Olimme kaikki ahkerassa työssä ja päivät kuluivat jotensakin hupaisesti. Joulukuu oli jo käsissä ja ilmat olivat muuttuneet kylmemmiksi ja kuivemmiksi. Ainoa levottomuutemme syy oli, että Luizin ja Felipen olisi pitänyt palata nyt, jos heidän retkensä vain oli onnistunut.

Mutta päivät liittyivät viikoiksi eikä heitä vain kuulunut tuleviksi. Olimme alkaneet pelätä jo pahinta, ja tohtori Valdez aikoi jo lähteä itse koettamaan saadakseen kenraalin määräykset ja kuullakseen veljensäpojan kohtalosta, kun eräänä päivänä molemmat lähetit saapuivat aivan terveinä, Luizkin miehen pukuun puettuna. Satuin juuri olemaan vahdinvaihdossa kylän ulkopuolella, kun he tulivat näkyviin. Juoksin heti heitä vastaan huutaen heidän nimensä iloissani.

Luizin kasvoihin ei kumminkaan ilmestynyt mitään vastaavaa iloisuutta. Hän puristi kättäni sanomatta mitään, ja silloin tiesin heti, että jotakin oli tapahtunut.

"Mitä on tapahtunut?" huudahdin. "Kenraali — onko hän joutunut vangiksi, ammuttu vai miten on asian laita?"

"Ei, hän voi kyllä aivan hyvin", vastasi Luiz pinnistetyllä ja kylmällä äänellä.

"Entä sinä, Luiz? Jouduitko vangiksi? Ovatko he kiduttaneet sinua?"

"Ei!" ja hän nauroi, mutta äänessä ei ollut vähintäkään hilpeyttä. "Katsohan tätä! Olen tullut heidän linjojensa läpi avoimesti tämän turvakirjan avulla. Tämä kallis paperi", hän liehutti erästä sinistä paperikaistaletta silmieni edessä, "on komentavan kenraalin itsensä allekirjoittama. Siinä määrätään, että kaikkien espanjalaisten upseerien ja sotamiesten, jotka satun kohtaamaan, on autettava minua pääsemään Tumabongiin. Sinun ei tarvitse pelätä tykkiveneiden eikä risteilijöiden saapuvan tänne nyt, ystäväni, ja jos tänne tulee espanjalaisia joukkoja, tulevat he kuin veljet", ja hän nauroi jälleen vielä katkerammasti.

"Mutta en ymmärrä. Mitä tämä kaikki tarkoittaa?" kysyin.

"En minäkään ymmärrä, mutta se merkitsee rauhaa, niin häpeällistä ja epäilyttävää, että haluaisin mieluummin nähdä tämän maakunnan uivan veressä. Voi, mitä sanoinkaan! Hänhän oli isäni ystävä ja isäni luotti häneen. Kenties tuomitsen häntä väärin."

"Tuomitset, ketä?" kysyin ollen aivan ymmällä.