enemmän
valoa kuin taistelulyhtymme."
Walt Whitrnan.
"Hyvästi!"