Tämä kuulosti ilahduttavalta ja minä kuuntelinkin kunnioittavasti vaitiollen. Sanoakseni kumminkin totuuden olivat tunteeni niin erilaiset ja hämmentyneet, etten luultavasti olisi voinut pukea niitä sanoiksikaan, vaikka olisin koettanutkin. Muutamia päiviä aikaisemmin olin iloinnut saadessani vaihtaa korkean tuolini eräässä Singaporen tukahduttavan kuumassa liikekonttorissa tulevaan paikkaani Annabel Leessä, vaikka kapteeni tarjotessaan sitä minulle ei tarkoin selittänytkään laivan laatua ja matkan tarkoitusta. Nyt tiesin oikeiksi perämiehen huomautukset, joita ei kapteeni olisi suvainnut kuunnellakaan keneltäkään muulta. Laivamme oli jonkun kerran maailmassa mainiona pidetyn pienen kuunarin madonsyömä jäännös, jossa ei ollut enää muuta jäljellä tuosta sen aikuisesta loistosta kuin solakka runko ja pari vaskitykkiä. Sen miehistö oli kirjaimellisesti ala-arvoinen, koottu kun se oli satamain huonoimmista aineksista, joiden ainoa halu oli päästä maasta karkuun, sanalla sanoen, se oli sellaista joukkoa, jota ei joku toinen kapteeni olisi ottanut laivaansa maksustakaan, kuten perämiehemme huomauttikin. Kuten kaikki nuo muutkin, Livingstonkin mukaan luettuna, olivat hekin tulleet laivaan aavistaen hieman vaaroja, jotka heitä odottivat ja joihin he antautuivat epäilemättä mieluummin kuin entisiin. Niin, olimme kaikki seikkailijoita, jotka olimme iloisia saadessamme purjehtia vapaasti satamasta ja entisestä elämästämme. Millaista kapteenin ja perämiehen edellinen elämä lienee ollutkaan, en tiedä, mutta heidän yhteiset kokemuksensa kuulostivat hyvinkin kovilta. Tiesin niiden sisältävän useamman kuin yhden haaksirikon ja kapinan, ja olin kuullut puhuttavan ajoista, jotka olivat olleet kovempia kuin ne, jolloin laivanomistajat olivat epäröineet ottaa palvelukseensa kovaonnista kapteenia tahi pestata perämiestä, jonka luonne oli niin ärtyisä. Sellaista olivat aina seuranneet puute ja kieltäytymiset maissa, neekerien työ nälkäpalkoilla ja joskus aivan työttömätkin ajat. Arvasin heidän läpäisseen ne, toinen katkeran ivallisesti ja toinen alituisesti muristen, mikä vain peitti hyvän joukon rehellistä luonnetta ja lannistumatonta rohkeutta.

Oma elämäni, vaikka olinkin vasta kuudentoistavuotias, ei ollut niinkään helppo. Vuosi sitten tulin Malaccaan isäni luo, joka oli kauppiaana siellä. Hänen pääsyynsä kutsuessaan minut luokseen lienee ollut hänen kykenemättömyytensä suorittamaan minun kouluttamisesta aiheutuneita kustannuksia Englantiin ja ehkä sekin, että hän toivoi liittämällä nuorta voimaa liikkeeseensä saavansa sen jälleen elpymään rappeutuneesta tilastaan. Mutta kuinka sen asian laita nyt lienee ollutkaan, eivät hänen suunnitelmansa kumminkaan toteutuneet. Hänen kauppansa oli lamautumassa, kuten hän itsekin, vaikka emme kumpikaan sitä silloin varmasti tienneet. Seuraava huono kausi tappoi hänet jättäen minut taistelemaan elämäni puolesta vararikkotilassa olevin liikkein, mitättömin tuntemuksin kauppa-asioista ja muutamin ystävin, jotka eivät olleet paremmissa varallisuussuhteissa kuin minäkään, sillä vanhan paikan merkitys kauppamaailmassa väheni vähenemistään, ja aivan rahoitta. Vähässä ajassa ennätin kiertää maat ja mannut koettamassa onneani, ennenkuin suopea kohtalo saatti minut omituisen sääliväisyyden edustajan, kapteeni George Washington Hemingwayn, Amerikan Yhdysvalloista kotoisin olevan seikkailijan yhteyteen. Muutamien viikkojen, tuttavuuden jälkeen uskoin hänelle niin paljon elämästäni kuin luulin tarpeelliseksi, ja kun hän sai kuulla minun vain kuluttavan aikaani elääkseni, vaikka minun nuoret jäseneni ja innokas mieleni ikävöivätkin jotakin jännittävämpää ja seikkkailurikkaampaa, tarjosi hän minulle paikan pienessä laivassaan, jonka päällikkyyden hän oli juuri ottanut haltuunsa.

Sellainen oli laivan päällystö, mutta entä miehistö? Malaijilainen, jonka kapteeni oli vapauttanut ruorista, tervehti meitä ohimennessään, ja nähtyäni hänen ilkeät ja viekkaat kasvonsa tiesin millaisia muutkin miehemme olivat. Esimerkiksi Froggie, eräs jostakin ranskalaisesta siirtokunnasta kotoisin oleva mustalainen, joka puhui omituista ranskan, englannin ja malaijin kielten sekoitusta, oli hyvin vaitelias entisyydestään. Hän oli kumminkin siksi kokenut kalastaja, että toivoimme hänestä hyvää merimiestä, eikä hänen luonteensa, niin paljon kuin me sitä tunsimme, ollut sen huonompi kuin muidenkaan, semminkin kun otetaan huomioon eräs toinen malaijilainen, joka makasi keulassa purjeen suojassa ja jolle toinen sanoi jotakin ohimennessään. Häntä oli Singaporessa sanottu paljon pahemmaksi mieheksi kuin tuota toista. Kasimista taasen, tuosta solakasta ja jäntevästä malaijilaisesta ystävällisine käytöksineen ja hymyineen, oli liikkeellä hyvin perusteltuja huhuja, jotka viittasivat merirosvoiluun ja hurjiin väkivaltaisuuksiin, mutta syntyperäisen viekkautensa ja muutamien vaikutusvaltaisten suojelijain avulla oli hän onnistunut välttämään rangaistuksen alkuasukasvaltioissa, eikä häntä vastaan englantilaisissa siirtomaissa ollut vielä ilmennyt mitään niin raskauttavaa, että hänet sen perusteella olisi voitu vangita. Muista miehistä näyttivät Pitkänmatkan Jussi ja Chin suurimmilta roistoilta, vaikka emme tienneetkään mitään oleellista heistä. Johann Mahmud oli liukas, öljytty ja hyvin kohtelias javalainen ja loput olivat kesyjä kanakapoikia, jotka olivat erinomaista merimiesainesta, mutta joilla ei vaaran hetkellä tehnyt mitään.

Sellaisella laivalla sellaisine miehistöineen purjehdimme nyt itäänpäin juuri niihin aikoihin, jolloin monsuunituulet muuttivat nämä aurinkoiset itäiset meret oikeiksi vaaran paikoiksi, pois kaikesta sellaisesta, jota tavallisesti sanotaan sivistykseksi, laiksi ja järjestykseksi, maihin, joissa enemmän kuin milloinkaan ennen voima oli ainoa oikeuden mittapuu. Ja kun epäilyksiemme ja turvattomuutemme lisäksi tiesimme vielä risteilymme kokonaan kansainvälistä lakia rikkovaksi ja kun olimme varmat, ettei tahtilippu, jonka suojassa purjehdimme, eivätkä vallat, joiden alamaisia me muutamat olimme, voineet eivätkä tahtoneetkaan suojella meitä ollenkaan vaaran sattuessa, oli yrityksemme todellakin oikea seikkailu.

Sillä lastiruumaamme oli viekkaasti kätketty manchesteriläisten palttinapakkain, metallitavarain ja kaikenlaisen rihkaman alle halpoja pyssyjä, ampumatarpeita ja ja muuta sotatavaraa kapinoitsijoille, jotka tahtoivat lopettaa espanjalaisten vallan Filippiineillä.

II.

MALAIJILAINEN KASIM.

"Hän oli lempein mies, mikä milloinkaan on upottanut laivoja ja katkonut kauloja."

Byron.

Muutamia öitä myöhemmin, ollessani vahdissa kannella, juttelin malaijilaisen Kasimin kanssa, joka oli ruorissa. Olin alkanut hieman aavistaa, mitkä syyt olivat tuoneet hänet Annabel Leehen; ja mitä jo tiesin ja vielä enemmänkin arvailin, muuttivat hänet hyvin mielenkiintoiseksi olennoksi silmissäni. Huolimatta siitä, mitä perämies oli kertonut hänestä, tahi ehkäpä juuri sen vuoksi, minua huvitti suuresti keskusteleminen hänen kanssaan, sillä kaikissa tapauksissa ei joka päivä suoda tilaisuutta jutella useimmista asioista taivaan alla ja muutamista sen yläpuolellakin epäillyn merirosvon ja vielä epäillymmän salamurhaajan kanssa.