"Kenraali Aguinaldoa. Hän on solminut rauhan komentavan kenraalin, tuon vasta nimitetyn Primo de Riveran kanssa, ja kansa sanoo, että Aguinaldo ja muut johtajat on lahjottu. Mutta ehkä se onkin valetta. Rauha on kumminkin varma, kenraali lähtee Kiinaan ja meidän kaikkien muiden on alistuttava. Minulla on mukanani määräykset kapteeni Hemingwaylle. Evan, luuletko hänen tottelevan?" kysyi hän nopeasti.
"En osaa sanoa", vastasin hitaasti. Tämä uusi onnenrattaan pyörähdys oli niin hämmästyttänyt ja mykistyttänyt minut ajatellessani, mitä se merkitsi ja miten se tulee vaikuttamaan meihin kaikkiin, etten voinut sanoa sen enempää. Saatoin vain vaitiollen kävellä Luizin sivulla kunnantaloon.
Ehkä myöskin toivoin sisimmässä sydämessäni, että Luiz oli erehtynyt kuultuaan perusteettomia huhuja, ja luulin kapteenin kirjeen oikaisevan väärinkäsityksen. Mutta tämä toivoni haihtui pian. Kyläläisten äänekkäät tervetulotoitotukset lähettien ilmestyessä näkyviin toivat kapteeni Hemingwayn kunnantalon ovelle. Hänkin tervehti tulijoita iloisesti ja keventynein mielin, vaikka heidän kasvojensa ilmeet ja käyttäytyminen valmistivatkin häntä kuuntelemaan huonoja uutisia. Hän otti hänelle osoitetun käärön, aukaisi sen ja luki kirjeen pari kolme kertaa selvästi hämmästyneenä. Sitten hän käski minun kutsua tohtori Valdezin ja Livingstonin paikalle.
Molemmat olivatkin jo tulossa kiireesti paikalle kuultuaan lähettien turvallisesta paluusta, ja kun he olivat suoriutuneet ensimmäisistä tervehdyksistään, kutsui kapteeni meidät erääseen kunnantalon osaan, johon hän oli sijoittanut konttorinsa, ja kertoi meille uutisensa. Huhut olivat tosia. Uusi komentava kenraali oli tullut Espanjasta ostamaan rauhaa, ja hän oli ostanutkin sen -kuinka kalliista hinnasta, en ole milloinkaan saanut varmasti selville. Mutta kun hän oli luvannut myönnytyksiä ja vannonut hyvittävänsä kaikki vääryydet, joita filippiiniläiset saivat kärsiä, loppui kapina siihen. Jouluna oli kaikkien kapinallisjohtajien mentävä kenraalin luo vahvistaakseen tuon sopimuksen, jonka jälkeen kapinallisten oli alistuttava. Yleinen armahdus luvattiin kaikille, ja kaiken katkeruuden ja riitojen luultiin häviävän yleisen rauhan ja veljeyden tieltä.
"Mutta kuinka kauaksi?" huudahti tohtori Valdez katkerasti. "Olemme kuulleet puhuttavan myönnytyksistä ja vääryyksien hyvittämisestä ennenkin, mutta olemme saaneet niitä turhaan odottaa. Niin on tapahtuva nytkin."
"Ehkä", vastasi kapteeni ajattelevasti. Hän silmäili kirjettä jälleen ja nyt oli hänen vuoronsa nauraa. "Vaikka kapina onkin loppunut, on minut kumminkin nimitetty tämän paikan komentajaksi. Nämä molemmat seikat eivät sovi mielestäni ollenkaan yhteen. Luullakseni on tämä joko tuollaista 'Hamletin kiinniottamisesta luopumista' tahi —"
Hän epäröi hetkisen, mutta jatkoi sitten hiljaa: "Tahi on tämä vain jatkon alku."
"Ah!" Tohtori Valdez katsahti häneen tiukasti. "Mitä aiotte tehdä?"
"Hajoitan joukkoni ja ryhdyn rakentamaan laivaa", vastasi hän hitaasti. "Jos tämä hälinä on kokonaan loppunut, on minun saatava itseni ja mieheni tuonne etelään, Borneoon, niin pian kuin suinkin, sillä tuo yleinen armahdus ei koske luullakseni muukalaisia aseiden kuljettajia, jotka ovat olleet vielä kaupanpäälliseksi aseissakin hallituksen joukkoja vastaan. Mutta siinä tapauksessa, ettei se ole ohi, koetan tehdä parhaani pysyttääkseni mieheni täällä laivanrakentajina, jos he vain haluavat jäädä."
"Olen iloinen, että olette ajatelleet sitä", sanoi tohtori Valdez harkitusti. "Luullakseni on meillä vielä hieman toivoa, mutta, pelkään, hyvin vähän."