"Kyllä, kenraali."
Poistuin käskien tumabongilaisten seurata itseäni. He olivat jotensakin haluttomia ja epäluuloisia ensin eivätkä halunneet poistua kylästään, mutta selitettyäni heille, mitä heidän oli tehtävä ja miksi, seurasivat he minua melko mielellään. Useimmilla oli mukanaan jonkunlainen suuri taipuisa kassara, jollaista he aina käyttivät hakatessaan puita, ja muille annettiin kirveet. Sitten vetivät he majojen alla olevien paalujen välistä kuusi kanoottia, joihin me nousimme, ja aloimme meloa myötävirtaan kaikin voimin.
Tiesin, ettei meillä ollut varaa tuhlata aikaa. Jos vain espanjalaiset veneet pääsisivät jotenkin tunkeutumaan jokeen, ei kunnantaloa ja siinä olevia varastoja voitaisi mitenkään puolustaa. Niiden tarkoitus olisi tuhota se ja ensimmäinen yhteislaukaus heidän pikatykeistään riittäisi jo ehkä sen päämäärän saavuttamiseksi. Selitin miehilleni sen eikä minulla jälkeenpäin ollut syytä moittia heitä laiskuudesta. He eivät olleet vielä ottaneet sen tehokkaammasti osaa kapinaan kuin maksamalla heidän johtajiensa heille määräämän veron. He eivät olleet syypäät siihen, että heidän kyläänsä oli hyökätty ja heidän kunnantalonsa vallattu, ja luullakseni olisivat he vastustaneet kumpaakin, jos he vain olisivat uskaltaneet, mutta toiselta puolen olivat he tyytymättömät hallintoon, suuriin veroihin ja maaherran heitä kohtaan harjoittamaan sortoon, ja olivat tarpeeksi viisaat huomatakseen, että tuon pienen kapinallisarmeijan läsnäolo olisi saattanut heidät anteeksiantamattoman huonoon valoon espanjalaisten silmissä. Jos vain joku rangaistusretkikunta olisi noussut maihin täällä, olisi se merkinnyt heidän kotiensa, veneittensä ja pienien viljelyksiensä hävittämistä, ellei jotakin vielä pahempaakin. Silloin olisi voinut sattua sellaistakin, että kylän johtavat miehet olisi asetettu riviin jonakin kylmänä aamuna ja ammuttu kuin todelliset kapinalliset.
Katkottuamme solakoita nuoria puita ja koottuamme suuria risukimppuja ja paljon rottinkia patosimme niillä kummankin lantaasta jokeen johtavan kanavan. Kummallakin puolella olevat hiekka- ja korallimatalikot olivat lujia valleja, ja ainoastaan yksi kanootti kerrallaan, ja senkin olisi pitänyt olla aivan tyhjä, olisi voinut tunkeutua niistä nousuveden aikana. Sitä ei meidän kumminkaan tarvinnut odottaa palaavaksi ennen seuraavan aamun auringonnousua.
Sillä aikaa olivat Cuevasin miehet työskennelleet rannalla yhtä ahkerasti. Jyrkänteet, joille heidän oli määrä asettua, kohosivat noin neljänkymmenen jalan korkeuteen joen kummaltakin puolelta. Kolmannella puolella oli tiheä läpipääsemätön viidakko ja neljännellä kylän merenpuolella oleva metsäinen mäki, jonka läpi vei ainoastaan pari kapeata polkua, joita ei voitu sanoa teiksikään. Se oli erinomainen asema, jossa tusina miehiä voi pitää puoliaan kymmentä kertaa lukuisampaa vihollista vastaan ja jossa muutamat taitavat ampujat voivat oleskella puiden ja pensaiden suojassa, joilla vallin merenpuoleinen osa oli heti peitetty sen valmistuttua, turvallisesti tappaen alempana olevia vihollisia yhtä helposti ja mukavasti kuin jos he olisivat ampuneet lakassa olevia kyyhkysiä.
Muistaen kumminkin heidän äärettömän huonon tähtäämistaitonsa kunnantalon puolustamisessa epäilin, voisiko koko tuo joukko ampua tusinaakaan kunnollista laukausta. Levottomuutta herättävämpi oli kumminkin epäilyni, jota en kuitenkaan lausunut julki, voisivatko he pysyä tyyninä ja rohkeina suurten tykkien aloittaessa ampumisensa laivastosta ja luotien alkaessa viheltää heidän yläpuolellaan.
Toivoin saavani tähän kysymykseen pian joko myönteisen tahi kielteisen vastauksen, sillä tykkiveneet olivat jo aikoja sitten olleet näkyvissä ja jyrkänteellä oleva tähystäjä voi jo seurata niiden liikkeitä. Niiden suora kulkusuunta ei jättänyt mitään epäilyksiä niiden aikeista, sillä kierrettyään särkän niin läheltä kuin suinkin ohjasivat ne kulkunsa suoraan meitä kohti haluten epäilemättä hyvin kiihkeästi kostaa meille täydellisesti viimeisten päivien pettymykset. Olimme, sovittuamme siitä jo ennakolta, lähettäneet sananviejän ilmoittamaan uudelle päällikölle niiden lähestymisestä, ja minä odotin juuri kenraalin tuloa paikalle, kun eversti Cuevas ilmestyi joen törmälle ja pyysi minua innokkaasti tulemaan sinne neuvottelemaan hänen kanssaan.
Käskettyäni miesten jatkaa työtä, joka nyt olikin jo melkein loppuunsuoritettu, meloin nopeasti rantaan sellaiseen paikkaan, josta helposti voin kiivetä törmälle, ja menin tapaamaan alkuasukaspäällikköä. Upseereineen, joina toimi pari nuorta ymmärtäväistä alkuasukasta, tuijotti hän kiinteästi merelle, ja kaikki kolme näyttivät minulle, mikä heitä luonnollisesti oli niin suuresti hämmästyttänyt. Tykkiveneethän sen olivat tehneet. Ne olivat pysähtyneet erään noin kolmen peninkulman päässä särkässä olevan aukon edustalle ja niiden vesille laskemat pari venettä olivat jo tunkeutuneet aukosta ja lähestyivät rantaa.
Olimme sellaisessa paikassa, ettemme voineet nähdä rannalle, mutta huomasimme laivan tykkien olevan suunnatut sinne veneiden maihinpääsyn suojelemiseksi. Aikoivatko miehet nousta maihin siellä ja tunkeutua viidakon läpi hyökätäkseen Tumabongiin? Ei varmastikaan, sillä ei kukaan päällikkö, joka vähänkin tunsi seudun luontoa, voinut ehdottaa niin harkitsematonta liikettä.
Ei, sellainen ei heidän aikomuksensa ollutkaan. Lyhyen matkan päässä siitä, josta arvelimme rannan alkavan, lakkasivat miehet soutamasta, ja eräs toisen veneen perässä istuva mies nousi ja näytti rupeavan keskustelemaan jonkun rannalla olijan kanssa.