Malaijilaisilla merillä harjoitettu merirosvous ei ole aivan samaa kuin tuo, joka on tehnyt kapteenien Kiddin ja Morganin nimet kuuluisiksi. Sille eivät suoneet romantiikan hohdetta mitkään kätketyt aarteet eivätkä puheet erinomaisesta onnesta, vaan se oli julmaa, tavallista ja hyvin kauhistuttavaa taistelua, jossa oteltiin rakkaan hengen ja kansallisen olemassaolon puolesta säälimättömän raivokkaasti. Olin kuullut siitä jotakin jo ennenkin ja nyt sain kuulla enemmän ymmärtääkseni sitä paremmin.
Perämies arvosteli malaijilaisia, ja heidän keinojaan valkoisen miehen kannalta, mutta minä olin syntynyt heidän joukossaan ja viettänyt lapsuuteni saman sinisen taivaan alla heidän toverinaan. Olin sitten palannut heidän luokseen, ennenkuin poikavuosieni vaikutteet olivat kokonaan haihtuneet, ja viettänyt sitten vuoden heidän keskuudessaan sellaisten olosuhteitten vallitessa, että olin oppinut katselemaan vaikutteiden ja aloitteiden pintaa syvemmälle, oppien siten tuntemaan heidät paremmin. Ruskeitten miesten tavat eivät ole samat kuin valkoisten, ja teot, jotka mielestämme ovat julmat, ovat heidän mielestään ainoat jonkun rikoksen kunnialliset rangaistukset. Verikosto on heidän mielestään oikeutettu ja kaikki keinot ovat luvalliset sen saavuttamiseksi.
Kun hänen epäilystensä ja pidättyväisyytensä kuori kerran vain oli puhjennut, selitti Kasim minulle tämän ja paljon muuta lisäksi nähtyään, että halusin oppia ja omaksua hänen opetuksensa ivatta, jota tuo arkatunteinen malaiji enimmän pelkäsi. Hän opetti minulle purjehdustaitoa ja merenkulkua paremmin kuin moni muu olisikaan voinut, miekkailua pitkällä miekalla ja keihäänkäyttöä, ilmaisten minulle, sitten kuin hän oppi minut paremmin tuntemaan, alkuasukasten tapoja ja liikkeitä, jotka sittemmin olivat minulle suureksi hyödyksi. Omituisimmat ja kaameimmat olivat kumminkin hänen minulle lempeässä tähtienvalossa kertomansa jutut, tähystäjän seistessä paikoillaan suoraan edessämme keulassa ja vahdin torkahdellessa kannella, vanhan laivamme kyntäessä tietään tuonne kaukaiseen itään, josta useimmat hänen kertomuksistaan olivat kotoisin.
Ja omituisia olivatkin nuo puheet idän viekkaudesta ja hämärästä lännen tuntemuksesta, vanhan maailman taikauskosta ja epäilyksistä, kun ne kaikki oli kummallisesti sekoitettu toisiinsa jutuiksi, joissa puhuttiin ahneudesta ja uteliaisuudesta, rohkeudesta ja pelosta, kostosta ja julmuuksista, taisteluista, murhista ja nopeasti sattuneista käsittämättömistä kuolemantapauksista, taikuuksista, asioista, joita ei voitu selittää eikä nähdä, mutta jotka värisyttivät selkää pimeydessä ja vapisuttivat hieman mieltä vielä päivänkin valossa. Omituisimpia näistä jutuista oli kertomus hänen omasta maanpakolaisuudestaan maissa, jotka sijaitsevat kaukana hänen syntymäseutunsa ihanista saarista. Osan siitä sain kuulla juuri tänä erikoisena yönä.
"Miehet ovat keskustelleet keskenään, tuan", sanoi hän katsellen kirkkain silmin minuun, koettaen nähtävästi lyhdyn himmeässä valossa nähdä kasvojeni ilmeet, "ja sanoneet olevansa uteliaat saamaan selville, mihin tämä laiva suuntaa kulkunsa poistuttuaan tältä rannikolta, tietysti vain senvuoksi, että nyt on sota. Muutamat ovat arvailleet Kiinaa, muutamat Acheenia ja eräs sanoi meidän varmasti olevan matkalla Manillaan." Koetin olla niin totinen, ettei mikään kasvojeni ilmeiden muutos ilmaisisi mitään. "Jos määräpaikkamme on Manilla", jatkoi hän tyynesti, "on se mielestäni hyvä. Me Sulun malaijit vihaamme noita lempeitten valkoisten miesten pohjoisesta tuomia orjia, mutta muutamat meistä ovat kumminkin asettuneet sinne asumaankin. Minullakin on ystäviä kaupungissa, ja mikä on vielä parempi, minulla on siellä vihamiehiäkin. Toivon erittäinkin tapaavani erään, ja jos hän on siellä, ovat asiat oikein hyvin."
"Kuka hän on ja miksi niin erikoisesti tahdot juuri häntä tavata?" kysyin, koska sekä hänen sanansa että käytöksensä kiihdyttivät uteliaisuuttani.
"Luulen sinua ystäväkseni, tuan. Mikä kummallinen ajatus, että valkoinen mies on Sulusta kotoisin olevan malaijin ystävä! Harmittaako se sinua, tuan?"
"Ei!" vastasin suoraan. "Minulla on ollut hyviä ystäviä malaijien joukossa ennenkin."
"No, se on hyvä", sanoi hän omituisesti hymyillen. "Ja totta puhuen ei se harmita minuakaan. Sanon sinulle kumminkin, tuan, että jos olisit espanjalainen englantilaisen asemesta, katkaisisin kurkkusi ennen tikarillani kuin sanoisin sinua tuaniksi eli ystäväkseni. Oletko kuullut puhuttavan meistä Sulun malaijeista?"
"En paljonkaan", oli minun pakko vastata. "Tiedän saarenne olevan Filippiinien saariryhmän eteläisimmät. Espanjalaiset sanovat niitä kaikkia omikseen, mutta te haluatte olla itsenäinen, oman sulttaaninne hallitsema kansa. Olette senvuoksi taistelleet —"