Tuosta niin sanotun rauhan julistamisesta oli nyt kulunut noin kaksi kuukautta. Tiedettiin Aguinaldon ja muutamien muiden kapinallispäälliköiden poistuneen maasta, ja todella, saadakseen heidät suostumaan siihen, oli heille myönnetty kaikenlaisia etuja, kun taasen muutamat muut henkilöt, jotka eivät olleet ottaneet kapinaan suoranaista osaakaan, pakotettiin maksamaan suuria rahamääriä saadakseen mennä maanpakoon tahi pelastuakseen vankilasta. Mutta lukuunottamatta tätä ei sopimuksen muita ehtoja oltu ollenkaan täytetty. Rauhoittaja — näyttää siltä kuin espanjalaisilla veronkantajilla olisi suurin oikeus tuohon arvonimeen — toimiva komentava kenraali, Primo de Rivera, oli palannut isänmaahansa nauttiakseen kapinallisen maakunnan rauhoittajalle oikeudenmukaisesti tulevasta kunniasta ja arvonannosta, ja hänen seuraajansa Augustin pappeineen oli nopeasti alkanut käyttää kaikkia vanhoja keinoja yllyttääkseen kansan jälleen uuteen kapinaan.
Kuinka pitkälle he olivat onnistuneet yrityksissään, näkisimme pian Leonin tapahtumista. Samanlaisia kertomuksia olimme kuulleet muualtakin silloin tällöin, mutta olivatko ne oikeita vai vääriä emme kyenneet saamaan selville. Tumabongissa kumminkin olimme saaneet elää ahdistamatta ja häiritsemättä. Tiesimme kyllä viranomaisten olevan selvillä siitä, että kylässä ja sen ympäristössä oli suuria kapinallisjoukkoja, jotka eivät olleet alistuneet eivätkä luovuttaneet aseitaan, mutta joko he uskoivat ilmoitukseen, että Annabel Leen lasti oli tuhoutunut laivan mukana, tahi eivät he välittäneet lähettää tarpeellisen suurta joukkoa masentamaan kapinallisia. Totta on, että kuulimme silloin tällöin huhuja vanhojen tuttaviemme, tykkiveneitten, takaisin tulosta risteilijän tahi parin kanssa puhaltamaan meidät mereen, kuten he sanoivat, mutta niitä ei ollut vielä kuulunut. Ja niin olimme saaneet rauhallisesti jatkaa työtämme, joka kokosi kyläläisiä ympärillemme kaikkina heidän runsaina lomahetkinään tuijottamaan, ihmettelemään ja arvostelemaan. Sillä kapteenin pääjohdolla, Kasimin ollessa kirvesmiesten päällikkönä, Abdulrahman kaikkien tuhattaiturien etumiehenä ja vanhan Livingstonin kielen kehoittaessa kaikkia väsymättömään työhön, rakensivat tuliset sotilaamme hyvin sievää pientä laivaa, tukevaa ja tarpeeksi kantavaa, jolla aioimme purjehtia etelään päin sellaisten toveriemme kanssa, joiden saarilta poistuminen näytti välttämättömältä, jos nyt todellakin oli niin, että kapina oli loppunut.
Nyt Leonista kuulemamme uutiset panivat meidät epäilemään, etteivät asiat olleetkaan niin, ja puhuteltuaan tuota Valdezin talossa olevaa miesraukkaa päätti kapteeni lähteä sinne heti. Asestettuamme kaikki saatavissa olevat miehet, joiden joukkoon yhtyi muutamia vapaaehtoisia Tumabongistakin, läksimme muudatta viidakon halki viepää huonoa polkua samoilemaan päämääräämme kohti, joka sijaitsi noin kahdentoista peninkulman päässä. Siellä oli kumminkin jo kaikki loppunut. Kapinalliset olivat koonneet suuria joukkoja ja karkoittaneet Lopezin ja espanjalaiset joukot paikasta. Luultiin Lopezin matkustaneen Manillaan saamaan lisäohjeita ja otaksuttiin hänen pian palaavan kostaakseen, minkä vuoksi kapinan johtajat, joissa toimi kokonaan sotilaallisista asioista tietämättömiä talonpoikia, pyysivät kapteeni Hemingwayta rupeamaan heidän päällikökseen.
"Jos vain on olemassa hiemankin edellytyksiä tehokkaaseen vastarintaan, suostun mielelläni pyyntönne", vastasi hän heille suoraan, "mutta emme yksinämme voi vastustaa maakunnan kaikkia joukkoja. Kerroitte minulle, että Cavitéssa ja Batangassa on vielä asestettuja vallankumouksellisia joukkoja. Se on hyvä. Lähetän lähettejä heidän luokseen ottamaan selvää heidän lukumäärästään ja tarkoituksistaan, ja jos he ovat halukkaat ja tarpeeksi vahvat taistelemaan, yhdymme heihin."
Vaikka nuo miesraukat pelkäsivätkin alistumisen aiheuttamia seurauksia, ymmärsivät he kumminkin hänen todistelujensa järkevyyden.
Kolme- tahi neljäsataa talonpoikaa, joilla ei ollut varajoukkoja, eivät voisi kauan vastustaa viranomaisia, joilla oli huhujen mukaan yli kymmenentuhatta harjautunutta sotilasta käytettävänään. Mutta jos taasen toiselta puolen pari kolme muutakin paikkakuntaa oli noussut kapinaan ja noiden espanjalaisten joukkojen oli hajaannuttava pienempiin, eri paikkoihin lähetettäviin retkikuntiin, oli enemmän toivoa sellaisen hyökkäyksen onnistumisesta, johon nämä Leonin ja omat joukkomme halusivat ryhtyä. Ensimmäiseksi työksemme oli meidän saatava selville liittolaistemme asema ja voimat, ja kapteeni tiedusteli nyt vapaaehtoisia, joiden oli koetettava päästä noiden toisten johtajien puheille.
Mutta vaikka kaikki tiesivätkin tehtävän hyvin vaaralliseksi ja vaikeaksi, on hauska mainita, että suuri joukko Leonista kotoisin olevia miehiä ja koko oma joukkomme, Amos Livingstonista rauhallisimpaan ja laiskimpaan tumabongilaiseen kalastajaan asti, astuivat esille tarjoten palveluksiaan.
Kapteeni katsoi meihin iloisesti hämmästyneenä. "En voi lähettää teitä kaikkia, ja mitä upseereihin tulee, niin ei ainakaan sinun vähäinen kielitaitosi, Amos, riitä tähän tarkoitukseen, eikä Williamsinkaan."
"Mutta minähän osaan hieman tagalogin kieltä", sanoin pyytävästi.
"Et kumminkaan tarpeeksi, poikaseni. Tohtori, te olette liian tarpeellinen mies pantavaksi vaaralle alttiiksi, ja Luiz on jo osaltaan täyttänyt velvollisuutensa."