"Näin pitkälle siis on onnemme ollut myönteinen, kohtalon kuljettaessa meitä voitosta voittoon."
Shakespeare.
Oli selvää, etteivät espanjalaiset päästäisi meitä näin vähällä, mutta tällä haavaa oli meille kumminkin suotu vähän aikaa levähtääksemme, syödäksemme ja neuvotellaksemme asioista. Uusi päällikkö antoi ankarat määräykset, ettei saanut sytyttää tulia, eipä edes tupakoida, jotteivät valon välähdykset kohdistaisi meihin suurten tykkien tulta. Sitäpaitsi asetettiin valppaat tähystäjät sekä törmälle että joen suulla risteilevään vartioveneeseen. Kasim oli nyt tuolla viimeksimainitussa paikassa ja minä pääjoukon kanssa törmällä maaten pitkin pituuttani nurmella lepuuttaakseni väsyneitä jäseniäni. Minulla oli siis aikaa kysellä päälliköltä, mitä kylässä oli tapahtunut poistumiseni jälkeen sieltä.
"Kuinka herra Valdez voi?"
"Hän on kuollut, miesraukka. Noin tunnin kuluttua sinun lähdöstäsi heitti hän henkensä."
"Voi Luiz-raukkaa!" huudahdin. "Miten hän jaksoi sen kestää?"
"Suurenmoisesti! Siinä pojassa on oikeata terästä", sanoi uusi kenraalimme hieman värisevin äänin. "Hän tuli luokseni muutamia minutteja jälkeenpäin selittäen olevansa valmis viemään sanan kenraalille. En voinut lähettää häntä pois, koska hänen isänsä oli vielä hautaamatta eikä yö sitäpaitsi sovi sellaisen matkan lähtöajaksi. Toivoin sitten vielä voivani lähettää ilmoituksen voitostamme hänen mukanaan. Hän halusi silloin tulla mukaani tänne, mutta sanoin hänelle, että sekä hänen että hänen uskollisen toverinsa oli levähdettävä koko tämä yö ennen lähtöään, sillä sana on vietävä perille viipymättä. Tämä tilanne on hyvin omituinen. Muukalainen, jolla ei ole mitään yhteyttä johtajien kanssa, on kumminkin tällaisen merkityksellisen paikan päällikkönä, ja minun on joko heti päästävä vapaaksi tahi saatava vahvistus virkaani. Mutta", lisäsi hän hymyillen, "olisin hyvin mielissäni, jos voisin ilmoittaa kenraalille torjuneeni espanjalaisten hyökkäykset, vaikka se olisikin sitten ensimmäinen tahi viimeinen työni kenraalina."
"Mutta niin tyhmästi eivät he voi menetellä, että he erottavat teidät", sanoin vihaisesti.
"Luullakseni voi se kumminkin olla mahdollista. He eivät tiedä mitään minusta."
"Sellainen olisi kumminkin sikamaista! Ja jos he lähettävät tänne jonkun alkuasukkaan, jonkun kukoistavan neekerin, kuten Livingston niitä nimittää, niin suostutteko palvelemaan häntä?"